Uudella ulkomaankauppa- ja kehitysministerillä Paula Lehtomäellä näyttää olevan kyllin poliitikolta vaadittavaa asennetta.

Toukokuun kolmantena lauantaina taivas repesi vuoden kestäneen kuivuuden jälkeen.
Kaatosade alkoi samana aamuna kun Lehtomäen oli määrä tutustua Maailma kylässä -monikulttuurisuustapahtumassa suomalaisten kehyjärjestöjen toimintaan. Muutamassa tunnissa Kaisaniemen kenttä muuttui hehtaarin laajuiseksi mutajärveksi.

”Ei tämä ole läheskään yhtä kamalaa kuin jakaa vaalimainoksia 30 asteen pakkasessa Kuhmon torilla”, ministeri naureskeli kuralammikoiden yli hyppiessään.

Lehtomäen nimitys on herättänyt runsaasti uteliaisuutta. Ulkomaankauppa- ja kehitysministereiden salkkujen yhdistäminen ja nuoren ja tuntemattoman kansanedustajan nostaminen uuteen postiin on tulkittu edustavan Keskustan lupaamaa uutta poliittista kulttuuria.

Vaalimagneetista ministeriksi

Kotikonnuillaan Lehtomäki on kuitenkin kaikkea muuta kuin tuntematon. Ensimmäinen yritys eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten palkitsi Lehtomäen 7800 äänellä, joka oli Oulun vaalipiirin toiseksi paras tulos. Vaalipiirissä jäivät kirkkaasti taakse sellaiset politiikan kestonimet kuin oman puolueen Tytti Isohookana-Asunmaa, sosiaalidemokraattien Liisa Jaakonsaari tai kokoomuksen Suvi Lindén.

Viime keväänä Lehtomäki oli ainoa, joka rikkoi Oulun vaalipiirissä 10 000 äänen rajan.

Poliitikon ura oli helppo valinta Lehtomäelle. Muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtajana kunnostautunut isä opetti tyttärelle yhteiskunnallisen vaikuttamisen mallin jo varhain. Ensimmäinen kokemus poliittisesta osallistumisesta tuli kunnallisvaaleissa 1996.

”Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen”, kuvailee Lehtomäki politiikkaan ryhtymistään.

Vaikka kodin malli oli epäilemättä vahva, ei Lehtomäki vielä opiskeluaikanaan Turussa profiloitunut poliittisesti aktiivisena. Hän opiskeli Turun yliopistossa Venäjän kieltä ja kulttuuria ja sivuaineenaan muun muassa poliittista historiaa. Epätavallinen pääainevalinta poiki politiikan opiskelijoiden keskuudessa tulevalle ministerille lisänimen ”Neuvostoliitto” Lehtomäki.

”Tuskinpa Turun yliopistoon olisi päässyt edes opiskelemaan, jos olisi tunnustautunut keskustalaiseksi”, kuvailee Lehtomäen entinen opiskelutoveri 1990-luvun poliittista ilmapiiriä.

Valtiotieteen ja venäjän opintojen rinnalla Lehtomäki suoritti Turun kauppakorkeakoulussa maisterintutkinnon kansainvälisestä markkinoinnista.

Kauppakorkeassa Lehtomäkeen tutustunut toinen opiskelukaveri ei yllättynyt ministerinimityksestä: ”Opiskeluaikana emme koskaan puhuneet politiikkaa, mutta kun Paula pääsi ensimmäisen kerran eduskuntaan, niin aloimme kahvipöydässä naureskella, että kohta olet ministerinä.”

Salkut uusiksi

1990-luvulla varttuneet määrittelevät itsensä mielellään asiasukupolveksi: edeltäjien ideologiseen väittelyyn ei tunneta vetoa, vaan ongelmia halutaan ratkoa toimenpiteiden ja hintalappujen avulla. Lehtomäki tunnistaa kuvauksesta myös oman tapansa hahmottaa politiikkaa, mutta lisää: ”Tietynlaista ideologista viritystä pitää olla, jotta jaksaa kiinnostua poliittisesta vaikuttamisesta.”

