Levyarvostelut

Miki N’Doye: Tuki

ECM

Kolme vuosikymmentä eli yli puoli elämää Oslossa ovat epäilemättä jättäneet jälkensä gambialaiseen lyömäsoitintaiteilija Momodou ”Miki” N’Doyeen, mutta se ei ole ollenkaan paha asia. Hänen yhteistyönsä kolmen norjalaismuusikon ja kahden laulajan kanssa kantaa poikkeuksellisen omintakeista hedelmää.

Miki N’Doyen pääinstrumentti tällä albumilla on kalimba, peukalopiano, mutta sen ohella hän soittaa myös bongo-, tama- ja m’balax-rumpuja sekä laulaa. Jo se, että gambialainen musiikkiperinne, nämä soittimet ja Aulay Sossehin ja Lie Jallowin laulu yhdistetään Jon Balken soittamiin preparoituun pianoon ja muihin koskettimiin, Per Jørgensenin trumpettiin ja Helge-Andreas Norbakkenin perkussioihin, on lähtökohtana aika epätavallinen – norjalaismuusikot ovat muissa yhteyksissä profiloituneet selkeästi skandinaaviseen jazziin. Eivätkä he tässäkään yritä kuulostaa tippaakaan afrikkalaisilta. Preparoitu piano tosin hauskasti särisee samansukuisesti kuin peukalopiano.

Kalimban pienen surahtelun saattelema napakka helähtely kuljettaa rauhallisen jäntevää, pidättelevää mutta orgaanisen elinvoimaista musiikkia, joka tuntuu kantautuvan aivan omasta maailmastaan, jossa Gambian tropiikki kihisee norjalaisen vuonon rannalla. Ja jossa muinainen sointi sulautuu moderniin ja synnyttää jotain siten uutta, että se oikeastaan onkin ajatonta.

Vaikka länsimaissa jazz-muusikot olivat ensimmäisiä, jotka kallistivat korvansa muiden maiden musiikeille, maailmanmusiikkia enää harvemmin fuusioidaan nimenomaan siihen. Siksikin Miki N’Doyen ja norjalaiskumppanien soitossa on harvinaisuuden viehätystä, ja siksi sitä toisaalta on hiukan vaikeampi lähestyä kuin rokkaavampia tai tanssittavampia fuusioita. Vaiva, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, kuitenkin kannattaa.

Midnight in Mali

Stern’s

Joulukuun 23. päivänä vuonna 2004 Malin pääkaupungin Bamakon Ranskan-kulttuurikeskuksessa koettiin hienoja hetkiä, kun kitaristi ja laulaja Habib Koitén johtama kolmetoistahenkinen orkesteri esiintyi. Kokoonpano oli malilaisittain superyhtye, jonka jäsenet eivät ainakaan kaikki olleet ennen soittaneet yhdessä eivätkä myöskään kaikki edustaneet samoja tyylejä. Koitén tarkoitus olikin ikään kuin esitellä malilaisen musiikin kirjoa. Ainakin maallikon korvien todistuksen mukaan porukka silti soittaa sopusointuisesti ja yhtäläisellä innolla joka kappaleessa, tyylilajista riippumatta. Äänitteestä huokuu vapautunut, improvisaatioon yllyttävä henki, jonka kantamat pitkät jamiosuudet epäilemättä purivat paikan päällä hiukan paremmin. Hienoja hetkiä on silti huomattavasti enemmän kuin jumitusta.

Putumayo presents Paris

Putumayo

Englantilaisten ja amerikkalaisten ylivalta populaarimusiikkimarkkinoilla on johtanut siihen, aavistuksen koomiseenkin tilanteeseen, että maailmanmusiikkiin erikoistunut levymerkki julkaisee ranskalaista musiikkia, Nouvelle Scenen nimellä kutsuttua uutta chansonia. Tätä uutta chansonia tosin leimaa maailmanmusiikillisten vaikutteiden haku Ranskan ulkopuolelta, useimmiten Latinalaisesta Amerikasta, jonka pehmeän elastiset poljennot hyvin kauniisti istuvatkin näihin lauluihin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Safa Hassan Mustafa

Sankari (Arvonen)Safa Hassan Mustafa (Kuva: Päivi Arvonen)

Egyptiläinen Safa Hassan Mustafa, 36, on työskennellyt kotiapulaisena jo kolmekymmentä vuotta.

”Olin kuusivuotias, kun vanhempani lähettivät minut maaseudulta siivoojaksi yläluokan perheeseen Kairoon. Sisarukseni pääsivät kouluun, minä pääsin vuodessa viikoksi lomalle kotikylään”, Safa kertoo. Hän ei ainakaan tunnusta olevansa katkera kohtalostaan.

”Totta kai haluaisin osata lukea ja kirjoittaa, mutta il hamdulillah, Jumalan kiitos, olen aina löytänyt töitä ja pystyn maksamaan lasteni koulunkäynnin.”

Safa asuu 16- ja 13-vuotiaiden lastensa kanssa Karf el Sheik -kotikylässään Niilin suistoalueella. Lähellä Tantan kaupunkia sijaitsevaa maanviljelysaluetta kutsutaan Deltaksi.

