Mukaan valtavirtaan

Yksikään kulttuuri ei voi rehennellä sillä, että vammaisiin olisi perinteisesti suhtauduttu hyvin. Asenteet kuitenkin muuttuvat. Vammaisten ihmisoikeussopimuksen odotetaan valmistuvan YK:ssa syksyllä.

Kehitysvammainen poika Tansaniasta (Kuva: Antti Määttänen) Suhtautumista liikunta-, aisti- ja kehitysvammaisiin ihmisiin ei ole juurikaan tutkittu monitieteisesti ja kansainvälisesti. Kirjallisuudesta on kuitenkin havaittavissa, että suhtautuminen on perinteisesti ollut syrjivää kaikissa yhteiskunnissa.

Kuopion yliopiston vammaistutkimusyksikön johtaja, sosiaalipolitiikan professori Juhani Laurinkari, ja tutkija Anja Saarinen antavat näppituntumansa tueksi esimerkkejä.

”Varhaisten luonnonkansojen keskuudessa vammaisuuden ja mielisairauden uskottiin johtuvan yliluonnollisten henkien vaikutuksesta. Niitä hoidettiin loitsuilla ja manauksilla. Esimerkiksi Rooman valtiossa (450-1000) vammaisten lasten surmaaminen oli tavallista. Suomessa 800-luvulla sairaudet ymmärrettiin kanssaihmisten, henkien tai jumalien aiheuttamiksi. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa viikinkien heikkokuntoiset lapset jätettiin heitteille.”

”Kirkon piirissä vammaisuuden on joskus nähty olevan seurausta joko vammaisen henkilön itsensä tai aikaisempien sukupolvien synneistä. Se on myös tulkittu henkilökohtaiseksi uskon puutteeksi tai paholaisen toiminnaksi. Näin on ajateltu ympäri maailmaa.”

Vielä 1900-luvun alkupuolen eurooppalainen historia on synkkää varsinkin kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden kannalta. Tosin kaikenlaiseen poikkeavuuteen suhtauduttiin jyrkästi. Laurinkarin ja Saarisen mukaan vammaisuutta yritettiin ehkäistä pakkosteriloimalla vammaisia. Esimerkki tuli Yhdysvalloista; sterilointilaki säädettiin Suomessa 1935.

Adolf Hitler esitti tavoitteeksi ”toivottomasti sairaiden” eliminoimisen. Natsihallinto toteuttikin ohjelmaa tapattamalla kehitysvammaisia ja psyykkisesti sairaita laitoksissaan. Neuvostoliitossa suhtautuminen vammaisiin ihmisiin ei ollut pelkästään kielteistä vaan heidän olemassaolonsa kiellettiin. Heidät luokiteltiin epänormaaleiksi ja eristettiin joko laitoksiin tai koteihinsa.

Vielä nykyäänkin köyhissä ja eristyneissä oloissa elää etnisiä ryhmiä, jotka jättävät vammaiset vastasyntyneensä heitteille.

Lääketieteen kehitys avasi silmät

Suomessa suhtautumisen käännekohta oli Laurinkarin ja Saarisen mukaan sota, koska yli 50 000 suomalaista vammautui talvi- ja jatkosodissa. Lääketieteen kehitys ja tiedon lisääntyminen paransivat asenteita teollisuusmaissa.

”Oudoille ilmiöille on löytynyt selitys – ennen ei keksitty muuta selitystä kuin henkien toiminta. Vanhat selitysmallit eivät enää päde myöskään kirkon piirissä; vammaiset ihmiset nähdään nykyisin tasavertaisiksi yksilöiksi ja Jumalan kuviksi, ainakin osassa maailman kirkkoja.”

Vaikka vauraan Suomen vammaiset ovat huimasti paremmassa asemassa kuin köyhimpien maiden vammaiset, tilanne on kaukana ihanteellisesta. Edelleen vammaisten on hyvin vaikea saada töitä Suomessa, ja asenteissa on parantamisen varaa.

”Fyysinen erilaisuus tekee ruumiista ja sen kantajasta julkista omaisuutta, johon täysin ventovierailla ihmisillä näyttää olevan oikeus kajota tungettelevin katsein, kommentein ja kysymyksin”, lausuu Jyväskylän yliopiston tutkija Marjo-Riitta Reinikainen kirpeästi. Hän puhuu omasta kokemuksestaan.

