”Kun katsotaan tsunamin aiheuttaman tuhon ja kuoleman tuolle puolen, tämä on Thaimaan hallitukselle ensiluokkainen mahdollisuus puuttua ongelmaan, jonka se on jättänyt kauan huomioimatta – ahneuden aiheuttaman luonnonvarojen ylikäytön ja luonnonympäristön saastumisen. Koskaan ei ole ollut tätä parempaa mahdollisuutta”, kirjoitti The Nation -lehden kolumnisti Mukdawan Sakboon tammikuussa.

Viime vuoden marraskuussa Thaimaan hallitus antoi matkailuviranomaisille kovan tavoitteen: neljän vuoden kuluttua heidän on houkuteltava maahan 20 miljoonaa ulkomaista matkailijaa vuodessa. Thaimaasta on luotava Aasian turismikeskus.

Huima tavoite sai viileän vastaanoton useiden viranomaisten, saati kansalaisjärjestöjen piirissä. Turisteille pitäisi rakentaa paljon lisää hotelleja, lomakyliä, teitä, laitureita, puuhamaita. Vuonna 2003 Thaimaassa kävi 10 miljoonaa matkailijaa.

Kansallinen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen neuvosto ilmoitti, että jo nykyinen Phuketin neljän miljoonan turistin määrä – kymmenkertainen saaren asukaslukuun verrattuna – aiheuttaa valtavaa painetta luonnonvaroja kohtaan.

Ympäristöministeriön meri- ja rannikkoresurssien osaston johtaja Maitree Duangsawasdi puolestaan varoitti, että Andamanmereen kuuluvalla Phangngan lahdella turismi on saavuttanut jo äärirajansa, yli miljoona kävijää vuodessa.

”Hallitus ja sijoittajat rahastavat alueen luonnonkauneudella, matkailubisnestä ei kontrolloida eikä luonnon kantokyvyn rajojen tuntemisesta ole merkkiäkään. Matkailun lisäedistäminen on vastoin luonnonvarojen suojelun tarvetta. On syytä todelliseen huoleen”, Maitree sanoi Maailman luonnonsuojelukongressin aikana.

 


Macheg Pramongkit pelastui hyökyaalloista kiipeämällä puuhun.

Luonto otti omansa takaisin

Syvänveden korallit, kalasto, rannan kasvillisuus ja eläimet selvisivät tuhoisasta tsunamista melko pienin vaurioin. Muun muassa Khao Lakin turistikeskuksessa elefanttisafareita järjestävän yrityksen norsut muuttuivat levottomiksi ennen tsunamia ja juoksivat ohjaajiaan tottelematta turvaan vuoren rinteille. Eläinten luontainen vaisto pelasti ne. Hyökyaallon jäljiltä on löydetty vain harvoja eläinten raatoja. Korallit kasvavat takaisin, jos ne jätetään rauhaan.

Ihmisen selviytymisvaistoa on yritetty korvata luontoa kontrolloimalla. Rahalla on puolestaan tukahdutettu paikallinen luonnontuntemus. Nyt tsunamin jälkeen pienkalastajat Phangngan ja Phuketin maakunnissa uskaltavat jälleen puhua ääneen.

”Tsunami on varoitusmerkki. Olemme kuluttaneet luontoa liian nopealla vauhdilla”, sanoo phangngalainen kalastaja Halon Changlek. ”Ihminen ei voi valloittaa luontoa, se on selvää”.

Thaimaan Andamanmeren alueen alkuperäisasukkaat, merimustalaisiksi kutsutut mokenit, selvisivät tsunamista pienellä uhrimäärällä. Mokenien perinnetiedon mukaan jonakin päivänä meren napa imisi veden ja sylkisi sen takaisin suurina aaltoina. Nähtyään vedenpinnan äkillisen laskun moken-kalastajat hälyttivät heti yhteisönsä juoksemaan turvaan kukkuloille. Paikallinen tsunamivaroitusjärjestelmä toimi.

Mokenien asuttamalla Phra Thongin saarella yhdeksän kyläläistä menehtyi lomakylän rakennustyömaalla, jossa merenrannan kasvillisuus oli juuri ehditty raivata pois.

”Tämä on surullinen opetus. Jos emme olisi raivanneet puita ja muita kasveja rannalta, aallot eivät olisi olleet niin tuhoisia. Meille olisi jäänyt enemmän aikaa paeta”, kertoo Kulaya Lekvuth.

Nyt kyläläiset aikovat palauttaa saaren entiseen tilaansa.

”Oli oma vikamme, että menimme myymään maata sijoittajille ja raivaamaan puut. Nyt emme enää halua lomakyliä tänne”, Kulaya jatkaa.

Perinteiset kalastusyhteisöt ovat usein rakentaneet asumuksensa kauemmaksi rannasta ja venevalkamat ovat olleet mangrovemetsien suojissa. Parin viime vuosikymmenen aikana suuri osa Thaimaan rannikoiden mangroveista on kuitenkin hakattu pois ja korvattu maailmanmarkkinoita valloittaneen katkaravun kasvatusaltailla.

Burma on raportoinut tsunamin surmanneen vain pienen määrän ihmisiä. Arvioiden mukaan juuri luonnontilaiset rannat säästivät maan Sri Lankan tai Thaimaan kaltaiselta tuholta. Sumatra oli taas niin lähellä järistyksen keskusta, ettei kasvillisuus pystynyt vaimentamaan hyökyaaltoa.

Laiton rakentaminen pahensi tuhoa

Thaimaan hiekkarannat ovat olleet hotellien, lomakylien ja muiden matkailupalveluiden pelikenttiä. Kaupunkisuunnitteluviranomaisten mukaan nykyiset rakennusmääräykset estävät kaupallisten rakennusten rakentamisen 75:tä metriä lähemmäksi korkean vuoroveden rantaviivaa.

