Alexandra Fuller: Sodan jäljet, matkoja afrikkalaisen sotilaan kanssa. Otava, 2005.
”Jos katselet koko ajan taaksepäin, törmäät edessä olevaan puuhun”, Alexandra Fullerin isä neuvoo tytärtään, kun tämä suunnittelee Zimbabwen ja Mosambikin sisällissodan jälkien kaivelemista. Onneksi Fuller ei usko isäänsä vaan lähtee Rhodesian armeijan entisen karskin kommandon K:n kanssa matkalle taistelutantereille. Tavoitteena on vapautua sodan haamuista.
Fuller kasvoi aikuiseksi valkoisen maanviljelijäperheen tyttärenä eteläisessä Afrikassa. Vanhemmat olivat brutaalin rasistisia. 1969 syntynyt Fuller vietti lapsuutensa vapaussodan runtelemassa Etelä-Rhodesiassa. Sota alkoi 1965, kun pääministeri Ian Smith julisti silloisen Britannian siirtomaan yksipuolisesti itsenäiseksi. Mustat ryhtyivät sissisotaan saadakseen itsenäisyyden ja kansalaisoikeudet rotuerottelua harjoittavassa valtiossa ja päästäkseen kiinni maahan, jolta heidät oli ajettu pois.
Nykyisin Fuller asuu Yhdysvalloissa. Teoksessa hän vierailee vanhempiensa farmilla Sambiassa ja tutustuu banaaneja viljelevään K:hon. Nykyisin tämä on uskossa ja huolehtii afrikkalaisten työntekijöidensä kaikenpuolisesta hyvinvoinnista. Toisin oli ennen: K ryyppäsi ja tappeli hullun lailla ja lahtasi ”mutiksia” sekä vapaussodassa että Mosambikin sisällissodassa. Häntä riivaavat demonit: tapettujen ja kidutettujen afrikkalaisten haamut.
Lukija pääsee mukaan nautittavan ilmeikkään kerronnan kautta, jonka Sirpa Kähkönen on suomentanut oivallisesti. Luonto ja ihmiset elävät teoksessa väkevinä: ”afrikkalaisten haju, jossa on multaista ihoa, auringon paahtamaa ihoa, puunuotion savua ja tuoreen hien peltistä lemua; siellä tuntui kotioluen ja palaneiden kanansulkien ja kuivana pöllyävän maan tuoksu.”
Ilman selkeää suunnitelmaa avolavapakulla matkaava Fuller ja K tapaavat K:n entisiä valkoisia sotakavereita. Nautittavimmin on kuvattu hullun hauska Mapenga, joka elää kesyn leijonansa kanssa pienen järven keskellä. Mies pysyy tolkuissaan nappaamalla pillereitä.
Teoksen koskettavin on kohtaus, jossa K tunnustaa raiskanneensa nuoren tytön maissipuuron keitinkepillä. K antaa ylen. Myös Fuller tuntee raastavaa syyllisyyttä, vaikka olikin sodan aikana vain lapsi.
Kulminaatio tulee, kun K huomaa Mapengan ja Fullerin vetäytyneen laiturille viettämään yksityisen suuteluhetken. K saa raivoisan mustasukkaisuuskohtauksen ja tuhoaa Fullerin haastattelunauhat. Siitä huolimatta Fuller kykeni kirjoittamaan tämän antoisan teoksen.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005