Kansallisella tasolla verohelpotuksista on tullut ahkerasti käytetty poliittinen valtti, jolla houkutellaan äänestäjiä ja yhtiömaailman tukea. Huomaamatta on jäänyt, että yrityksille syydetään jatkuvasti lisää piilotukea, kun yhä suurempi osa suuryhtiöiden ja varakkaampien kansalaisten tuloista jää verottajalta piiloon.
Kyseessä on laajeneva prosessi, ja sen vaikutukset ovat vasta alkaneet tuntua. Vai mitä sanot valmistalosta, joka maksaa pari euroa? Entä upouusi puskutraktori, hinta vähän vajaat 400 dollaria? Löytyy myös tekkiläinen muovisanko, jonka hinta on 927,98 dollaria kappale, ja appelsiinimehua, litrahinta vähän yli 200 dollaria.
Verot pakosalla
Luvut eivät ole kuvitteellisia, vaikka silmät niin väittävät. Ne ovat yhdysvaltalaisten suuryritysten käyttämiä sisäisiä hintoja, joiden avulla voitot ja tappiot kierrätetään maasta toiseen. Korkean verotuksen maissa näytetään tappiota ja halvan verotuksen maissa, tai veroparatiiseissa, näkyvät voitot. Tämä ei tietenkään ole ainoa tapa piilotella voittoja ja kiertää veroja, mutta se tekee valtavia aukkoja veropohjaan maailmanlaajuisesti. Britannian valtio menettää arviolta jopa 120 miljardia euroa vuodessa, kun voitot tuloutetaan veroparatiisien kautta.
Veropohjan rapautuminen heikentää suoraan valtioiden kykyä hallita ympäristöongelmia ja sosiaalisia ongelmia. Vastalääkkeeksi on tehty ehdotuksia ylikansallisesta verotuksesta, mutta veroaloitteet kohtaavat ankaraa ideologista vastarintaa. Yhdysvalloissa jopa säädettiin 1997 laki, jonka mukaan maksatukset YK:lle olivat mahdollisia vain, jos YK ei suunnittelisi minkäänlaisia ylikansallisia veroja. Näin muutaman vuoden vilkas väittely YK:ssa tukahdutettiin lähtökuoppiinsa, mutta onneksi keskustelu on jatkunut muilla foorumeilla.
Fossiiliset polttoaineet
Suosituimpia lähteitä globaalille verolle ovat olleet fossiiliset polttoaineet. Niistä on jo monella maalla kokemuksia, myös Suomella.
Suomen kokemukset ovat osoittaneet, että hiiliverolla on jonkinmoiset tuottomahdollisuudet. YK:n mukaan 21 dollarin vero tonnille hiiltä tuottaisi 125 miljardia dollaria, eli tuplasti enemmän kuin nykyiset kehitysapurahat. Vero vastaisi yhden eurosentin nousua polttoaineen litrahinnassa.
Teknisesti helppo vero on kuitenkin poliittisesti vaikea toteuttaa. Autonvalmistajilla ja öljyntuottajilla on suuri valta monen merkittävän maan päätöksentekoon.
Rahan liike
Kansalaisten keskuudessa eniten positiivista kiinnostusta on herättänyt valuutanvaihdolle asetettava vero, jota on alettu idean alkuperäisen esittäjän mukaan kutsua Tobinin veroksi. Minimaalinen vero olisi äärettömän helppo toteuttaa, sillä kansainvälinen rahajärjestelmä on koko ajan keskittymässä ja automatisoitumassa. Raha ja valuutta vaihtuu vain tietokoneen sisuksissa, ja siksi veron hallinnointikulut olisivat olemattomat.