Reinikainen on kiinnittänyt huomiota siihen, että jos yhteiskunnassa syrjitään naisia yleensä, vammaiset naiset ovat kaksinkertaisen syrjinnän kohteena. Erityisen kipeästi tämä näkyy vammaisen naisen oikeudessa hankkia lapsia. Esimerkiksi syövän vuoksi jalkansa menettänyt perheenäiti sai neuvolalääkärin vihat päälleen huomattuaan olevansa raskaana. Nainen oli kuitenkin saanut ohjeet palata työelämään ja elää mahdollisimman normaalia elämää.

Ihmisoikeudet kunniaan

Tänä vuonna maailman vammaisliike ja alan järjestöt kiinnittävät suuria odotuksia YK:hon. Pari vuotta hiotun Vammaisten ihmisoikeussopimuksen pitäisi valmistua syksyllä. YK arvioi, että joka kymmenes ihminen maailmassa on vammainen; kehitysmaissa joka kuudes.

”Tärkeää on se, että vammaisten oikeudet kirjoitetaan auki: vammaisella lapsella on todellakin oikeus päästä kouluun. Esteiden purkaminen on oikeuksista tärkein”, korostaa FIDIDA ry:n toiminnanjohtaja Tuija Halmari. Fidida on kehitysyhteistyötä tekevien suomalaisten vammaisjärjestöjen liitto.

Käytäntö ja periaatteet ovat vielä kaukana toisistaan monissa kehitysmaissa. Halmari myöntää, että vaatimus koulutuksesta kaikille tuntuu helposti ihan abstraktilta vaikkapa Mosambikissa, jossa koululuokat ovat valtavia ja perheen kymmenestä lapsesta vain pojat pannaan kouluun. Tytöt eivät useinkaan pääse, saati sitten vammaiset lapset.

”Ja jos pääsevätkin, koulussa voi olla korkea asennemuuri ylitettävänä. Vaikka vanhemmat kantaisivat lapsensa kouluun, kiusaaminen ja ennakkoluulot voivat istua luokassa lujassa”, Halmari lisää.

Koulutus on silti avainasia. Vammaisten syrjiminen perustuu usein siihen, että liikunta- tai kehitysvammainen, sokea tai kuuro perheenjäsen on taakka lähimmilleen. Hänen ei uskota koskaan voivan osallistua perheen elannon hankkimiseen. Mutta jos lapsi ja nuori saa oppia, hän voi saada töitä ja kantaa kortensa kekoon. Toki elämään tulee muutenkin mielekkyyttä.

Esteettömään ympäristöön

Avainasia vammaisten yhdenvertaistamisessa on esteettömyys. Esteet määriteltiin jo YK:n Standard Rules -säännöstössä vuonna 1993. Fyysiseen ympäristöön liittyvät esteet koskevat asuntoja, teitä ja kulkuneuvoja. Kommunikaatioon liittyvät esteet haittaavat erityisesti aisti- ja kehitysvammaisia. Lisäksi ongelmana ovat lainsäädäntöön liittyvät ja asenteelliset esteet.

Halmari soveltaa sääntöjä äänestämiseen. Onko vammaisella äänioikeutta? Monilta vammaisilta puuttuu syntymätodistuskin, joten hän ei ole yhteiskunnallisessa mielessä olemassa. Miten vammainen saa tietoa päätöksenteon pohjaksi? Ja miten hän konkreettisesti pääsee äänestyspaikalle?

Suomalaisilla järjestöillä on meneillään lukuisia kehityshankkeita kehitysmaiden omien vammaisjärjestöjen kanssa. Suomalaiset vammaiset osallistuvat etenkin hankkeiden suunnittelu- ja seurantamatkoille.

”He voivat olla oivallisia roolimalleja paikallisille vammaisille ja tuottaa ahaa-elämyksiä: ’Valkoinenkin voi olla vammainen!’ tai ’Voiko kuurokin ajaa autoa?’ Myös ministeriöiden virkamiehille on usein pysäyttävää nähdä, että joku länsimaalainen vammainen matkustaa toiselle manterelle pyörätuolistaan tai sokeudestaan huolimatta edistämään vammaisten asioita”, Halmari mainitsee.

 

 

Avainkäsitteitä

– täysivaltaistuminen (empowerment): vammaiset itse täysivaltaistavat itsensä. Edellytyksenä vammaisten ihmisoikeuksien tunnustaminen.

– Community Based Rehabilitation (CBR), WHO:n suosittelema yhteisölähtöinen tapa suhtautua vammaisiin : vammaisia ei laitoksiin, vaan osaksi omaa yhteisöä.

– valtavirtaistaminen: kehitysyhteistyössä jonkin näkökulman soveltaminen toiminnan kaikilla tasoilla, vastakohtana tässä vammaisspesifit hankkeet.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!