Eettinen kuluttaminen on ainakin puheen tasolla suosittua. Reilun kaupan tuoteperhe laajenee ja menekki kasvaa. Samaan aikaan kuitenkin saksalaisomisteinen Lidl valtaa halvoilla hinnoillaan markkinoita Suomessa.
Tilanne on vähän sama kuin television katseluni kanssa. Virallisesti katson vain kulttuuriohjelmia ja uutisia sekä laatusarjoja. Todellisuudessa tuijotan asfalttirataa ympyrää kiertäviä autoja ja Conan OBrienin vouhkaamista. Pelkokertoimesta puhumattakaan.
Sanovat kauppiaat mitä tahansa, arkipäivän ostopäätösten teon suurin ohjaaja on tuotteen hintalappu. Eettisesti kestäviä valintoja kierrellään toinen toistaan kekseliäämmillä vedoilla. Kun Yleisradion MOT ”paljasti” yli kolme vuotta sitten Reilun kaupan banaanien ongelmia, niin yhä vielä kuulee reilun kaupan banaanien olevan ihan yhtä riistäviä tai jopa riistävämpiä kuin perinteiset banaanimerkit. Tämä siitäkin huolimatta että Martti Backmanin tekemää ohjelmaa ei parhaalla tahdollakaan voinut pitää asiallisena.
Tällä hetkellä eettisen kuluttamisen välttäminen on helppoa. Kun jollain kikkakonstilla väistää reilun kaupan tuotteet, niin loppu onkin helppoa. Tuotteen sosiaalisesta vastuusta kertovasta SA 8000 -sertifikaatista ei juuri tarvitse välittää, niin harvinainen vieras se vielä on päivittäistavarakaupassa.
Erilaisista hippien ylläpitämistä boikottilistoista ei myöskään ole haittaa halpojen hintojen jahdissa, ainahan voi vedota siihen, että ne listat ovat fiilispohjalta tehtyjä. Eivätkä sekavat boikotointiperusteet edistä asiaa keskivertokuluttajan silmissä. Itseäni on aina pohdituttanut esimerkiksi se, millä keinoin tapansa parantanut yritys pääsee pois mustalta listalta.
Eettisyyden välttely käy tulevaisuudessa vaikeammaksi. Kun jonain päivänä SA 8000 merkki on jo yhtä tuttu kun reilun kaupan jing-jang-hässäkkä ja itsepäinen isosiskonikin uskoo, että lapsityöllä tehtyjä tuotteita pitää välttää, ollaankin perimmäisten kysymysten äärellä. On pakko ruveta maksamaan tuotteista enemmän.
Aina toki voidaan vaatia maahantuojia ja kauppiaita pudottamaan oikeudenmukaisten tuotteiden hintoja. Eettisyys ei sinänsä välttämättä ole pelkkä lisäkustannus, esimerkiksi työntekijöiden asiallinen kohtelu vähentää sairastumista ja pätevät työntekijät saattavat jopa motivoitua vielä parempaan tulokseen oikeudenmukaisesta kohtelusta. Mutta kun työntekijälle maksetaan riittävä palkka ja yritys maksaa kiltisti verot tuotantomaahan, hintaero kasvaa riistotuotteisiin nähden.
Lapsityöläisiä hyväkseen käyttävä ja veroja ”verosuunnittelulla” kiertävä yritys ei ole samalla viivalla eettisyyteen pyrkivän yrityksen kanssa. Markkinatalouden lakeja väljästi tulkitsevat firmat saavat niin suuren etumatkan eettisiin yrityksiin, ettei sitä kurota kiinni aivan yksinkertaisesti.
Koska työmies on palkkansa ansainnut, on tuotteesta maksettava enemmän. Mutta jos eettisesti kestävät tuotteet maksavat kaksi kertaa enemmän, oletko valmis tuplaamaan ostosbudjettisi? Vastaa rehellisesti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005