”Mieheni jätti minut toisen naisen takia, kun lapsemme olivat pieniä. Hän ei halua tavata lapsia, enkä ole saanut häneltä piasteriakaan rahaa”, Safa kertoo.

Viitenä päivänä viikossa hän ehtii vain käväistä kotonaan, sillä työmatka kestää neljä tuntia yhteen suuntaan.

”Yleensä nukun vain muutaman tunnin. Lapset tarvitsevat ruokaa ja koti täytyy siivota.”

Safan aamu alkaa jo ennen auringonnousua. Koska bussit eivät kulje aikaisin aamulla, hän kävelee puolisen tuntia juna-asemalle. Joskus hän löytää istumapaikan junassa ja ehtii torkkua lähes kolme tuntia.

Perillä Kairossa on vielä bussimatka työpaikalle, ulkomaalaisen perheen kotiin. Töissä Safa pääsee suhteellisen helpolla, sillä työnantajapariskunnalla ei ole lapsia.

”Siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä, silitän, hoidan kauppa-asioita ja keitän teetä tai kahvia, joskus tarjoilen aamiaista”, luettelee Safa, joka ehtii kotiinsa useimmiten vasta puoli yhdeksän aikaan illalla.

”Lapset katsovat televisiota naapurissa, mutta minulla ei ole aikaa pysähtyä kuin vasta mennessäni nukkumaan.”

Safan kuukausipalkka, 550 Egyptin puntaa eli noin 80 euroa, on enemmän kuin monella opettajalla tai sihteerillä. Työnantaja maksaa myös hänen matkakulunsa, ja joskus hän saa rahaa lääkemenoihin. Islamin kahtena suurimpana vuosijuhlana hän saa ylimääräisen rahalahjan. Elämä kahden lapsen yksinhuoltajana on kuitenkin jatkuvaa taistelua, sillä rahojen pitää riittää myös lasten koulunkäyntiin. Sosiaali- tai eläketurvaa Safalla ei ole.

”Elämäni on raskasta, mutta lasteni takia minun on pakko jaksaa. Toisinaan kyllä haaveilen, että omistaisin joskus edes yhden hopeakorun.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Muut Kumppani-lehden linkit

Naisiin kohdistuvan väkivallan loppu häämöttää

Naisiin konfliktien aikana kohdistuvasta väkivallasta on tullut kansainvälinen skandaali. Joudumme yhä useammin lukemaan, miten perheitä ja yhteisöjä tuhotaan naisia vastaan suunnatun seksuaalisen väkivallan avulla tai kuinka kotoaan pakenevat naiset joutuvat hyväksikäytön uhreiksi. Sodan loputtua naisiin kohdistunut väkivalta jatkuu usein kotona, kun kotiutetuille sotilaille ei löydy työtä ja turvaverkot ovat murtuneet.

Väkivalta naisia vastaan ei kuitenkaan rajoitu konflikteihin tai niiden jälkeiseen aikaan, vaan se on monille miljoonille naisille arkipäivää kaikissa sosiaaliryhmissä ja kaikissa maissa. Tämä väkivalta on niin tavallista, ettei se herätä voimakkaita reaktioita sen enempää kansainvälisellä, kansallisella kuin paikallisellakaan tasolla. Usein naiset ovat menettäneet luottamuksensa oikeuslaitoksen tai poliisin apuun. Väkivaltaa synnyttävä sukupuolten välinen eriarvoisuus ja välinpitämättömyys ovat juurtuneet liian syvälle järjestelmään.

Pakistanissa naisten oikeuksien puolustajat onnistuivat marraskuussa saamaan läpi raiskausta koskevan lain muutoksen. Enää ei raiskaustapauksissa vaadita neljää miespuolista todistajaa, vaan nainen voi tuoda raiskaustapauksen oikeuteen joutumatta itse syytetyksi aviorikoksesta. Silti voi viedä vuosia, ennen kuin naiset uskaltavat niin tehdä.

Joissakin maissa raiskauksen uhriksi joutunut nainen saatetaan hakata ja kivittää, jotta perheen loukattu ”kunnia” saa hyvityksen. Monissa maissa puolison naiseen kohdistamaa väkivaltaa pidetään normaalina ja naisia kohtelevat kaltoin nekin, joista he hakevat turvaa. Kenen puoleen kääntyä, kun apua ei heltiä poliisilta tai oikeusviranomaisilta eikä uskonnollisilta tai yhteisön johtajilta?

Sukupuolesta johtuva väkivalta – ja se, ettei sitä saada kitkettyä – heijastaa syvälle juurtuneita eriarvoisuuden ja syrjinnän malleja. Ne läpäisevät yhteiskunnan poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset normit ja laitokset sekä yhteisöjen ja perheiden asenteet. Joskus tuntuu siltä, ettei naisiin niin sodan kuin rauhankaan aikana kohdistuville moninaisille väkivallan muodoille ole loppua näkyvissä.

