Zimbabwelainen viljelijä Nick O’Connor joutui muuttamaan naapurimaahan Sambiaan.

Nick O’Connor viljeli vielä pari vuotta sitten Zimbabwessa kolmea maatilaa ja suunnitteli poolon ja tutkimustyön täyttämiä eläkepäiviä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun presidentti Robert Mugabe päätti ratkaista Zimbabwen huonosti toimineen maauudistusohjelman häätämällä valtaosan maan valkoisista viljelijöistä pikavauhtia tiloiltaan.

Useimmat O’Connorin kohtalotovereista elävät säästöillään pääkaupungissa ja toivovat maauudistusta seuranneen poliittisen kaaoksen loppumista. Monet ovat muuttaneet Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai Eurooppaan ja elättävät itsensä muun muassa tarjoilijoina, hampurilaiskokkeina ja kauppiaina. O’Connor päätti lähteä Zimbabwesta mutta jäädä Afrikkaan.

”Pidän itseäni afrikkalaisena. Olen elänyt koko ikäni täällä, eikä minulla ole muuta paikkaa minne mennä”, O’Connor kertoo. Vuoden verran hän on elättänyt itseään Sambiassa luomuviljelyä kouluttavana konsulttina, mutta lähiviikkoina mies aikoo aloittaa kaiken 56-vuotiaana alusta ja ostaa itselleen uuden maatilan.

Siirtolaisista apua Sambialle?

Vain murto-osa Sambian viljelyskelpoisesta maasta on käytössä, vaikka maassa nähdään nälkää.

Zimbabwessa valkoihoisia suurtilallisia syytettiin siirtomaaherroiksi, mutta Sambiassa hallitus on toivottanut maahan saapuneet parisataa zimbabwelaista tervetulleiksi. Vain murto-osa Sambian viljelykelpoisesta maasta on tällä hetkellä käytössä, vaikka maassa nähdään nälkää.

O’Connor on varma siitä, että Sambia ja muut Zimbabwen naapurimaat voisivat hyötyä suuresti Zimbabwesta häädetyistä viljelijöistä. Toistaiseksi uusista tulokkaista ei ole ollut kuitenkaan suuremmin iloa, sillä suurtilan perustaminen vaatii rahaa ja viljelijät joutuivat lähtemään Zimbabwesta lähes tyhjin käsin.

”Avunantajat ja pankit eivät ole ymmärtäneet, minkälainen tilaisuus zimbabwelaisviljelijöiden saapuminen on Sambialle. Olemme valmiit investoimaan maahan, jossa kaupallista ja muutakin viljelyä koskeva tieto on vähäistä”, sanoo O’Connor.

Kaupallista viljelyä pienviljelyn kustannuksella?

Kaikki sambialaiset eivät ole varauksettoman innostuneita zimbabwelaisviljelijöiden saapumisesta. Monet pelkäävät, että uusien suurtilojen tukeminen on pois sambialaisilta pienviljelijöiltä. Poliitikkojen puheet eivät ole olleet omiaan hälventämään epäilijöiden pelkoja: Sambian varapresidentti Enoch Kavindele on toivonut, että valkoisten viljelijöiden bisnekset käynnistettäisiin tarvittaessa vaikka avunantajayhteisön rahoilla – samalla kun maan maatalousministeri on haukkunut sambialaisviljelijöitä laiskoiksi.

Pelum-pienviljelijäverkostossa työskentelevä Tim Connell katsoo, että Sambia voi hyvin tukea kaupallista maanviljelyä, kunhan zimbabwelaisviljelijöitä ei suosita pienviljelijöiden kustannuksella. Samalla hän haluaa kuitenkin välttää liiallista vastakkainasettelua.

”Kukaan Sambiassa ei kiistä sitä, että maanviljely on myös bisnestä. Pienviljelijä haluaa kasvattaa elinkeinoaan saadakseen paremman toimeentulon”, Connell sanoo.

”Monet avunantajat ovat naiiveja ajatellessaan, että pienviljelijät viljelisivät maata siksi, että pienimuotoinen viljely olisi heille elämäntapa. Käytännössä tällainen lähestymistapa tarkoittaa sitä, että köyhät pidetään tieten tahtoen ikuisesti köyhinä.”

Tällä hetkellä Connell pitää kuitenkin pienviljelyn tukemista tärkeimpänä, sillä valtaosa sambialaisten syömästä ruoasta tuotetaan pientiloilla. Siksi esimerkiksi kehitysapurahan käyttäminen zimbabwelaisten tukemiseen saa Connellin kavahtamaan.

Asenne ratkaisee

Tim Connell uskoo, että viime kädessä Sambiaan asettuneiden zimbabwelaisten onnistumista ei ratkaise rahallinen tuki, vaan viljelijöiden oma asenne.

