Somalialainen juristi Ahmed Egal kyllästyi istumaan Tukholman rautatieaseman kahvilassa kahvikupin ääressä. ”Pakolaiskeskuksen jälkeen vaimoni ja minut sijoitettiin Rinkebyn kuntaan. Alkuaika kului sopeutumiseen, vapauteen. Alkuhuuman selvittyä huomasin yhtäkkiä, ettei ollut muuta tekemistä kuin matkustaa metrolla Tukholman rautatieasemalle juomaan kahvia muiden työttömien pakolaisten kanssa. Siitä tuli tapa, josta oli vaikea päästä eroon”, kertoo rehtori Ahmed Egal alkuvuosistaan Ruotsissa.
Eräänä päivänä hän sai joutenolosta tarpeekseen. ”Viereiseen pöytään tuli kaksi ruotsalaista. Olin oppinut kieltä sen verran, että ymmärsin, mitä he sanoivat. He puhuivat siitä, miten me ’mustat’ emme tee muuta kuin elämme heidän kustannuksellaan. Suutuin niin hitosti, mutta tajusin, että nyt on ryhdyttävä itse tekemään jotain ja heti”, kertoo Ahmed Egal.
Kylmä vastaanotto
Mies ryhtyi heti seuraavana päivänä selvittämään, mitä työvoimaa työmarkkinoilla eniten tarvitaan. Hän kävi mahdollisimman monen työnantajan puheilla.
”Sain selville, että pulaa on rakennustyöntekijöistä ja hoitoalalle tarvitaan ihmisiä. Tästä syntyi ajatus oman koulun perustamisesta. Sellaisesta koulusta, jossa opetus takaa työpaikan.”
”Hankala” on lievä ilmaisu kuvamaan Ahmed Egalin kohtaamia esteitä ja ennakkoluuloja. ”Tuntui, että teinpä mitä tahansa, niin seinä on vastassa. Työvoimatoimistosta tuli kylmää kättä. Siellä ajatukseen siirtolaisten omasta koulusta ei uskottu yhtään. Ei auttanut, vaikka minulla oli takeet harjoittelupaikkojen järjestämisestä”, muistelee Ahmed Egal koulunsa alkuvaiheita.
Sana miehen hankkeista oli kuitenkin kiirinyt. Apuun tulivat Ahmed Egalin ideaan uskovat kansankorkeakoulut Söderttorn ja Vadön, joilla oli kokemusta pakolaiskoulutuksesta. ”Näissä laitoksissa uskottiin minuun ja ajatukseeni. He hankkivat minulle luvan perustaa koulu osaksi omien koulujensa toimintaa”, kertoo Ahmed Egal. Enää puuttuivat tilat.
”Etsin sopivia tiloja Rinkebystä yötä päivää. Viidakkorumpu on paras sanansaattaja, ja lopulta minulle soitettiin tyhjillään olevista vuokralaisyhdistyksen tiloista. Harvassa koulussa on oma poreallas ja hierontapaikka”, nauraa Ahmed Egal.
Loistavat tulokset
Invandrarskolan on toiminut kolme vuotta, ja tulokset puhuvat puolestaan. ”Voimme ylpeillä sillä, että yli puolella koulun käyneistä on vakituinen työpaikka. Koulutusjaksot ovat vuoden mittaisia, ja niihin sisältyy harjoittelu. Tuloksemme ovat niin hyviä, että tänä vuonna rahoittajaksi tuli myös Tukholman kaupunginosalautakunta, mikä on tuonut meille enemmän harjoittelupaikkoja. Ne ovat koulutuksen a ja o, sillä sitä kautta monet ovat saaneet vakituisen työpaikan.”
”Tällä hetkellä koulutamme eniten rakennustyöntekijöitä. Ruotsin rakennuksilla onkin muutaman vuoden päästä suuri joukko ”mustaa työvoimaa” valkoisilla palkoilla eikä niin kuin tähän asti ”valkoista työvoimaa” mustilla palkoilla, veistelee Ahmed Egal.
Koululla on selvät tavoitteet. ”Ruotsin tilastot osoittavat, että maahan tarvitaan vuoteen 2015 mennessä 200 000 uutta vanhustenhoitajaa. Tarve on huutava”, sanoo Ahmed Egal. Euroopan ulkopuolelta tulleet siirtolaiset suhtautuvat vanhustenhoitoon toisin kuin eurooppalaiset.
”Te ette arvosta vanhustenhoitoa samalla tavalla kuin me. Teidän kulttuurinne hylkii vanhuksia. Meille taas vanhustenhoito on kunniatehtävä. Me arvostamme sekä työtä että vanhuksia”, sanoo Ahmed Egal.
Siirtolaiskoulusta on tullut yksi Ruotsin näytekouluista, mikä huvittaa miestä. Poliitikot puhuvat koulusta kilpaa. Koulu on tietoisesti hyödyntänyt tätä kutsumalla poliitikkoja luennoimaan joka torstai tunniksi.
Koulussa on tällä hetkellä 67 oppilasta, joista puolet on naisia ja puolet miehiä. Opettajia on kolme, joista yksi on suomalainen. Opiskelijat rahoittavat opintonsa opintolainalla. Ahmed Egal uskoo, että vastaavanlaisia kouluja tulee jatkossa muuallekin Ruotsiin.
”Me olemme aukaisseet tien ja näyttäneet, että kaikki on mahdollista. Seuraavaksi tällaisen koulun saavat varmasti Göteborg ja Malmö”, sanoo siirtolaiskoulustaan ylpeä rehtori Ahmed Egal.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006