Polttoaine on Gambiassa lähes Suomen hinnoissa.
Jos gambialainen Mody Ceesay olisi Aku Ankan lukija, hän löytäisi itsensä Pelle Pelottoman hahmosta. Mody elää Gambian keskiosassa, kymmenentuhannen asukkaan Farafennin kaupungissa. Hän saa nykyisin elantonsa tietyömiehenä, mutta vilkaisu Modyn kotipihalle paljastaa miehen kekseliäisyyden. Seinustalla on pätkä metalliverkkoaitaa, jonka Mody on punonut itse rautalangasta. Rauta on kotoisin poltetuista autonrenkaista. Nurkan takaa löytyy lisää miehen keksintöjä ja sovelluksia.
Erityisen tyytyväinen Mody on energiajärjestelmäänsä, jonka viikottainen huolto on alkamassa. Mody nostaa pihapenkin talon seinustalle pystyyn niin, että penkin pohja tulee näkyville. Penkin pohjapuita pitkin hän kiipeää katolle vesiämpäri toisessa kädessä. Kattopellillä pitää astella tukipuiden kohdalla, sillä pelti on kuin paperia.
Katolle on ripustettu aurinkokenno, joka toimii verrattomasti. Kun sadekausi päättyy Gambiassa, aurinko paistaa seuraavat puoli vuotta. Mody pesee kennon kerran viikossa kevyesti vedellä, sillä kuivuuden nostattama pöly heikentää laitteen tehoa.
Gambialainen keskivertoperhe tarvitsee elämiseen niin vähän energiaa, että yksi pieni kenno yleensä riittäisi. Modyn järjestelmässä virta varataan akkuihin, joista kaapelit on vedetty muutamiin valaisimiin.
Mody Ceesay on Farafennissä poikkeus, paikallinen keksijänero. Kennoja on Modyn talon lisäksi vain muutamassa paikassa, vaikka auringonpaistetta olisi riittämiin.
Kennojen yleistymiseen on oikeastaan kaksi suurta estettä. Uutta tekniikkaa vieroksutaan usein, varsinkin, jos se liittyy ruuanvalmistukseen. Modynkin perheessä vaimo keittää riisin mieluiten vanhan tavan mukaan puilla ja hiilillä. Toinen syy on kennon hinta: kahden euron päiväpalkalla pitää säästää pitkään, jotta kennon saisi kotiin. Ehkäpä juuri kennon arvon takia Mody kulkee katolle pihapenkin poikkipuita pitkin; valmiit tikapuut tarjoaisivat varkaille liian helpon tien aarteen luo.
Sähköä ei riitä kaikille
Paradoksaalista Gambiassa on se, että säännöllinen sähkönsaanti vaatii kaksinkertaisen tuotantojärjestelmän. Yksinkertainen olisi halvempi ja tehokkaampi, mutta varojen niukkuus on ajanut kalliimpaan malliin. Gambian suurimmissa kaupungeissa on sähköverkko jo olemassa, mutta lisääntyneen käytön takia virtaa ei riitä kaikille ja sitä pitää säännöstellä. Tämän takia monet gambialaiset ovat hankkineet sähköä tuottavan aggregaatin, jonka avulla virtaa tulee aina kun on varaa ostaa bensaa tai dieseliä koneen tankkiin.
Aika harvalla on varaa valmistaa konevoimalla sähköä läpi vuorokauden, sillä polttonesteet ovat melkein Suomen hinnoissa. Farafennin kaupungissa kadunkulkijat tuntevat vain yhden kiinteistön, jossa sähkövirta ei katkea: libyalainen suuryrittäjä Gaddafi kunnostaa kaupungin halkovaa valtaväylää, ja konttorin ikkunasta hohkaa sähkövalo tuon tuosta.
Sen sijaan kaupungin sairaalassa, kouluissa ja muissa laitoksissa aggregaatti on päällä vain muutaman tunnin päivässä. Sekin on suuri apu, sillä verkon kautta sähköä ei ole tullut moneen viikkoon. Kaupungin uusi dieselvoimala on tosin rakenteilla, joten tulevaisuus näyttää paremmalta.
Gambian pääkaupungissa Banjulissa ja ympäristössä sähkötilanne on myös huono. Edellisten viikkojen aikana sähköä on tullut verkosta muutaman tunnin puolen yön jälkeen.