Tobinin veron etuna olisi myös sen potentiaalisten tuottojen suuruus ja mahdollisuudet globaalin tasa-arvon edistämiseen. Sen jälkeen kun euro tuli käyttöön, kansainvälinen valuuttavaihto on vähentynyt parikymmentä prosenttia. Vuositasolla valuuttaa vaihtuu toiseen silti yhä yli 300 triljoonan dollarin verran. Jos veroprosentti olisi 0,1%, ja vero vähentäisi valuuttaliikennettä puolella, niin veron tuotto nousisi silti 150 miljardiin dollariin.
Meri, ilma ja maa
Maiden rajat ovat luoneet maailmaan alueita, jotka eivät kuuluu kenellekään. Merta ja ilmaa onkin voinut saastuttaa paljon vapaammin kuin jonkun omaisuudeksi luettuja maa-alueita. Lentokoneiden ja laivojen kulkua jopa tuetaan jättämällä verottamatta niiden käyttämää polttoainetta.
Lentomatkustus on erityisen haitallista ympäristön kannalta ja nopeimmin kasvava hiilidioksidipäästöjen lähde. Sen verottamiselle löytyisi siis vahvoja perusteita. Viimeaikaiset massiiviset öljyonnettomuudet ja laivat, jotka suoltavat käyttöjätteensä mereen, ovat toinen esimerkki kohteista, joille olisi syytä luoda globaalit veroratkaisut haittojen korjaamiseen.
Aseet
Mielenkiintoinen – ja vaiettu – tuore ehdotus globaalista verosta tuli Brasilian uudelta presidentiltä Luiz Inàcio Lula da Silvalta. Hän ehdotti viime kesänä Davosin liikekokouksessa, että perustettaisiin uusi rahasto torjumaan nälkää. Rahaston kartuttamiseksi hän ehdotti esimerkinomaisesti kahta keinoa: asekaupan verottamista tai kehitysmaiden maksamien lainankorkojen palauttamista rahaston kautta kehitysmaille.
Mikä olisi eettisempää kuin verottaa aseita, jotka niin usein ovat nälän aiheuttajia? Asekaupan verottaminen on kuitenkin taloudelliselta kannalta vähemmän mielenkiintoinen lohko. Kansainvälisen asekaupan volyymi ei ankarallakaan verolla tuota kovin merkittäviä summia, jos sitä vertaa muihin globaaleihin verolähteisiin.
Eettiseltä kannalta asevero olisi vahva ele ja saisi epäilemättä laajaa tukea taakseen. Edes Suomi ei voisi vastustaa jalkaväkimiinoihin kohdistettua globaalia veroa.
Älä sano ääneen
Oli valtion roolista mitä mieltä hyvänsä, niin veroille on vaikea saada hyväksyttävää auraa. Ehkä olisi parempi muuttaa keskustelu käsittelemään vaikka ”kehitysapuvelvoitteen suorittamista” tai ”globaalin vakautusrahaston kartuttamista”.
Ensi askeleet ovat väistämättä pieniä, koska vastustus ylikansallisten verotusratkaisujen luomiseen on massiivista. Alkuvaiheessa veron tuottojen olisi syytä jäädä valtaosaltaan kansallisille hallituksille, ja vasta kun veroidea olisi saavuttanut laajempaa kannatusta, siirrettäisiin tuottoja suuremmassa määrin köyhien maiden ja alueiden auttamiseen.
Melkoinen haaste on myös miettiä, miten ja kuka jakaa kertyvät tuotot. Kertyvien verorahojen hallintaa tuskin kukaan haluaa nykyisten kansainvälisiä rahamarkkinoita ohjaavien instituutioiden, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston, käsiin. Niiden rooli läntisten maiden elinkeinoelämän etujärjestöinä antaa huonon pohjan valvoa kansainvälistä solidaarisuuskirstua.
YK:n arvovalta horjuu kriisistä toiseen, mutta lyhyellä tähtäimellä on vaikea kuvitella parempaa organisaatiota toimimaan globaalina verovirastona. Pitemmällä aikavälillä tarvitaan välttämättä rahoitusinstituutioita, joissa vallan painopiste on kehitysmailla. Eli jotka olisivat demokraattisia.
Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003