Todellisuudessa loppu häämöttää jo lähellä. Lähes 20 vuoden työ väkivaltaa vastaan on opettanut naisille, että muutos on todella mahdollinen. Se kuitenkin vaatii miesten osallistumista valtasuhteiden muuttamiseen ja laajaa puuttumista väkivallan sosiaalisiin ja taloudellisiin syihin sekä väkivallan, köyhyyden ja konfliktien keskinäisiin kytkentöihin.

YK:n naisten kehitysrahaston Unifemin alaisuudessa toimii erityisrahasto naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Se kannustaa panemaan toimeen perheväkivallan vastaisia lakeja, joita on säädetty jo  89 maassa.

Toimintaan kuuluu tiedottamista laeista ja niiden yhteyksistä ihmisoikeuksien periaatteisiin. Lisäksi vaikutetaan budjetointiin ja pyritään luomaan naiset huomioon ottava oikeus- ja poliisitoimi. Lakimuutosten ja poliittisten linjausten vaikutuksia seuraavia naisaktivisteja pyritään tukemaan.

Esimerkiksi Ruandassa Unifemin tuki naisjohtajille on auttanut tuomaan naisnäkökulman ja väkivallan vastaisuuden mukaan hallituksen, parlamentin, oikeuslaitoksen ja poliisin toimintaan. Vuosien ponnistelun tuloksena sukupuolesta johtuva väkivalta julistettiin laittomaksi ja siihen syyllistyville säädettiin rangaistukset. Tuomareita on valistettu sukupuolisidonnaisista valtasuhteista, joiden vuoksi naisten oli vaikea löytää todistajia seksuaaliselle väkivallalle.

Naisiin kohdistuva väkivalta lakkaa, kun perustuslakien tasolla selkeästi taataan sukupuolten välinen tasa-arvo. Lakiuudistuksin on varmistettava sen toteutuminen avioliitossa, perhesuhteissa, omistusoikeudessa, työnsaannissa ja elinkeinon harjoittamisessa. Naisia on kannustettava osallistumaan vaaleihin ehdokkaina ja äänestäjinä, ja heille on taattava tasaveroinen edustus kaikissa elimissä. Oikeuskäytännöissä naisilla on oltava samat oikeudet kuin miehillä. Naisten ihmisoikeuksien rikkojat on vedettävä oikeuteen, jotta naiset voivat luottaa oikeus- ja poliisilaitokseen, jotka ovat liian usein pettäneet heidät.

Nämä strategiat on omaksuttava niin laajasti, että väkivallasta vapaa elämä on kirkkaana kaikkien naisten näköpiirissä.

Kirjoittaja on yk:n naisten kehitysrahaston Unifemin johtaja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Kirjavinkit

Christian Jokinen & Anssi Kullberg
Separatismi ja islamismi
KUSTANNUS OY SUOMEN MIES 2006
ISBN 952-9872-44-5

Kansallismielinen liikehdintä ja islaminusko kietoutuvat toisiinsa kymmenissä konflikteissa Kosovosta Kashmiriin. Teos tarjoaa yllättäviä taustatietoja ulkomaanuutisista tuttuihin kriiseihin. Siinä todella mennään pintaa syvemmälle: kirjassa on lähes 1 500 lähdeviitettä.

Nelson Lichtenstein (toim.)
Wal-Mart, globalisaation kova ydin
TSL 2006
ISBN: 951-701-509-7

Nopeammin, halvemmalla ja heikommin työehdoin – Wal-Mart -kauppaketju on noussut taloudellisen globalisaation lippulaivaksi. Jos kirjan kirjoittajat ovat oikeassa, Wal-Martin esimerkki ohjaa myös Suomen suuntaa, vaikka ketju ei ole tänne vielä rantautunut.

Asta Tillander
Ammagaru. Aune Hynyn elämä
OTAVA 2006
ISBN-13: 978-951-1-21221-8

Helluntaievankelista Aune Hyny asui ja työskenteli Intiassa suurimman osan elämästään, yli 50 vuotta. Kun hän kuoli vuonna 2004, maan sanomalehdet kutsuivat häntä Etelä-Intian äiti Teresaksi, enkeliksi ja timantiksi. Ammagaru perusti lastenkoteja ja seurakuntia ja oli tuhansille ihmisille ”Mother Hyny”.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Bollywood on muutakin kuin musikaalia

Bollywood-elokuvat ovat saaneet nimensä Hollywoodin ja syntysijansa Mumbain aiemman nimen Bombayn risteymästä. Nykyisin Bollywood-elokuvia tuotetaan eri puolilla Intiaa, ja niiden katsojakunta on levittäytynyt lisääntyneen maastamuuton myötä ympäri maailmaa.

Länsimaisen elokuvan konvention omaksuneilla on suuri kiusaus tulkita kaikki Bollywood-elokuvat musikaaleiksi. Totta onkin, että niissä tanssitaan ja lauletaan paljon, suoraviivaisesti eteneviin Hollywood-tuotantoihin tottuneelle vieläpä sangen omituisissa yhteyksissä. Tanssiosuudet näyttelijät hoitavat itse, mutta lauluihin vain harvan taito riittää. Monet Bollywoodin playback-laulajat ovat yhtä ihailtuja kuin laulukohtauksissa suutaan aukovat tähtinäyttelijätkin. Yksi kuuluisimpia playback-artisteja on Lata Mangeshkar, joka kuusikymmenvuotisen uransa aikana on levyttänyt tuhansia lauluja.

