The Rural Organization for Social Elevationin perustajan Jeevan Lal Verman vanhin poika Jeetendra hakemassa vetää kukille.Ihmiset matkustavat pitkiä matkoja päästäkseen paikkoihin, joissa he eivät ole ennen olleet. Lopulta tuloksena on muistoja ja kenties nippu valokuvia. Vaikka matka olisikin varustettu eko-etuliitteellä, väistämätön tosiasia on, että globaalilla tasolla taakka kasvaa.

Lentokoneet lennättävät kaikkein ”vaihtoehtoisimmatkin travellerit” yhä uusiin paikkoihin. Vaihtoehtoisuuden tavoittelu on pitkälti länsimaisten kulutuskulttuurien edustajien etuoikeus. Yksilöllistä ja vaihtoehtoista turismia ei kuitenkaan ole enää pitkiin aikoihin ollut olemassa: repputuristit edustavat nykypäivän massoja.

Repputurismigettoja voidaankin hyvin verrata Välimeren rannikon turistiryppäisiin. Turistit hakevat kaltaistaan seuraa ja stressitöntä ympäristöä, ympäröivä todellisuus saattaisi pidemmän päälle käydä rasittavaksi.

Hieman kärjistäen kestävintä saattaisi olla, jos uudet massat kehittäisivät repputuristigettojaan aina vain pidemmälle, etelän lomakohteiden tyyliin. Etelän hotellikeskittymissä sosiokulttuuriset ja ekologiset vaikutukset ovat joskus olleet valtavia, mutta jos näitä kohteita kehitetään vastaamaan turistien tarpeita, saattavat tulevaisuudenkin turistit matkustaa näihin samoihin kohteisiin uusien sijaan.

Pakenemisen kaipuu

Joissakin tapauksissa turismi voi olla paikallisesti hyvinkin kestävää sekä taloudellisesta, ekologisesta että sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Aristoteles on sanonut, että onnellisuuden tavoittelu on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ideaalitapauksessa tämä onnellisuuden tavoittelu saa aikaan aitoa solidaarisuutta ja pyrkimystä levittää onnellisuutta. Eko-etuliitteellä varustetun turismin kenttä on monenkirjava, mutta voi perustua oikeastikin tällaiseen solidaarisuuteen.

Turismin yhtenä keskeisenä motiivina on pidetty ”pakenemisen kaipuuta”; halutaan paeta jonnekin, missä arjen koodit eivät päde. Uutta turismia voidaan pitää pakenemisena syyllisyyden tunteista. Ihmisten omatunto soimaa, ja tähän epävarmuuteen ovat puuttuneet lentoyhtiöt ja suurimmatkin matkanjärjestäjät. Ekologista kuluttamista markkinoivan tahon uskottavuus on koetuksella, kun yritetään vakuuttaa aitoon solidaarisuuteen taipuvainen kuluttaja: kuinka välttää repputurismin lieveilmiöt, kuinka pitää toiminta tarpeeksi pienimuotoisena ja kuinka tehdä kannattavaa liiketoimintaa?

Vapaaehtoisturismia?

Termi vapaaehtoisturismi viittaa englanninkieliseen sanaan volunteer tourism. Periaatteessahan vapaa-ajan turismi on aina vapaaehtoista, mutta vapaaehtoisturismissa vapaaehtoisuus liittyy nimenomaan matkan epäitsekkäisiin motiiveihin ja kohteessa tapahtuvaan toimintaan.

Vaikka uusia matkailumuotoja ja esimerkiksi ekoturismin problematiikkaa on tutkittu varsin paljon, vasta viime vuosina tutkimus on laajentunut myös vapaaehtoisturismin suuntaan.

Vapaaehtoisturismi eroaa monin tavoin eko-etuliitteisistä turismin muodoista. Sen ajatus on luoda vieraiden ja isäntien välille kiinteä side ja luottamus. Parhaimmillaan vapaaehtoisturismi luo elinikäisen suhteen kohteen ihmisiin: matkan jälkeen apua voi toimittaa lähettämällä esimerkiksi vaatteita, kyniä tai mitä tahansa tarpeellista suoraan niille, jotka apua tarvitsevat.

