Suomalaiset ovat natustelleet reiluja banaaneja jo viisi vuotta. Niiden markkinaosuus lempihedelmämme myynnistä on jo seitsemän prosenttia, ja reiluja banaaneja saa joka toisesta ruokakaupasta. Ecuadorilaiset viljelijät ovat saaneet myyntituloja 2,9 miljoonaa euroa enemmän kuin olisivat muuten saaneet, ja osuuskunta on käyttänyt rahat yhteisön hyväksi.
En osannut uneksiakaan tällaisesta vuonna 1983, kun me parikymmentä kehitysmaaliikkeen aktivistia kokoonnuimme intoa puhkuen Tampereen ylioppilastalolle perustamaan Tampereen kehitysmaakauppaa. Pienet vapaaehtoistyöhön perustuvat nyrkkipajat – Oulun Juuttiputiikki ja Turun kehitysmaakauppa etunenässä – hoitivat tuotteiden maahantuonnin, ja itse kauppa toimi aluksi kirjaimellisesti reppufirmana. Varasto oli Sirkan kämpillä, ja vapaaehtoiset kiersivät myyjäisissä kauppaamassa repullisen tavaraa kerrallaan. Jos myynnistä jäi joitain pennosia käteen, ne tilitettiin uskollisesti tuottajaosuuskunnille.
Suoratuonti oli valistustyömme avainsana, ”välikädet” taas eräänlainen näytelmän konna, joka kahmaisi kehitysmaatuotteen hinnasta kohtuuttoman osan tuottajan kustannuksella. Melko pian kyllä huomattiin, että nappikaupaksi tämä jää, ellei edes kahvia ja teetä saada markettien hyllyille.
Nyt ammattimaiset, reilut ”välikädet” tekevät kauppaa suurten keskusliikkeiden kanssa. Reiluus on brändi, jonka tuotteiden myyntikäyrät sojottavat iloisesti koilliseen.
Maailmassa tapahtuu paljon hyvää!
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006