Pääkaupungin varakkaimpien asukkaiden ilta alkaa aggregaatin käynnistämisellä. Sähkömyllyjen pakoputket on yleensä väännetty puhaltamaan suoraan kadulle, joten rauhallisesta ja raikkaasta iltakävelystä ei paremman väen asuinalueella kannata edes haaveilla.
Gambian sähkölaitosten sähkö syntyy dieselgeneraattoreiden avulla, eli energiantuotanto on tuontiöljyn varassa. Jatkuvasti kallistuva öljy tarjoaa gambialaisille kaksi huonoa vaihtoehtoa, bensiiniaggregaattisähkön ja dieselvoimalasähkön.
Aurinko- ja tuulienergia olisivat Gambiassa kotimaisia energiamuotoja, mutta niiden kehittely vaatisi rohkeita suunnanmuutoksia.
Gambian maaseudulla sähköverkkoa on rakennettu vasta harvakseltaan. Varsinkin näissä sähköttömissä kylissä tuuli- tai aurinkoenergialla voisi olla valoisa tulevaisuus. Sähköverkon tuolla puolen turvaudutaan akkuvirtaan. Kun akku on antanut virtansa valaistukseen, se viedään akkulataamoon lähimpään taajamaan, jossa virtaa löytyy. Samalla reissulla saa virtansa myös kännykän akku. Matkapuhelin yleistyy Gambiassa ja koko Afrikassa hurjaa vauhtia.
Kuva: Gambialaislapsia keräämässä puita. (Kuvaaja: Lassi Lähteenmäki
Vaikka gambialaiset käyttävät puuta säästeliäästi, metsäpinta-ala on pudonnut jo alle 10 prosentin.
Väestö kasvaa, metsät katoavat
Metsät häviävät Gambiassakin polttopuiksi ja savuna tuuleen. Vielä 1960-luvulla Gambian pinta-alasta 80 prosenttia oli metsien peitossa, nyt luku on kymmenen pahemmalla puolella.
”Autioitumisen vuoksi useat puulajit ovat kadonneet maasta kokonaan, harmittelee YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n Gambian-toimistossa työskentelevä projektikoordinaattori Minna Komonen. Gambialaiset maanviljelijät ovat joutuneet harmikseen toteamaan, että sadekausi on vuosikymmenten aikana lyhentynyt kuukaudella. Uusi tilanne vaatii tarkkuutta ja tietämystä, jotta sato ehtisi valmistua syksyllä ennen kuivan kauden alkua.
Metsien katoaminen johtuu puun käytön lisääntymisestä. Gambian väkimäärä kasvaa vuosittain nelisen prosenttia ja puita pitää hakea aina vain kauempaa. Jos puuhiiltä tehtäisiin uudella puuta säästävällä tekniikalla ja jos gambialaiset omaksuisivat kunnon polttouunit kiviröykkiöiden sijaan, tilanne olisi parempi. Mutta länsimaissa hyviksi ja helpoiksi koetut ratkaisut nähdään Afrikassa vallan toisessa valossa.
Vaikka Gambian perinteinen kolmen kiven keittotaso tuhlaa energiaa, gambialainen ei tietoisesti halua tuhlata. Sytykkeiksi kelpuutetaan kuivuneet varvut ja risut, ja tulta pidetään yllä vain keittämisen ajan.
Autoliikenne kasvaa
Autoja vilisee Gambian teillä ja kaduilla vuosi vuodelta enemmän. Ajopeli ostetaan usein naapurimaasta Senegalista tai vieläkin kauempaa. Uusia autoja näkee vain pääkaupungissa. Kaupunkien välillä liikennöinti hoituu vanhalla umpipakettiautolla, johon on istutettu penkkejä neljään riviin. Autokantaa on vaikea uudistaa: bensiinin kova hinta nielee investointiin tarvittavat rahat, eikä köyhällä kansalla ole varaa maksaa matkasta nykyistä enemmän.
Gambia on autoistumisessa vasta murrosvaiheessa. Pienemmissä kaupungeissa yleisin ajopeli on nelijalkainen, joka osaa jo väistellä tööttääviä peltiserkkujaan.
Autoistuminen on kuitenkin selvässä kasvussa. Tulevaisuudessa entistä suurempi osa kansan vähäisistä rahoista kanavoituu ulkomaisten öljy-yhtiöiden taskuihin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005