Suomen sijoittajille uusi Afrikka-rahasto

Kun puhutaan pörssistä, kursseista ja sijoitusrahastoista, ei aivan heti tule mieleen Afrikka tai Lähi-itä. Eipä alue ole ollut aiemmin kovin vetovoimainenkaan sijoittajien näkökulmasta.

Nyt suomalainen investointipankkikonserni FIM tuo kuitenkin markkinoille Lähi-itään ja Afrikkaan sijoittavan erikoissijoitusrahaston FIM Saharan. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen rahasto, joka sijoittaa alueen pörsseihin, eikä vastaavanlaisia ole länsimaissa muutenkaan paljon.

”Selvitimme tälle alueelle sijoittavia rahastoja, ja meidän tietojemme mukaan niitä on koko maailmassa vain noin kolmisenkymmentä. Öljy- ja raaka-ainetuloilla kasvavat Lähi-idän ja Afrikan maat ovat kuitenkin kiintoisia sijoituskohteita”, kertoo Sahara-rahaston salkunhoitaja Hertta Alava Kuwaitista.

”Rahasto tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa alueelle, jolla on käynnissä valtava investointivetoinen noususuhdanne. Viimeaikainen kurssilasku Persianlahden maissa on myös luonut mielenkiintoisen ostotilaisuuden”, perustelee Alava.

Alava muistuttaa, että nykyisellä öljynhinnalla Persianlahden öljytulot ovat miljardi euroa päivässä. Öljytulot ovat kaksinkertaistuneet neljässä vuodessa.

FIM näkee Afrikan sijoittajan näkökulmasta alueena, jossa on maailman nopein talouskasvu, velkaantuneisuus laskussa ja olot rauhoittuneet.

Afrikka tarkoittaa FIMille käytännössä Etelä-Afrikkaa, jonne ulkomaalaiset yritykset ja rahastot ovat muutenkin sijoittaneet huomattavasti enemmän kuin Afrikan muihin maihin.

Etelä-Afrikan osuus on Sahara-rahaston vertailuindeksin maajakaumasta suurin, 60 prosenttia. Yhtiöt, joihin FIM sijoittaa, laajentavat kuitenkin aktiivisesti toimintaansa eteläisen Afrikan alueella.

Etelä-Afrikan lisäksi Sahara-rahasto sijoittaa Arabiemiraatteihin, Kuwaitiin, Qatariin, Egyptiin, Marokkoon, Jordaniaan ja Bahrainiin sekä alle prosentin osuuksin Omaniin, Sudaniin ja Libanoniin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!