Bollywood-elokuvat voivat pitää sisällään kymmeniäkin tanssi- ja laulukohtauksia, mutta niiden määritteleminen ”vain” musikaaliksi tekee väkivaltaa polveilevalle kerrontatavalle. Bollywood-elokuva voi samaan aikaan olla sekä tragedia että komedia, trilleri ja rakkaustarina tai näitä kaikkia yhdessä – ja sokerina pohjalla ovat vetävät musiikkikappaleet. Bollywood-elokuvia ei suotta kutsuta kuulun mausteseoksen mukaan masala-elokuviksi.

Hollywoodin houkutus

Bollywood-elokuvat kertovat enimmäkseen onnettomista rakastavaisista, perheestä ja uhrautumisesta, onnesta, kohtalosta ja sen uskomattomista käänteistä. Usein ne suorastaan tihkuvat erotiikkaa, mutta seksistä ei ole tietoakaan, vaikka suuteleminen valkokankaalla jo sallitaankin. Klassisessa Bollywood-tuotannossa melodramaattisuus, sentimentaalisuus ja huumori yhdistyvät tavalla, joka miellyttää intialaisten suurta enemmistöä vuosikymmen toisensa jälkeen. Delhiläisen Reetu Sharman mielestä suosioon löytyy yksinkertainen selitys.

”Valtaosalla intialaisista on edelleen täysi työ jokapäiväisen leipänsä hankkimisessa. Heille elokuvan katsominen on ylellisyyttä, jonka ei haluta muistuttavan omasta ankeasta arjesta, vaan huvittavan, viihdyttävän ja auttavan sietämään sitä”, Sharman kertoo.

”Intialaisen yleisön maku vaihtelee alueittain, yhteiskuntaluokittain, ikäryhmittäin ja jopa sukupuolen mukaan.”

Hänen mukaansa erityisesti koulutettujen nuorten mieltymyksissä traditionaalisten rakkauselokuvien triangelidraamat ovat väistymässä yhteiskunnallisempien teemojen tieltä.

”Monet nuoret – joita pääosa elokuvien suurkuluttajista on – ovat alkaneet kyllästyä samoina toistuviin aiheisiin ja niiden yksipuoliseen käsittelyyn ja valitsevat mieluummin sellaisia elokuvia kuin brittien vallassaoloaikaan sijoittuva Lagaan tai Rang de basanti, joka kertoo Bhagat Singh -nimisestä vapaustaistelijasta.”

Viimeisin Bollywood-hitti, Lage Reho Munna Bhai, pui moraalisia kysymyksiä komedian keinoin, mutta Sharman mielestä siitä voi löytää myös yhtäläisyyksiä Gandhin ideologiaan.

Elokuvien aiheet puhuttavat

Osaa nuorista Bollywood-kriittisistä katsojista on alkanut kiehtoa länsimainen elokuva ja Hollywood.

”Heidän mielestään Hollywood-elokuvissa teemoja on paljon laajempi kirjo ja niitä käsitellään paljon konkreettisemmin kuin Bollywood-elokuvissa.”

Sharma itsekään ei kokonaan tyrmää länsimaisia vaikutteita, vaan esittää näkemyksen, johon Hollywood-tuotantoihin tottuneen on vaikea yhtyä.

”Yhdessä asiassa Bollywood ja Hollywood eroavat toisistaan ratkaisevalla tavalla. Hollywood-elokuvissa ollaan taipuvaisia käsittelemään asioita asioina, ja katsojat jätetään itse ajattelemaan ja ottamaan kantaa. Intiassa yleisö ei ole valmis sellaiseen, ja Bollywood-elokuvissa tarjotaan yleensä valmiit ratkaisut.”

Intialaisen yhteiskunnan muutos näkyy Bollywood-elokuvissa, ja päinvastoin. Elokuvissa on nostettu esiin monia teemoja, joista intialaisessa yhteiskunnassa perinteisesti on vaiettu. Avioliiton ulkopuoliset suhteet, homoseksuaalisuus ja ihmiskauppa ovat elokuvien aiheina astumassa rakkauskertomusten ja kohtalon oikkujen rinnalle. Kansanterveystieteen jatko-opiskelijana Sharma on tyytyväinen muutoksen.

”Elokuvista on poimittu julkiseen keskusteluun monia tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Lehdet ja muu media ovat alkaneet käsitellä alun perin elokuviin tuotuja arkaluontoisina pidettyjä asioita, joihin ne eivät ole uskaltaneet aiemmin tarttua.”

Kaikkia muutos ei miellytä. Perinteisistä arvoista kiinni pitävissä perheissä sukupolvien välillä vallitsevat tiukat häveliäisyyssäännöt eivätkä vanhemmat halua keskustella lastensa kanssa elokuvien esiin nostamista aiheista, kuten seksuaalisuudesta.