Toisin kuin monissa muissa ”ekoturismina” pidetyissä tapauksissa, vapaaehtoisturismissa turismi hyödyttää kohdetta suoraan ilman välikäsiä. Vaikka ilmiö on ollut olemassa kauan, projektien ja järjestäytyneiden yhteisöjen määrä on vasta viime vuosina kasvanut niin, että voidaan hyvin puhua erillisestä turismin muodosta.

Vapaaehtoisturisti matkustaa kohteeseen päällimmäisenä motiivinaan auttaa. Tämä auttaminen voi tapahtua monella tavalla, ja tarpeet riippuvat kohteesta.

Projektien määrän kasvu saattaa toki synnyttää samoja ongelmia, joita ekoturismin yhteydessä on joskus nähty: ihmisten auttamishalua saatetaan käyttää hyväksi, ja molemminpuoliset hyödyt voivat jäädä yksipuolisiksi. On myös esimerkkejä, joissa turistit ovat nopeasti hylänneet jalot motiivinsa ja keskittyneet maksimoimaan rentouttaan, mihin esimerkiksi Himalajan kohteissa näyttää monien mielestä olevan luontaiset edellytykset.

Kestävää matkailua

Kehittyvissä maissa tapahtuva turismi ei lähtökohtaisesti voi koskaan olla tasavertaista. Aitoon solidaarisuuteen ja epäitsekkyyteen perustuva matkustaminen voi olla kuitenkin osaratkaisu paikallisesti kestävän turismin kehittämisessä – kutsui itseään sitten turistiksi, travelleriksi, matkailijaksi tai miksi hyvänsä.

Tosiasia on, että vapaaehtoisturismi on yhä hyvin pienimuotoista eikä ratkaise turismiin ja maailmanlaajuiseen matkustamiseen liittyviä ongelmia. Esimerkki kuitenkin kertoo, että uusien turismin muotojen joukossa on myös oikeasti ekologisia ja laajemminkin katsottuna kestäviä tuotteita.

Apua arkeen

Intian Himalajalla sijaitsevassa köyhässä Sonargaonin kylässä ei matkailijoita ollut juuri nähty, kun Jeevan Lal Verma vuonna 1981 perusti organisaation, joka tunnetaan nykyään nimellä The Rural Organization for Social Elevation (ROSE).

ROSE oli alun perin Verman päähänpisto, jonka tavoitteena on alusta asti ollut nostaa kyläläiset äärimmäisestä köyhyydestä lisäämällä sosiaalista sekä ympäristötietoisuutta. Turismi otettiin mukaan myöhemmin, kun huomattiin, että monet niistä harvoista matkailijoista, jotka olivat pitkän ja vaikean matkan paikan päälle päästäkseen kulkeneet, halusivat aidosti auttaa ja rahoittaa pieniä projekteja. Vuosien saatossa on rakennettu muun muassa polkuja ja peseytymistiloja sekä panostettu perinteisiin elinkeinoihin kuten maanviljelyyn liittyviin innovaatioihin.

Lapsille ROSE on tarjonnut ruokaa ja mahdollisuuksien mukaan koulutusta. Tässä vapaaehtoisturistit ovat olleet avuksi opettamalla esimerkiksi englantia, tai pienemmille vaikkapa lennokkien tekemistä sanomalehtipaperista. Kun itse olin vuonna 2002 ensimmäistä kertaa Verman perheen vieraana, australialainen Olivia osti lapsikatraalle hammasharjat kylän kaupasta ja neuvoi, kuinka niitä tulisi käyttää.

Kaikissa arjen tehtävissä tarvitaan apua. Vaikka minulle ensin hieman naurettiin, kun halusin auttaa tiskaamisessa, oli pienikin lepotauko perheen tyttärille tervetullut. Ja chapatien kaulitseminen onnistui karjalanpiirakoiden pohjia joskus kaulinneelta vähintäänkin kohtuullisesti.

Kirjoittaja tutkii turismia Turun kauppakorkeakoulussa. Vapaaehtoisturismia käsittelevään tutkimusprojektiin ”Volunteer tourism – postmodern pilgrimage” kuuluneet kenttätyömatkat Intiaan toteutettiin vuosina 2002 ja 2004.

Lisätietoja ROSE:sta: www.rosekanda.info / pekka.mustonen@tukkk.fi

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006