”Monet matkailuyritykset ovat kuitenkin rikkoneet tätä määräystä rekisteröimällä lomakylänsä asuinrakennuksiksi, mikä on mahdollistanut rakentamisen aivan rannan tuntumaan”, kertoi phangngalainen arkkitehti Kulaphat Roekchamnong.

”Tavallaan lakia rikkoneet sijoittajat ovat osaltaan syyllisiä siihen, että Khao Lak tuhoutui niin pahoin ja tuhannet ihmiset kuolivat.”

Sijoittajat tuskin itse ajattelevat samalla tavalla. Tammikuun alussa 80 Khao Lakin matkailuyrittäjää vaati valtiota ostamaan yritysten omistamat maa-alueet ja rauniot, jotta velkaiset yrittäjät pääsisivät aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Eri viranomaiset ovat nyt laatimassa uusia säännöksiä rantarakentamiselle. Toiset vaativat lisää etäisyyttä rantaan, toiset tukevampia rakennuksia. Ympäristöministeriössä on suunniteltu muutaman kansallispuistosaaren rauhoittamista asutukselta ja turismilta ainakin parin vuoden koeajaksi.

Lomakylien turvallinen sijainti on varmaan kaikille mieleen, mutta viranomaisten uudet otteet askarruttavat ainakin kalastajia.

”Monet perinteiset kalastajayhteisöt sijaitsevat luonnonsuojelualueilla. Kyliä ei saisi pakkosiirtää, vaan ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus vaalia kulttuuriaan ja päättää itse, miten he tulevat toimeen”, muistuttaa kotinsa menettäneitä auttavan slummiasukkaiden verkoston johtaja Chamnong Jitnirun.

Bangkok Postin kolumnistin Normita Thongthamin mukaan matkailuviranomaisten pitäisi pitää tauko.

”Matkailuviranomaisten (TAT) tulisi antaa menehtyneiden omaisille aikaa surra rakkaimpiaan, eikä olla liian innokas markkinoimaan lomakohteita heti tappaja-aaltojen jälkeen. Sen sijaan TAT:n ja matkailuteollisuuden pitäisi maksaa luontoäidille takaisin osallistumalla vaikkapa mangrovemetsien uudelleenistuttamiseen.”

Selviytymistarinoita Etelä-Thaimaasta

Phuketin tunnetuin ranta Patong on palannut menneisyyteen. Ei aurinkovarjoja eikä lepotuoleja, ja vain muutama uimari. Rantabulevardin olutbaarit ovat huuhtoutuneet pois ja hotellit menettäneet alimman kerroksensa.

Puolikuun muotoisen rannan päässä, Pak Baan -joen ylittävällä sillalla on surullinen pariskunta. Heidän talonsa oli sillan juuressa. Maria Matao ja hänen miehensä näyttävät kopiota poliisin pöytäkirjasta ja kuvia talonsa raunioista.

”Toimin hierojana rannalla ja olin jo työpaikallani, kun aalto iski. Kuulin huutoja ja näin korkean vesipatsaan. Onneksi ehdin turvaan sillalle. Kalastajamieheni oli kotona, mutta hänkin ehti kavuta mäen rinteelle. Näimme, kuinka talomme hajosi palasiksi”, Maria huokaa.

Pariskunta on ollut evakossa ystävien luona. He ovat vihaisia siitä, että raunioihin jäänyt irtaimisto on varastettu. Viranomaisilta ei ole paljoa tukea herunut.

” Byrokraatit istuvat vain pöytänsä takana”, Maria puhisee.

Phuketin saaren itäpuolella Siraen saaressa 65-vuotias Macheg Pramongkit pelastui kiipeämällä puuhun.

”Saimme puhelinsoiton sukulaisiltamme Phuketin etelärannalta, että iso hyökyaalto on tulossa kohti. Kylässämme ei menehtynyt kukaan, sillä meillä oli noin varttitunti aikaa paeta. Useimmat kyläläisistä juoksivat temppelin suojiin kukkulalle, mutta minä kiipesin puuhun taloni edustalle. Onneksi Phuket vaimensi aaltoja niin, että useimmat talot pysyivät pystyssä”, kertoo Macheg ja näyttää tulvan tasoa kotinsa seinässä.

Iso osa Machegin kotikylän asukkaista on moken-kansaa, ja meren voima tunnetaan. ”Kun olin noin viisivuotias, koimme vastaavan ilmiön. Nyt aalto oli kuitenkin suurempi kuin silloin”, jatkaa Macheg.

Nam Khemin kylässä tsunamin jälki on lohduton. Melkein kaikki talot ovat raunioina ja kuolleita on satoja, ehkä tuhansia. Kylän satamaan on kokoontunut iso joukko telttaleireillä majoittuvia ihmisiä jonottamaan yritysten lahjoittamia päivittäistavaroita.

Suraiman seisoo Khao Lakin lähellä olevassa Thab Lamun kalasatamassa veneiden raatojen keskellä ja muistelee, miltä tsunami tuntui merellä.

”Koska oli täydenkuun eli huonon kalaonnen aika, useimmat kalastajat olivat kotonaan. Minä olin kuljettamassa turisteja snorklaamaan lähistön koralleille. Kun huomasin, että vesi alkaa yhtäkkiä kadota veneen alta, kutsuin turistit nopeasti veneeseen ja ajoin syvemmälle. Tunsimme, kuinka aallot menivät veneen alta, mutta meille ei käynyt mitenkään. Satamaan palatessa näimme kaiken hajonneen”, Suraiman huokaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005