”Vain harvoissa perheissä keskustellaan avoimesti niistä asioista, joista nuorten katsomat elokuvat kertovat. Vanhemmat turhautuvat ja syyttävät joko elokuvia siitä, että ne turmelevat lapset, tai hallitusta siitä, että se sallii tällaiset elokuvat. Vähintäänkin he tekevät kaikkensa estääkseen nuoria katsomasta tietyntyyppisiä elokuvia.”

Asioiden olemassaolon kieltäminen ei tee niitä olemattomiksi. Hi-viruksen leviäminen ja ei-toivotut raskaudet ovat merkittäviä ongelmia Intiassa, ja Sharman mielestä perheiden olisi vaikenemisen sijaan opeteltava keskustelemaan.

”Yhteiskunnan muuttuminen on väistämätöntä, mutta muutoksen suuntaa pitää ymmärtää ja sitä pitää ohjata oikeaan suuntaan. Se on niin perheiden, median kuin elokuvia katsovan yleisönkin tehtävä.”

 

Bollywood ei näy Suomessa

Suomessa ei bollywoodin tuotteisiin hevin törmää. Teatterilevitykseen on yltänyt vain muutama Bollywood-elokuva, ja suurin osa täällä nähdyistä Bollywood-elokuvista on esitetty elokuvafestivaalien yh-teydessä. Helsingissä syksyisin järjestettävä Rakkautta & anarkiaa -festivaali tuo vuosittain ohjelmistoonsa yhden tai kaksi Bollywood-tuotosta, ja siellä on nähty myös elokuva Ilon päiviä, surun päiviä, josta tämän lehden kannessa oleva kuva on peräisin.

Lähimmäs suomalaista keskivertokatsojaa on tullut Jane Austenia Bollywoodin hengessä mukaileva englantilaiselokuva Hilpeys ja ennakkoluulo. Television puolella Bollywoodin osalta on kotimaisista kanavista kunnostautunut muutamalla elokuvalla Ylen digitaalinen Teema. Oikeasta Bollywoodista peräisin olevien elokuvien usein yli kolmituntinenkin kesto on haaste ly-hyempiin elokuviin tottuneille – niin elokuvateattereille kuin katsojillekin. Asianharrastajat löytävät Bollywoodinsa videoita ja dvd:itä maahan tuovista kaupoista.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Piikkisiä polkuja vuoristossa

Swazimaa on piskuinen kuningaskunta Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä. Matkailijoita sinne houkuttelevat lähinnä lukuisat pienet ja hieman suuremmatkin luonnonpuistot. Monet turistit saapuvat Swazimaahan siksi, että sen puistoissa on intiimimpi tunnelma ja yksilöllisemmät palvelut kuin Etelä-Afrikassa. Kuuluisa Krugerin kansallispuisto on vain muutaman sadan kilometrin päässä, mutta Swazimaassa kiehtovat patikointimahdollisuudet ja läheisempi kosketus luontoon.

Majoitusmahdollisuuksia on jokaiseen makuun leirintäalueista ja retkeilymajoista ylellisiin lodgeihin sekä kylpylä- ja kasino-hotelleihin. Hintataso on huomattavasti Etelä-Afrikkaa alhaisempi, ja puistojen pääsymaksut ovat usein nimellisiä. Itse suosin telttailua, en ainoastaan budjettisyistä, vaan myös retkeilyelämysten vuoksi.

Vuoristoisella ylängöllä aivan Mosambikin rajan tuntumassa sijaitsee Mlawulan kansallispuisto. Eripituiset kävelyreitit tarjoavat uskomattomia vuoristonäkymiä. Mlawula on ihanteellinen myös lintuharrastajille. Suurempia asukkaita ovat erilaiset antiloopit, gasellit sekä seeprat. Kävelijä ei tosin juuri näe eläimiä, koska ne kuulevat ihmisten aiheuttaman rytinän pitkän matkan päähän. Muutaman kerran ryteikössä vilahtaa antilooppi.

Patikkapolut on kohtalaisen hyvin merkitty, joskin usein on hyödyksi, että mukana on joku, joka oikeasti osaa kulkea maastossa. Vuoristossa kun ollaan, nousut ovat jyrkkiä ja maasto välillä kivikkoista, paikoitellen taas kulkua haittaavat piikikkäät puut. Hyvät kengät ovat ehdoton varuste – paksut okaat tunkeutuvat leikiten läpi heppoisempien jalkineiden pohjasta. Paikallinen tapa poistaa piikin jäänteet jalkapohjasta on painaa pistokohtaan nuotiossa kuumentunutta, kytevää oksankappaletta.

Mlawulan upein reitti vie korkealla sijaitsevaan kallioluolaan. Viimeinen nousu paljaalla kalliorinteellä tuo mukaan sopivasti vaaran tuntua. Luolan suulta lehahtaa lentoon valtava haikara, jolla on luolassa pesä. Lintu on valinnut kodikseen todellisen näköalapaikan.

Niin Mlawulan kuin viereisen Mbuluzinkin leirintäalueet ovat hyvin hoidettuja, mutta telttailu vaatii omatoimisuutta. Lämpimään suihkuunkin pääsee – kannattaa tosin varmistaa, että nuotio kotikutoisen lämminvesivaraajan alla ei ole päässyt sammumaan. Kuumavesitankki on ulkopinnaltaan nokeentunut metallitynnyri, jonka alla hehkuu hyvä hiillos. Keittopuuhia varten on tuotu runsaasti polttopuuta. Kokkaus hoituu mainiosti – ellei sade tai voimakas tuuli pilaa olosuhteita. Nuotiotulen lisäksi valonlähteeksi on tarjolla myös öljylamppu.

