Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton ja hänen nimeään kantava säätiö ovat saaneet aikaan merkittävän sopimuksen, joka laskee aids-lääkkeiden hintaa kymmenissä kehitysmaissa. Sopimuksessa mukana olevat intialaiset ja etelä-afrikkalaiset lääkefirmat laskevat lääkkeidensä hintaa noin kolmanneksen. Bill Clintonin mukaan nyt tehty sopimus auttaa lähes miljoonaa ihmistä saamaan edullisia lääkkeitä kuluvan vuoden aikana. Maailmassa elään noin 40 miljoonaa hi-viruksen saanutta ihmistä, valtaosa heistä kehitysmaissa.
Clintonin säätiön onnistuminen on niitä yksittäisiä selkeitä tekoja, joita kaivataan kehitysmaiden auttamiseksi. Pelkillä täsmäiskuilla ei kehitysmaiden ongelmia kuitenkaan poisteta, koska ongelmat harvoin ovat täsmäongelmia. Esimerkiksi ratkaisu aids-ongelmaan ei yksin ole halpenevat lääkkeet. Pitäisi esimerkiksi pystyä poistamaan merkittävästi köyhyyttä niistä maista, joissa aids on laajalle levinnyt kansansairaus. Siten voitaisiin rakentaa sosiaaliturvajärjestelmää, joka takaisi lääkkeiden jakelun niitä tarvitseville. Äärimmäisessä köyhyydessä elävälle kun lähes ilmainenkin lääke on liian kallis.
Äärimmäinen köyhyys tarkoittaa usein myös äärimmäistä määrää työtä. Aikapulaa valittelee moni Suomessakin, vaikka harva tulee ajatelleeksi kuinka suurta ajansäästöä on vaikkapa hanasta tuleva puhdas vesi. Monessa kehitysmaassa lasillinen juomakelpoista vettä vaatii niin veden kuin sen juomakelpoiseksi keittämiseen tarvittavan polttopuun hakemisen pitkienkin matkojen takaa. Perheen hengissä pitäminen ilman kunnollisia tuloja on rankkaa työtä. Jos sen päälle on vielä lähdettävä hakemaan lääkitystä kaukaisesta terveyskeskuksesta, tulee arjen ajankäytöstä silkkaa sankaruutta. Halpakaan lääke ei auta, jos lääkkeen tarvitisija ja jakelupiste eivät kohtaa.
Lääkkeiden teho myös heikkenee, ellei niiden yhteydessä saada riittävästi kunnollista ravintoa. Nälkä ja aliravitsemus heikentää muutenkin ihmisten kykyä selvitä sairauksista. Ja aids jos mikä on uuvuttava sairaus. Aids-potilaan pitäisi saada riittävästi ravintoa ja hänellä pitäisi olla tarvittaessa mahdollisuus saada toimeentulonsa sosiaaliturvan kautta. Toimivaa sosiaaliturvaa vaan saa hakea melkoisen hartaasti kehitysmaista.
Aids, samoin kuin monet muut kehitysmaiden ongelmat, ei ratkea siis yhdellä tai kahdella onnistuneella projektilla. Tarvitaan suunnitelmallista toimintaa sekä kehitysmaissa että kehitysapua antavissa maissa. Tällaista suunnitelmallista toimintaa on tavattu sanoa hallinnoksi. Nykyään hallinnosta on tullut kirosana ja niin kehitysavussa kuin muussakin toiminnassa hallinnon keventäminen on oikea sanapari. Liiallinen hallinnon keventäminen kuitenkin johtaa siihen, etteivät sinänsä hyvät apuprojektit koskaan kohtaa toisiaan, avun tarvitsijasta puhumattakaan.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006