Euroopan unionin siirtolaispolitiikka on epäilemättä yhtä sekamelskaa. Eri EU-maiden välillä ei ole vieläkään sopusointua laissa, käytännöissä ja näkemyksissä. Yleinen mielipide on lähes kaikkialla siirtolaisvastainen, ja monet monikulttuuriunelmat ovat menossa hautaan.
Vaikka Eurooppaan olisi tulossa tuhansien maahanmuuttajien jatkuva virta, monet pitkään täällä olleet siirtolaiset ovat tyytymättömiä ja pettyneitä. Eurooppa ei enää siedä erilaisuutta. Paine muuttua ja samastua on suuri, mutta palkintoa siitä ei välttämättä tule. Usein toisen polven siirtolaiset lähtevät hyljeksintää pakoon palaamalla juurilleen. Sitten he ahmivat omaa kulttuuriaan paljon fanaattisemmin kuin heidän vanhempansa tai kotimaan asukkaat ovat koskaan tehneet.
Vanheneva Eurooppa tarvitse pian lisää ihmisiä. Kuinka paljon, sitä on vaikea sanoa. Siirtolaisuutta vastustavat väittävät, että teknologian kehittyessä työvoiman tarve on paljon alhaisempi kuin arvioidaan. Hoitoala tulee todennäköisesti kärsimään työntekijäpulasta eniten. Yksin sairaalassa tai vanhainkodissa asuva vanhus tarvitsee kuitenkin ihmiskontaktia, eikä hän hädässä välitä siitä, minkä värinen hoitaja on.
EU-maiden johtajat ja kansojen edustajat ovat itsekin hämmentyneitä siirtolaisuuspulman edessä. Siirtolaistulvaa yritetään ensisijaisesti hallita ja tukkia ennen kuin putkiin asennetaan hanoja. EU-maiden ministerit sopivat viime vuoden lokakuussa pakolaisleirien rakentamisesta ja rahoittamisesta, vaikka samat ministerit olivat hylänneet Britannian ehdotuksen EU-rajojen ulkopuolella rakennettavista leireistä vuotta aiemmin. Kehityksen suunta on selvä. Siitä ei ole kauan, kun Australian pakolaisleirejä arvosteltiin, mutta pian luultavasti EU lähettää leirinrakentajia Australiaan kouluttautumaan.
Todellisuudessa EU:n rajojen ulkopuolella sijaitsevat leirit ovat jo olemassa ja pakolaisten pikakäännytys niihin on alkanut. Yhteistyökumppani on yllättäen löytynyt äskettäin rosvovaltion mainetta ravistaneesta Libyasta.
Sisiliaan saapui lähes 13 000 afrikkalaista siirtolaista viime vuonna. Suurin osa heistä on lähtöisin Saharan eteläpuolisista maista. He ovat matkustaneet Libyaan eri keinoin, jotkut ovat maksaneet salakuljettajille koko omaisuutensa. He lähtevät liikkeelle Zlitan tai Zuwarahin satamista, kohteenaan Sisiliaan kuuluva pieni Lampedusan saari.
Etäisyys on vain 120 kilometriä. Silti sadat hukkuvat tällä matkalla joka vuosi. Hatarat kalastusveneet ovat usein liian täynnä matkustajia. Ne, jotka pääsevät perille asti, hakevat tietysti turvapaikkaa. Hakemusten käsittelyyn kulutettiin aiemmin 60 päivää, mutta nyt lähes kaikki saapujat lennätetään takaisin Tripoliin suppean terveystarkastuksen jälkeen.
Tripolin El-Fellahin lähistöllä piikkilankojen ympäröimänä ja Libyan poliisin vartioimana on läpikulkuleiri, jossa sadat afrikkalaiset odottavat lentoa takaisin kotimaahansa. Tällaisten leirien ja lentojen kuluja rahoittava momentti tulee taatusti kasvamaan EU:n budjetissa lähivuosina.
Siirtolaisuus on usein historiassa ollut ihmiskunnan voimavara. Siitä tekee ongelman se, että maailma on nykyään niin jakautunut köyhiin ja rikkaisiin. Libyan kaltaiset maat, kuten pääministeri Shukri Ghanem esitti, ovat puristuneet hyvin köyhien ja hyvin rikkaiden väliin. ”Hyvin rikkaat näyttävät vaurautensa televisiossa, hyvin köyhät näkevät sitä ja haluavat päästä sinne. Heille se näyttää maanpäälliseltä taivaalta”, hän sanoi. Toisaalta Pohjois-Afrikasta saapuu myös runsaasti pakolaisia Eurooppaan. Marokko, merkittävin siirtolaisten lähtömaa, ei hyväksynyt leirien rakentamista maaperällään. Yksi korkeasta työttömyydestä kärsivän maan merkittävimmistä valuuttatulon lähteistä on siirtolaisten kotiin lähettämät rahat.
Turvapaikkajärjestelmää käytetään epäilemättä hyväksi siirtolaisuustarkoituksessa. Valtaosa länsimaihin saapuvista pakolaisista ei ole vaarassa kotimaassaan. Surullisen usein todelliset pakolaiset ovat Darfurin kaltaisissa olosuhteissa. Mutta kun köyhyydestä, toivottomuudesta ja diktatuurista ei pääse pois rehellisesti!
Rikkaat maat kohtaavat siis kriisin, mutta kriisinhallintataidot näyttävät olevan tällä hetkellä hyvin alkeellisia, kiitos bushismin. Ajatus leirien perustamisesta rajojen taakse ei voisi enempää muistuttaa Guantánamoa. En tiedä, mitä sana Guantánamo tarkoittaa, mutta siitä voi tämän jälkeen hyvinkin tulla käsite: guantanamoismi, joka tarkoittaa sivistyksen rajaamista maantieteellisesti. Ihmisarvon romuttamo. EU:n siirtolapuutarhamaisista pakolaisleireistä tulee varmasti yhtä pahamaineisia.
Siirtolaisuusongelman kohtaaminen toistaa samoja virheitä, joihin terrorismin vastainen sota on takertumassa. Ongelman perusseikkoihin ei osata puuttua. Ironista on se, että nämä syyt olisivat lähes samat molemmissa tapauksissa. Parantamalla elinolosuhteita, lisäämällä toivoa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa, vähenee nuoren polven katkeruus, joka ruokkii terrorismia ja samalla siirtolaisuuden työntävää voimaa, joka ajaa ihmiset liikkeelle.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005