Pohjoisen asukkeina suomalaiset naureskelevat helposti kommenteille Afrikan talven kylmyydestä. Pakkasta en ole telttaretkillä vielä joutunut kokemaan, mutta etenkin vuoristoisella ylängöllä illat ovat viileitä. Silloin onkin parempi istua iltaa nuotiotulen lämmössä. Yölämpötila saattaa laskea lähelle nollaa.

Vaikka useat Swazimaan luonnonpuistoista ovat pieniä, ne tarjoavat silti mahdollisuuden nauttia täydellisestä luonnon rauhasta. Sähkövaloihin on matkaa, joten tähtitaivas on henkeäsalpaava. Aamiais- ja illallisseurana meillä oli Mlawulassa gaselleja, jotka laidunsivat leirintäalueen reunamilla, ja ilmaantuipa leiriin myös strutsi. Naapuripuisto Mbuluzi on kirahvien aluetta. Aamunuotion virittelijä voi nähdä pitkäkaulaisen jättiläisen kulkevan majesteettisesti ohitse vain kymmenen metrin etäisyydeltä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Oi ihana siltarumpu

Niin, suomalaisen poliittisen keskustelun ytimessä ovat, no, tiemäärärahat”, totesi kansanedustaja Anni Sinnemäki syksyisessä paneelikeskustelussa.

Täytyy myöntää, että näin valon. Joku onnistui vihdoin kiteyttämään puolentoista vuoden aikana kertyneet turhaumat ja hammastenkiristelyt. Ne olivat kasautuneet, kun koordinoin järjestöjen yhteistä 0,7-kampanjaa kehitysyhteistyövarojen nostamiseksi.

Tällä hetkellä eduskuntavaalikampanjamme haasteena on muokata viestejä sellaisiksi, että ne toimivat tässä suomalaisessa keskusteluilmapiirissä. Miten puhua köyhyyden vähentämisestä niin, että se kiinnostaa aikaansa seuraavia kansanedustajaehdokkaita?

Lause ”Kehitysmaille oikeus laittaa siltarumpunsa mihin haluavat” kiteyttäisi kieltämättä kauppapoliittisen sanomamme melko hienosti. Vapaakauppahössötys ja kansainvälisen viennin ihannointi rohkaisee nimittäin kehitysmaita vetämään suuren osan siltarummuistaan kansainvälisille rajoilleeen johtaville teille – siten saadaan siltarummutkin tukemaan maan ponnistuksia lisätä kansainvälistä kauppaa.

Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että todistusaineisto vientituotannon köyhyyttä vähentävästä vaikutuksesta on vähintäänkin niukkaa. Suurin osa kehitysmaista on jo 1980-luvulta asti pyrkinyt kasvattamaan vientiään ihan Maailmanpankin ohjeiden mukaisesti, mutta talouskasvu antaa odottaa itseään. Tasa-arvosta puhumattakaan.

Samaan aikaan pienviljelijät kiikuttavat tuotteitaan paikallismarkkinoille kärrypolkuja pitkin. Pyörän tarakalla, jos ovat oikein onnekkaita.

Kehitysyhteistyökään ei riitä piristämään tiettömien taipaleiden takana tilkkuaan viljelevää tansanialaista tai nicaragualaista. OECD kertoi viimeksi itsenäisyyspäivänä, ettei Suomi tue etelää senkään vertaa kuin vanhat EU-maat keskimäärin. Sitä paitsi tuotannon tukemiseen käytetty osuus kehitysyhteistyöstä on romahtanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Me järjestöt osallistumme maaliskuun eduskuntavaalien alla myös turvallisuuskeskusteluun: Köyhyys ruokkii epidemioita, terrorismia, ympäristötuhoja ja huumekauppaa. Tuleekohan tämä riittävän lähelle keskivertokansanedustajaa vai vieläkö asian voisi vääntää paksummasta rautalangasta?

Henkilökohtaisesti on helppo keksiä perusteluita aktiivisemmalle kehityspolitiikalle. Emme voi ummistaa silmiämme ihmisten hädältä: tärkeä osa ihmisyydestämme on hukattu, jos niin teemme. Tämä sinänsä selkeä perustelu ei vain enää tunnu riittävän budjettineuvotteluissa. Siellä puhutaan ennen kaikkea roudasta, ohituskaistojen päällystysaikatauluista ja liikenneympyröistä.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Ompelijat Thaimaassa

Suporn Kaeopromin kasvoilla on hikipisaroita. Hän on opastanut kankaanleikkaajia koko aamupäivän. ”Täällä tehtaan yläkerrassa on kuuma, mutta pysyn lihavana. Syynä on hyvä ruoka, syön sitä paljon ystävieni kanssa”, Suporn naurahtaa.

