Yunnanin maakunnassa Kiinassa sijaitseva mosujen vähemmistökulttuuri on siitä erityinen, että se on kenties ainoa matrilineaarinen kulttuuri maailmassa. Perinteisten avioliittojen sijaan mosut harrastavat niin sanottuja ”kävelyavioliittoja”, joissa miehet vain vierailevat naisten kukkaiskamarissa, jossa takkatuli loimuaa.

Varsinaisen perheen näistä suhteista syntyneille lapsille muodostavat kuitenkin äidit ja äidinpuoleiset sukulaiset, enot ja serkut. Isää tarkoittavaa sanaa mosukielessä ei edes ole. Elämänsä aikana mosunainen voi kokea hyväksytysti vaikka kuinka monta tällaista lyhytkestoista romanttista rakkautta, sillä on arvostettua synnyttää paljon eri miesten siittämiä lapsia.

Myös monet mosuperinteen lauluista ja tansseista ovat naisten lauluja rakastajilleen. Näitä lauluja äidit siirtävät aikuistumisriitissä tyttärilleen samalla kun opettavat näille rakastajien vastaanottamisen alkeet.

Namu – tyttö äitien maasta on tosikertomus Namusta, joka rikkoo mosukulttuurin tabuista suurimman ja karkaa äitinsä talosta pyrkiäkseen arvostettuun Shanghain musiikkikonservatorioon opiskelemaan laulua. Vaikka hän siellä omistaa elämänsä oman kulttuurinsa laulujen opettelemiseen ja tunnetuksi tekemiseen, ei hänellä ole vuosiin paluuta omiensa pariin.

Mikään kaunokirjallinen herkku teos ei ole. Se on kokoonpantu Namun omista sekavista muistoista. Vaikka teoksen ääni on minäkertojan, sen on kirjoittanut kirjuri, kulttuuriantropologi Christine Mathieu. Hänkään ei ole mikään tarinaniskijä.

Namun muistoissa on se ongelma, että kulttuurivallankumouksen aikaisessa Kiinassa mosukulttuuri on ollut niin eristyksissä, että lapsuudessaan Namu luuli myllerryksen kohdistuvan vain heidän kyläänsä. Alkupuolen muistoissa mosukulttuuria tarkastellaankin niin läheltä ja itsestään selvänä, että ulkopuoliselle muistot eivät oikein avaudu. Maailmalle päästessäänkään Namu ei juuri vertaile kulttuureja – hän on keskittynyt autoon, kahviin, minihameeseen ja lentokoneeseen, jotka ovat hänelle uusia asioita.

Nojatuolimatkana Äitien maahan kuitenkin toimii – nykyään, kun mosujen ainutlaatuinen naiskulttuuri toisaalta houkuttelee turisteja ja toisaalta kamppailee säilyttääkseen ainutlaatuisuutensa, on kirjan lukeminen varsin varteenotettava tapa tutustua siihen.

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004