Ehkä asialähtöisyys on yksi syy – salkun uutuuden ohella – miksi Lehtomäen näkemykset kuulostavat kovin varovaisilta ja epäideologisilta.

Ulkomaankauppaministerin ja kehitysministerin salkkujen yhdistämisellä on pyritty parantamaan ”koherenssia” Suomen suhtautumisessa kehitysmaihin. Rikkaiden maiden harjoittaman politiikan hajanaisuus on yleisesti tunnustettu ongelma. Kehitysavun yhteydessä ei riittävästi ole otettu huomioon kehitysmaiden kauppakapasiteetin vahvistamista.

”Salkkujen yhdistäminen on toiminut hyvin. Kehityspäämäärien saavuttamisessa tarvitaan monien politiikan eri lohkojen yhteensovittamista. Kuten kauppapolitiikassa pitää ottaa kehitysnäkökulma huomioon, niin kehityspolitiikassa ei saa unohtaa sitä, että taloudellisen kasvun edesauttaminen ja kaupan lisääminen sinänsä antavat edellytyksiä kehitysyhteistyön tehostamiseen.”

”Kun EU:n kehitysministerit keskustelevat kaupasta ei paikalla ole kovin monta toimivaltaista ministeriä.”, Lehtomäki kuvaa kansainvälisestikin ainutlaatuista asemaansa.

Kuva: Lehtomäki tutustuu järjestöön (Kuvaaja: Petri Kuokka)
Ministeri Lehtomäki tutustui Suomi-Somalia-seuraan Maailma Kylässä -festivaaleilla.

Tuet pois maataloudelta?

Yksi keskeinen ongelmavyyhti kaupan sääntöjen muuttamisessa on ollut kehitysmaille myönnetty ”erityiskohtelu”. Kriitikoiden mielestä kaikkein köyhimmille maille myönnetyt siirtymäajat sääntöjen käyttöönotossa ovat riittämättömiä. Lehtomäen mukaan siirtymäaikojen pidentämistä tulee voida harkita. Jos edellisellä kierroksella neuvoteltuja sopimuksia halutaan muuttaa ja tehdä väliaikaisjärjestelyistä pysyviä, tulee tästä kuitenkin neuvotella erikseen.

Toinen erimielisyyksiä synnyttänyt ilmiö on maatalouden vientituki. EU:n tukieuroilla halvoiksi saadut tuotteet tunkevat kehitysmaiden markkinoille ja kilpailevat paikalliset pienviljelijät ulos omilta markkinoiltaan.

Tukiaisten kohtalosta keskustalainen Lehtomäki on varovaisempi: ”Vientitukikysymys on yksi osa kokonaisuutta, jota pitää miettiä osana laajempaa kuviota. EU on ollut valmis tuomaan pöytään tukien alentamisen ja pitkällä aikavälillä on mietittävä niiden poistamista.”

”Tukien poistaminen ei ole maailman helpoin kysymys kotimaisen tuotannonkaan kannalta, vaikkakaan kotimainen tuotanto ei kilpaile kaikkein heikoimmassa asemassa olevien maiden kanssa.”

0,7 -mikä 0,7?

Lehtomäen toinen salkku, kehitysyhteistyö, sai lupaavan alun: hallitus lupautui nostamaan Suomen kehitysavun 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Lipposen kaksi hallitusta varoivat visusti sitomasta itseään konkreettisiin lupauksiin.

Todellisuus on sittemmin osoittautunut lupauksia karummaksi. Hallitus jäi heti kättelyssä jälkeen valtioneuvos Harri Holkerin työryhmän helmikuussa esittämästä kehitysavun nostoaikataulusta ja 70 miljoonaan euron lisäys kutistui 63 miljoonaan euroon.

Kansalaisjärjestöt ovat varoitelleet hallitusta jättämästä liian suurta taakkaa seuraavalle, vuosina 2007-2011 istuvalle hallitukselle. Ministerin varovainen muotoilu ei kuitenkaan lupaa liikoja: ”Hallitus on edelleen sitoutunut siihen, että 2010 ollaan 0,7 prosentin tavoitteessa tai toivon mukaan ainakin lähellä sitä”.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003