Safiya Hussaini Tungar Tudu ja Raffaele Masto: Minä, Safiya. Otava 2004. ISBN 951-1-19333-3.

”Kivittäminen. Mitä se oikeastaan tarkoitti? Olin lapsena ohimennen kuullut kylän vanhusten puhuvan siitä. Nyt minut haluttiin kivittää kuoliaaksi. Minut, jonka ainoa virhe oli ollut uskoa kelvottoman miehen lupauksiin.” Näin kertoo nigerialainen Safiya Hussaini Tungar Tudu rankasta elämänvaiheestaan, jolloin hänet uhattiin kivittää kuoliaaksi.

”Minä, Safiya” on Safiyan oma kertomus siitä, kuinka hän selviytyi kivitystuomiosta, jonka islamilainen tuomioistuin sharia-lain mukaan oli hänelle langettanut. Toimittaja Raffaele Masto on kirjoittanut kirjan yhdessä Safiyan kanssa.

Safiyan ääni kuuluu kirjassa. Ääni on rauhallinen ja turvallinen. Safiya Hussaini on maalaisnainen, muslimi ja äiti. Hänen rikkomuksensa islamin lakia vastaan oli ennen avioliittoa alkanut raskaus. Safiya oli luottanut miehen lupauksiin naimisiinmenosta ja antautunut hänelle.

Raskauden tultua ilmi mies hylkäsi Safiyan, ja hänen oma veljensä ilmiantoi hänet tuomioistuimelle. Toimittajien kiinnostuttua hänen tapauksestaa, Safiyan asia levisi ympäri maailmaa ja ihmiset havahtuivat puolustamaan Safiyan elämää. Vetoomukset auttoivat poliittiseksi muodostuneessa oikeudenkäynnissä ja Safiyan tapaus havahdutti muutkin musliminaiset taistelemaan oikeuksistaan. Kyläyhteisö ei enää hyväksynyt vanhoja lakeja.

Saatuaan kylän naisten tuen puolelleen Safiya kertoo itsekin lopulta ymmärtäneensä, että kivitystuomiolla ei ollut mitään tekemistä Allahin tahdon kanssa, vaan lakia olivat tulkinneet erehtyväiset ihmiset. Safiya pelastui tuomiolta ja tuli samalla auttaneeksi muitakin saman kohtalon saaneita naisia Afrikassa.

Kirja kuljettaa läpi Safiyan elämän. Lukija pääsee sisälle afrikkalaisen savannikylän elämään. Miten naiset hakevat vettä kaivolta ja tapaavat samalla tuttuja. Miestä ei saa puhutella, eikä katsoa silmiin. Nämä säännöt tuntuvat tiukoilta ja alan ymmärtää tapaamieni musliminaisten käytöstä ja elämää selkeämmin täällä Suomessakin. Mikään opas muihin kulttuureihin ei ole ollut näin hyvä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005