Samassa lounassummeri pärähtää soimaan. Thaimaalaistehtaan 160 työntekijää eivät kuitenkaan säntää ulos heti kello 12, vaan leikkaavat tai ompelevat keskeneräisen työnsä valmiiksi.

”Meidän ei tarvitse rynnätä syömään. Ruokatunti kestää yhteen saakka ja ruokamyyjät odottavat tehtaan portilla niin kauan, että jokainen saa annoksensa”, Suporn jatkaa.

Suporn työskentelee leikkauslinjan esinaisena suomalaisyritys Logonet Oy:n tehtaalla Thaimaan Bangkokissa. Tehtaassa valmistetaan firmojen tai tuotteiden logoilla varustettuja asusteita asiakkaille ympäri maailmaa, niin Suomen Tullille kuin Hard Rock Cafellekin.

Tehtaan johto on tehnyt lähistöllä sijaitsevan keittiön kanssa sopimuksen edullisesta catering-palvelusta, ja niinpä tehtaan portille kaartaa päivittäin pakettiauto mukanaan suuria kattiloita ja ruokavateja. Tarjolla on ainakin puolenkymmentä sorttia ruokaa tulisista curryistä paistettuihin kasviksiin ja mereneläviin.

Lisäksi portin ulkopuolelle ilmaantuu lounasaikaan tulisen papaijasalaatin somtamin tekijä sekä hedelmänmyyjä työntökärryineen. Suuri osa Logonetin ompelijoista tulee Thaimaan köyhimmältä alueelta Isaanista, ja somtam, chilillä, limellä, pitkäpavulla, tomaateilla, maapähkinöillä ja pienillä ravuilla höystetty raaka papaijaraaste on isaanilaisten perusruokaa.

Ruoka haetaan autolta omilla lautasilla ja kulhoilla. Thaimaalaisen tavan mukaan muutaman henkilön porukka jakaa useam-man ruokalajin keskenään, mikä takaa ravinnon monipuolisuuden. Henkeä kohden hintaa lounaalle kertyy tavallisesti 20-30 bahtia, puolisen euroa. Työntekijät maksavat ruokansa itse.

Tänään Suporn ja hänen viisi ystäväänsä syövät somtamin lisäksi grillattua kanaa, paistettua makrillia sekä kookosmaitoon tehtyä bambunversocurryä. Ja tietenkin paljon keitettyä riisiä. Ruokapuheet vaihtelevat päivänpolitiikasta kotikuulumisiin ja televisiosarjojen tapahtumiin. Työstä

tauolla ei haluta paljoa puhua. Lounastauko on sosiaalisille thaimaalaisille työpäivän kohokohta niin Logonetilla kuin muuallakin: suuta ei auota vain lusikkaa varten.

Osa hyvinvointia

”Monet asuvat muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevissa vuokrahuoneissa, mutta keittomahdollisuudet eivät siellä ole erityisen hyvät. Näimme jo kauan sitten, että lounastarjoilu on paras vaihtoehto, osa työntekijöiden hyvinvointia”, kertoo tehtaanjohtaja Juha Saarinen.

Logonet on vuokrannut parikymmentä huonetta läheisestä kerrostalosta ja antaa kauempaa tulevien työntekijöiden asua siellä ilmaiseksi.

Logonet maksaa uusille työntekijöilleen Bangkokin minimipalkkaa 185 bahtia (4 euroa) päivässä kolmen kuukauden koeajalta, jonka jälkeen palkkaan vaikuttavat kokemus, nopeus ja tehdyn työn laatu. Työtä tehdään maanantaista lauantaihin kahdeksasta viiteen. Päivä jatkuu usein korotetun tuntitaksan ylitöinä seitsemään asti, mutta silloinkin kello soi viidelta puolen tunnin ruokatauon merkiksi.

Suporn Kaeopromin aviomies muutti hiljattain työn perässä toiseen maakuntaan ja yliopistossa opiskellut tytär seurasi isäänsä.

”Haluaisin mennä perässä, mutta mukava työyhteisö pitää minut täällä. Ja ruoka maistuu hyvässä seurassa.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Terveyttä telkkarista

Television vallan ovat huomanneet myös terveysvalistajat. Ikäväkin viesti menee paremmin perille, jos se tarjoillaan tunteilla höystettynä osana hyvää televisio-ohjelmaa.

Englannin sanoista koulutus (education) ja viihde (entertainment) on sorvattu termi edutainment, jolla kuvaillaan viihteen muodossa tehtävää terveyden edistämistä. Valistusviesti voidaan pukea vaikka televisio-ohjelman, sarjakuvan tai musiikinkin muotoon. Kun mukaan annostellaan vielä suurta tunnetta tai hilpeää huumoria, tehoaa viihteen kautta tehtävä valistus paljon kuivaa luentoa paremmin.

Kun Frendit -tv-sarjan Rachel kertoi Rossille tulleensa raskaaksi, vaikka pari oli käyttänyt kondomia, meni oppi kondomien tehokkuudesta perille paitsi Rossille myös sarjan katsojille. Sarjassa mainittiin, että kondomi estää raskauden 97 prosentin todennäköisyydellä, ja jakson ensiesityksen jälkeen Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa paljastui, että iso osa katsojista muisti yhä sarjassa mainitun kondomien tehon.

