Ruotsinvallan aikaisten asiakirjojen mukaan saamelaisilla on aina ollut Lapin metsiin ylimuistoinen nautintaoikeus, ja he ovat Lapinkylien laidunmaitten todellisia omistajia. Saamelaiskäräjien pitkäaikaisen puheenjohtajan Pekka Aikion mielestä asiaa ei muuksi muuta edes vahvemman oikeus.

”Mutta kun varas on tarpeeksi vahva, se saa varkauden näyttämään oikeutetulta”, Aikio huomauttaa.

Suomen valtio on tarpeeksi vahva suhteessa pieneen saamelaisvähemmistöön ja vielä vähälukuisempaan poromiesten joukkoon. Saamelaisille kuuluvat ikihongikot, jäkäläkankaat ja luppometsät, eli vapaasti laiduntavan poronhoidon ehdottomat edellytykset, on saatu näyttämään suomalaisen valloittajakansan omaisuudelta, ”valtionmetsiltä”.

Inarin hakkuukiistan kohteena olevien metsien todellisia omistajia ovat saamelaiset. Kyseinen toteamus ei Aikion mielestä tarvitse peräänsä kysymysmerkkiä.

Täydellinen mysteeri hänelle on sen sijaan se, miksi Suomen valtio ei noudata omaa oikeusjärjestystään. Perustuslaki takaa saamelaisille kieltä ja kulttuuria koskevan itsemääräämisoikeuden. Lisäksi Suomen valtio on sitoutunut kunnioittamaan Kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksen mukaisesti alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia eli oikeutta perinteiseen elämäntapaansa.

”Eihän tässä ole mitään järkeä. Suomalaiset ministerit käyvät kansainvälisillä areenoilla puolustamassa alkuperäiskansoja, mutta ilmeisesti heille alkuperäiskansa tarkoittaa pieniä mustia lapsia tai kodittomia intiaaneja. Saamelaisille tehtyjä vääryyksiä he eivät havaitse”, Aikio ihmettelee.

Inarin metsien säästäminen palvelisi työllisyyttä paremmin kuin hakkuut. Poromiesten työpaikkoja on metsureitten työpaikkoja enemmän.

”Mutta poromiesten työpaikkoja ei lasketa työpaikoiksi ollenkaan. Toivon, että metsurit ymmärtäisivät, miten poromiesten vastarinta on tähän mennessä auttanut heidänkin työpaikkojensa säilyttämisessä. Ilman sitä Metsähallitus olisi koneellistanut hakkuut paljon nopeampaan tahtiin kuin mitä se on nyt tehnyt.”

Porosaamelaisuuden ydin

Pekka Aikio on myös biologi, tutkija ja poronhoitaja. Hän selittää kärsivällisesti, että saamelaisuuden ytimessä ovat suuret pirstomattomat alueet, joilla porot saavat vapaasti laiduntaa. Alkuperäiskansan elinehtojen takaamista ei ole se, että hakkuilla poromiehet ajetaan ahtaalle, ja ainoaksi tieksi jää tarhaus ja keinoruokinta, pelkkä lihantuotanto.

Aikio haluaisi yhdistää vanhan, vapaasti laiduntavan poronhoidon ydinarvot ja perinteisen tietämyksen uusimpaan, tutkimustietoon perustuvaan osaamiseen. Tuolloin poronhoidosta tulisi kulttuurisidonnainen ympäristönkäyttöjärjestelmä, jonka päätoimiala ei olisi lihantuotanto. Hän muuttaisi porolaumojen rakennetta perinteiseen suuntaan, vuosirytmin säätelisi porojen luontainen vaellus, poronmaidosta valmistettaisiin juustoja ja vuosikausien kasvatuksen vaativat ajoporot olisivat arvossaan.

”Maa- ja metsätalousministeriön tulisi neuvotella ja sopia EU:n kanssa siitä, miten tämä siirtymisvaihe hoidettaisiin niin, että harvaan asutun alueen asuttuna pitämistä poronhoidon avulla tuettaisiin unionin suoralla kulttuurituella. Nyt tuki poronhoidolle lihantuotantotaloutena on propagandistisen pieni. Saamelaisalueen poromiehet elävät köyhyysrajan alapuolella.”

Aikio korostaa, että perinteinen poronhoito palvelisi myös Lapin suurimman työllistäjän eli matkailun etuja. Uusille Osaran aukeille turisteja on vaikea houkutella, etenkin kun männynkasvun edistämiseksi tanner aurataan ja möyritään – sellaisessa maisemassa eivät viihdy edes ihmiset, poroista puhumattakaan.

