Reilu kauppa purjehtii myötätuulessa. Yhä useammat tavalliset ihmiset ostavat mielellään ihmis- ja ympäristöystävällisesti valmistettuja kehitysmaatuotteita.
Miksei samaa periaatetta voisi soveltaa myös julkisiin hankintoihin? Suomen valtio, kunnat, seurakunnat ja muut julkisyhteisöt ostivat tavaroita ja palveluja tai teettivät rakennushankkeita vuonna 2005 reilun 22,5 miljardin euron edestä. Jopa rakennushankkeisiin sisältyy kehitysmaanäkökulma, sillä yllättävän monen suomalaisen kaupungin katuja päällystetään kiinalaisella katukivellä.
Globaalissa pikku maailmassamme kansainvälinen kilpailu ulottuu myös julkisten toimijoiden ostoksiin. Lain mukaan tarpeeksi suuret hankinnat on kilpailutettava. Vuonna 2005 reippaasti yli puolet julkisista hankinnoista ylitti kynnysarvon.
Esimerkiksi armeijan vaatteita valmisti aikoinaan Valtion Pukutehdas, nyt ne ommellaan pääasiassa Virossa ja Venäjällä, mutta niitä hankitaan myös Thaimaasta ja Bangladeshista. Sairaalan pieninstrumentteja tuodaan muun muassa Pakistanista Sialkotin alueelta, jossa valmistetaan viidennes maailman sairaaloiden tarvitsemista pien-instrumenteista, kuten saksista ja atuloista. FinnWatchin tuoreessa raportissa Ostoksilla verovaroin arvioidaan, että tuolla tehdasvyöhykkeellä työskentelee 42 000 aikuisen lisäksi 7 700 lasta.
Ankara kansainvälinen kilpailu johtaa kriitikoiden mukaan ”kilpajuoksuun pohjalle”. Tavara ostetaan siltä, joka sen tuottaa halvimmalla, olivatpa kustannukset ihmisille ja ympäristölle mitkä tahansa. Nehän eivät rasita ostajan kukkaroa, vaan viulut maksaa työntekijä ja luonto. Erään kiinalaisen taiteilijan sanoin: ”Globalisaation ongelma on se, että ihmiset haluavat ostaa kymmenen euron arvoisen tuotteen eurolla. Ihminen nyt on sellainen.” Ja kiinalaisethan sen tietävät.
Vastaavasti eettisten periaatteiden soveltaminen tuotantoon nostaa väkisinkin tuotteen hintaa. Työntekijöiden on voitava tulla palkallaan toimeen, palkattomia ylitöitä ei saa teettää eikä ylitöitäkään tolkuttomasti, koska ihminen ei ole kone. Jätteetkin on siivottava.
Onneksi juuri uudistetun hankintalain mukaan julkisyhteisön ei ole pakko automaattisesti hyväksyä halvinta tarjousta. Niin sanottu kokonaistaloudellisuus ratkaisee.
Euro ei siis ole ainoa konsultti, vaikkei verorahoja pidä hölvätäkään. Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin tavoitteisiin, joista YK:n vuosituhatjulistus on tärkeimpiä. Juuri äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä eettisten hankintakriteerien käyttö voi auttaa.
Muualla Euroopassa on jo menossa useita laajoja kampanjoita julkisten hankintojen eettisyyden lisäämiseksi. Lähin esimerkki on ruotsalainen Mina Skattepengar -kampanja. Ruotsalaiset ovat tässäkin edellä!
Lainsäädäntö antaa jo nyt ostajalle laajat mahdollisuudet määritellä tuotteen ominaisuudet tai hankintaperusteet. Kilpailuttaminen ei ole kuitenkaan helppoa hommaa. Mitä enemmän pelissä on muita kriteerejä kuin edullisuus, sitä vaativampaa se on. Mutta vaivannäkö kannattaa.
Antoisia lukuhetkiä
Eira Serkkola
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007