Joskus valistusta syötetään mukaan jo olemassa oleviin sarjoihin, joskus taas itse syy sarjojen kehittämiseen on terveysvalistus. Eteläafrikkalainen Soul City Initiative -järjestö on valistanut viihteen keinoin jo toistakymmentä vuotta niin radion, television kuin sarjakuvienkin avulla. Eri tuotantokausina etualalle nostetut teemat ovat vaihdelleet, ja laadukkaat tv-sarjat ovat olleet suosittuja.

Tunteen ja huumorin tehon tietävät kotimaisetkin terveyden edistäjät. Valtakunnallinen radiokanava Yle-X muistuttaa kesä toisensa jälkeen kondomeista kesäkumibiisein, eikä alkoholivalistustakaan enää tehdä sormi pystyssä osoitellen. Tv-mainosten ”jos otat, et aja” -slogan on vuosien saatossa muokkautunut ymmärtäväisempään ”jos otat, ota kuski” muotoon.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Lämmintä luvassa

Vuosi vaihtui ensimmäisenä taas Tyynen valtameren saarilla. Kun meillä vasta poksauteltiin kuohuviinipulloja ja ihasteltiin ilotulitusraketteja, Tuvalussa ja Kiribatissa keskipäivän aurinko porotti jo kuumana etelämeren palmujen yllä. Tai ehkä horisonttiin kerääntyi tummanpuhuvia trooppisia pilviä ja ihmiset odottivat pelokkaina vuoden ensimmäisten pyörremyrskyjen saapumista.

Joka vuosi toistuvien syklonien seurauksia voi olla vaikea käsittää. Tuvalu koostuu yhdeksästä pienestä saaresta, joiden keskikorkeus on kaksi metriä merenpinnan yläpuolella ja korkein kohta kohoaa viiden metrin korkeuteen. Kiribatin atollisaarista iso osa on alle metrin korkeudella.

Jos ilmastonmuutoksen ansiosta merenpinta nousee sadassa vuodessa 95 senttiä, monista Tyynen valtameren saarista ei jää myrskyn jälkeen mitään jäljelle.

Ilmaston lämpeneminen ei silti ole mikään uusi ilmiö. Luin lehdestä, että Tornionjoen jäidenlähtö on aikaistunut kolmella viikolla sitten 1700-luvun alun. Tansaniassa puolestaan Kilimanjarovuori on vajaan sadan vuoden kuluessa menettänyt suurimman osan lumihuipustaan.

Kun koko maailmassa keskilämpötila on kohonnut sadassa vuodessa 0,5 astetta, Kenian teenviljelyalueella Kerichossa päivälämpötilat ovat nousseet 3,5 astetta 20 vuodessa. Vuoteen 2100 mennessä maapallon keskilämpötilan uskotaan kohoavan 1,4-5,8 astetta lisää.

Suomessa ilmaston lämpenemisellä voi olla lyhyellä aikavälillä jopa myönteisiä seurauksia. Kasvukausi pitenee, metsät kasvavat kohisten, lämmityskustannukset vähenevät. Mutta samalla sateet ja syysmyrskyt lisääntyvät, monet kasvit ja eläinlajit häviävät – ja hiihtäminen uhkaa ainakin etelässä jäädä katoavaksi kansanperinteeksi.

Jo ennestään lämpimillä leveyspiireillä muutokset voivat olla sitäkin kohtalokkaammat. Marraskuussa järjestetyn Nairobin ilmastokokouksen yhteydessä julkaistiin useita raportteja ilmastonmuutoksen vaikutuksista nimenomaan Afrikassa. Tutkijoiden mukaan Afrikan keskilämpötila kohoaa seuraavan sadan vuoden aikana 2-6 astetta. Eteläinen Afrikka ja Välimeren maat tulevat kärsimään kuivuudesta, kun taas päiväntasaajalla on odotettavissa lisää sateita. Sahelin alue saattaa vihertyä, ja Saharan autiomaa siirtyy pohjoisemmaksi.

Monissa maissa nykyisistä viljelykasveista joudutaan luopumaan. Esimerkiksi Ugandassa maan päävientituote kahvi ei enää menesty, jos lämpötila kohoaa kaksi astetta.

Villieläimet eivät pääse vaeltamaan viileämmille seuduille, kun ihmisasutukset ovat joka suunnassa esteenä. Afrikannorsu ja sarvikuonot kuolevat sukupuuttoon, puhumattakaan tuhansista pienemmistä ja tuntemattomammista eläinlajeista.

Merenpinnan kohoaminen tuhoaa korallit, mangrovemetsät ja turistien ihannoimat hiekkarannat. Kalastus kärsii. Jokisuistojen ja meren alle jäävien rannikoiden asukkaat hakeutuvat sisämaahan.

Miljoonat pakolaiset yrittävät myös päästä Välimeren yli – mutta tällä kertaa pikemminkin kuivuuden näivettämästä Etelä-Euroopasta paremman elämän toivossa Afrikkaan…

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007

Avarra maailmankuvaasi.

Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.

TILAA LEHTI