”Sambialaiset ovat ovelia työntekijöitä: heidän negatiivinen yhteistyönsä ajaa viljelijät yhtä varmasti perikatoon kuin väkivalta Zimbabwessa. Jos sambialaiset pitävät suurtilallista rasistisena tai epäystävällisenä, huono työ ja yhteisöstä eristäminen takaavat sen, että viljelijän bisnes on tuhoon tuomittu. Toisaalta, jos suurtilallinen integroituu ympäröivään yhteisöön ja rahoittaa voitoillaan paikallisia kouluja ja klinikoita, hänet otetaan avosylin vastaan.”

O’Connorin mukaan sambialaiset ovat suhtautuneet tulokkaisiin ystävällisesti. ”Toisaalta he tuntuvat pelkäävän, että olemme juuri niin hirveitä ihmisiä kuin jotkut väittävät. Olen kuitenkin varma, että ihmiset huomaavat nopeasti ettemme ole pahoja. Jos tilani menestyy, lähiseudun pienviljelijät voivat tehdä kanssani yhteistyötä ja tuottaa rahakasveja vientiin.”

O’Connor elää jännittäviä aikoja, sillä haastattelua seuraavana päivänä hän aikoo ottaa maanäytteitä houkuttelevan tuntuiselta maapalstalta, joka on myynnissä. Pankin kanssa lainat on saatu jo järjestymään, ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, hän kylvää ensimmäiset siemenet Sambiaan jo toukokuussa.

Kuka maksaa maauudistuksen?

Zimbabwen levottomuudet ovat saaneet maailman tiedotusvälineissä enemmän huomiota kuin monet muut Afrikan konfliktit. Yksi syy Zimbabwen saamalle palstatilalle on se, että presidentti Robert Mugaben hampaisiin on joutunut maan valkoihoinen vähemmistö. Eniten kaaoksesta kärsii kuitenkin maan musta valtaväestö.

Noin 60 prosenttia 12-miljoonaisen Zimbabwen viljelykelpoisesta maasta jäi siirtomaakauden perintönä 4000 valkoihoisen viljelijän haltuun. Vapaaehtoiseen maanmyyntiin perustuvaa maauudistusta yritettiin ajaa läpi vuoden 1980 itsenäistymisestä lähtien, mutta hanke kariutui suurtilallisten ja entisen siirtomaaisännän Iso-Britannian yhteistyöhaluttomuuteen.

Mugaben kiistelty maauudistusohjelma alkoi vuonna 2000, kun hänen tukijansa alkoivat vallata valkoisten tiloja väkivalloin. Suurtiloilla on sen jälkeen murhattu 53 ihmistä; tiedotusvälineissä on kerrottu lähinnä valkoisten tilallisten murhista, vaikka valtaosa murhatuista oli tilojen mustia työntekijöitä. Muutenkin maanvaltauksiin liittyneet väkivaltaisuudet ovat vain pisara meressä, jos niitä vertaa oppositiota tukevien zimbabwelaisten murhiin, kidutuksiin ja raiskauksiin.

Hallitus ilmoitti jakavansa valkoisilta vallatut maat maattomille mustille pientiloiksi. Käytännössä toimivia pientiloja ei ole syntynyt, sillä Mugaben tukijat ovat rohmunneet itselleen useampia farmeja ja monet maata saaneet ovat keskittyneet tilojen omaisuuden ja sadon ryöstämiseen. Maanviljelystä aidosti kiinnostuneet uudet pienviljelijät eivät ole saaneet tarvitsemiaan siemeniä ja lannoitteita.

Maatalouden romahtamista seurannut poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen kaaos on kasvattanut ruoka-apua tarvitsevien zimbabwelaisten määrän yli seitsemään miljoonaan. Myös ruoanjakelussa on suosittu Mugaben tukijoita.

Vaikka Mugabe on käyttänyt maauudistusta lähinnä oman asemansa pönkittämiseen, maauudistusta pidetään yleisesti välttämättömänä. YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi elokuussa: ”Zimbabwen nykyisiä ongelmia ei voida ratkaista pysyvästi, ellei maan hallitus toteuta vaiheittaista ja kunnolla rahoitettua maauudistusta. Uudistus tulee viedä läpi lakeja noudattaen ja siten, että uudet pientilalliset saavat tukea ja koulutusta. Myös kaupallisille viljelijöille ja heidän työntekijöilleen on annettava korvaus menetyksistä.”

Ongelmaksi jää, kenen varoilla vaiheittainen ja kaikki osapuolet huomioiva maauudistus toteutetaan. Zimbabwen rahat eivät riitä tilojen ostamiseen, eivätkä muut ole olleet kiinnostuneita hankkeen rahoittamisesta.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003