Herrakansa ei itseään syytä

Aikio hämmästelee tapaa, jolla poromiehet leimataan syyllisiksi nykyiseen taloudelliseen ahdinkoonsa.

”Puhutaan ylilaidunnuksesta, vaikka pitäisi puhua siitä, miten paljon pohjoisen luontoa ylikäytetään alueen ulkopuolisia tarpeita varten, miten metsiä ylihakataan, ja miten paljon koneellistunut metsätalous on jo tuhonnut laidunmaita. Tai siitä, millaista jälkeä tekee Lemmenjoen koneellinen kullankaivuu – siellä näkymä on kuin moottoritietyömaalta. Mutta niistä vastuussa ovatkin suomalaiset. Herrakansan tekemisiin ei puututa”, Aikio harmittelee.

”Kun varas on tarpeeksi vahva, se saa varkaudenkin näyttämään oikeutetulta.”

”Herrakansa”-käsite ei maistu vieraalta Aikion suussa. Hän sanoo, että saamelainen saa olla saamelainen, kunhan hän vain yrittää olla suomalainen.

”Minulla on semmoinen tunne, että suomalaisia kiukuttaa, jos saamelaiset ovat parempia eränkävijöitä kuin he. Suomalaisia suututtaa, jos saamelaiset hallitsevat lumen, jään, pimeän ja pakkasen valtakunnan porojensa avulla paremmin kuin he itse”, Aikio sanoo ja kertoo esimerkin, jossa hän näkee virkakieltojärjestelmän piirteitä:

”Saamelaisena ja poromiestaustaisena en voinut päästä UKK-kansallispuiston johtajaksi, vaikka tunnen ne maastot, olen osa paikalliskulttuuria, olen elänyt koko lapsuuteni metsässä, olen biologi ja tutkija, enkä kannata metsästystä. Mutta puistonjohtajan tehtävä oli alkujaan sama voutilaitoksella – hänen piti vahtia paikallisväestön tekemisiä.”

Suuri näytelmä

Aikio kieltäytyy hyväksymästä median hellimää kuvaa Greenpeacen naruttamien poromiesten ja työpaikkojensa puolesta pelkäävien metsurien välisestä yhteenotosta. Hänelle kyse on siitä, että tulostavoitteensa asettanut maa- ja metsätalousministeriö ja häikäilemättömiin voittoihin tähtäävät metsäyhtiöt pitävät paikallisia ihmisiä marionetteinaan. Metsähallituksen ja poromiesten välisiä neuvotteluja hän kuvaa yksinkertaisesti ”suureksi näytelmäksi”.

”Neuvottelemaan laitettiin aina valtaa vailla olevat ihmiset. Metsähallitus on päällikkövaltainen virasto ja sen valta asuu Helsingissä. Eikä saamelaisilla ole valtaa maihinsa. Jos olisi ollut, metsiämme ei olisi hakattu.”

Näiden ”neuvottelujen” kautta poromiehet eivät koskaan saaneet laidunmaitaan tuhoavia metsänhakkuita estettyä. Luonnonsuojelijoiden, tällä kertaa Greenpeacen, avulla he saivat ensimmäistä kertaa äänensä kuuluviin, ja siitä hyvästä heidät on leimattu isänmaanpettureiksi.

Ekometsätalouden Liitto ja Viestintäpaja Elonmerkki ovat tehneet Ylä-Lapin metsätilanteesta videodokumentin, jossa kerrotaan luonnonsuojelijoiden saamista todenmakuisista tappouhkauksista, joskus uhkailija on ilmoittanut jopa oikean nimensä. YLE ei ole halunnut esittää videota, jolle on tallennettu muitakin, demokraattiseksi itseään kutsuvalle maalle häpeäksi olevia tapahtumia. Esimerkiksi Greenpeacen leiriläisiä peloteltiin ja uhkailtiin moottorisahan päristyksellä keskellä yötä. Paikalle kutsuttu poliisi ei väkivallalla uhkailuun puuttunut.

Aikiota kauhistuttaa se suoranainen lynkkaamisen ilmapiiri, joka Inarin metsäkiistoista on onnistuttu Lappiin lietsomaan.

”Greenpeaceen yhteydessä olevia poromiehiä vaadittiin astumaan esiin – kai julkisesti tuomittaviksi!”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006