”Tykkään isoista mukeista”, Leila Mustanoja tunnustaa ja asettaa haastattelijan eteen kukkaruukun vetoisen latte-mukin.

Ensivaikutelma Leila Mustanojasta on muutenkin perin amerikkalainen. Tuuhea kampaus, pöyheä karvakaulus reunustamassa puseron kaula-aukkoa ja tiptop ulkoasu kertovat lukuisista yhteisistä työvuosista yhdysvaltalaisten työtoverien kanssa.

Hänestä myös huokuu usein juuri yhdysvaltalaisiin liitetty innostuneisuus, kyky haltioitua itse tärkeäksi koetusta asiasta.

Uteliaisuus uusiin asioihin on saanut Mustanojan monasti hyppäämään juuri liikkeelle lähteviin vankkureihin. Hän on ollut mukana perustamassa potilasjärjestöjä, aloittamassa kansainvälistä opiskelijavaihtoa ja vauhdittamassa ihmisoikeusjärjestöjen työtä.

Mustanojan ura työelämässä alkoi työskentelyllä Psoriasisliitossa. Liiton ensimmäisenä toiminnanjohtajana hän oli todistamassa murrosta ihmisten suhtautumisessa omiin sairauksiinsa ja potilasjärjestöihin. Pitkäaikaissairaat, jotka aiemmin nähtiin asiantuntija-lääkäreiden työn kohteina ja joiden odotettiin lähinnä noudattavan tohtorin määräyksiä, alkoivat kiinnostua oman elämänlaatunsa parantamisesta. Psoriasisliitolle tämä merkitsi 70-80-luvun taitteessa 3000 ihmisen jäsenkunnan hypähtämistä muutamassa vuodessa 9000:een.

Mustanojan palkkatyöuraan mahtuu johtotehtäviä kirjavassa joukossa organisaatioita: YK:n väestöohjelman tiedottaja, Väestöliiton tiedotuspäällikkö, koululaisvaihtoa Yhdysvaltoihin järjestävän AFS:n Suomen toimiston vastaava, Suomi-seuran järjestöpäällikkö ja lopulta toiminnanjohtajuus Fulbright Centerissä. Viimeisessä työpaikassa, Suomen ja Yhdysvaltain opiskelijavaihtoa järjestäessä, vierähti vuosikymmen, joka päättyi viime keväänä.
 

Kielet tarttuivat kodissa

Leila Mustanoja kasvoi sotien jälkeisten suurten ikäluokkien ja helsinkiläisen sivistyneistökodin vaikutteiden ristitulessa. Tauno-isä oli englantilaisen filologian professori Helsingin yliopistossa. Sirkka-äiti hoiti ajan tapojen mukaisesti, opinnoistaan huolimatta, kotiäitinä nelilapsisen perheen arkea.

Hiljainen ja kiltti Leila ihastui jo lapsena englannin kieleen. Isän kuunnellessa kidekoneella BBC:tä ja lukiessa alkukielellä Edgar Wallacen murhamysteerejä Leila seurasi tarkkaavaisena vieressä. Työelämässä myöhemmin tarvitut kielet ruotsi, saksa ja ranska tulivat korvakuulolta tutuiksi jo kotona.

”Isä oli intohimoinen opettaja. Sodan jälkeen saksalaissuuntauksen päätyttyä tarvittiin hänenlaisiaan lingvistejä ja kulttuuri-ihmisiä uudelleen”, sanoo Mustanoja ja kertoo ylpeyttä äänessään isänsä valinnasta British Academyn jäseneksi.

Äiti avarsi Leilan maailmaa toiseen suuntaan. Hän oli teosofi ja laittoi lapsensa teosofiseen pyhäkouluun. Perhepiirissä arvostettiin ihmisiä, joille oli ominaista hengen vahvuus. Isoisä Väinö Nurmisalon tuttaviin kuulunut pasifisti Yrjö Kallinen oli eräs esikuvista.

Mustanojan opinnot kauppakorkeakoulussa sattuivat radikaalin opiskelijaliikkeen kaikkien poliittisimpaan vaiheeseen. Kauppakorkea oli kuitenkin konservatiivisuuden tyyssija, eikä edes kanssaopiskelijoihin kuulunut Esko Seppänen tuolloin juuri erottunut joukosta.

Muutos Mustanojan maailmankuvaan tuli, kun hän lähti vuonna 1976 veljensä houkuttelemana Bangladeshiin. Kahdeksaan kuukauteen venähtänyt vierailu avasi uuden näkökulman maailman köyhyyteen ja pohjoismaisen naisen turvattuun asemaan.

”Köyhyyden ja epätoivon keskellä siellä ihmisten tärkein kysymys oli, miten selvitä huomiseen. Kun palasin Suomeen ihmiset valittivat kesämökin kallista remonttia ja tuskailivat toisen auton hankintaa.”

Bangladeshin kokemus sai Mustanojan itse vakuuttumaan kansalaistoiminnan ja oma-aloitteisuuden merkityksestä. Hän liittyi Amnestyyn ja aloitti työskentelyn potilasjärjestöjen parissa.

Hyvä yrityskansalainen

Nyt, 55-vuotiaana, Leila Mustanoja on päättänyt keskittyä uudestaan nuoruutensa intohimoon, työhön ihmisoikeuksien puolesta. Samalla valinta on merkinnyt myös jäähyväisiä palkkatyölle toisen palveluksessa ja oman konsulttiyrityksen perustamista.

Mustanoja Consulting Oy ottaa nyt ensiaskeleitaan liikeideanaan yritysten opastaminen hyviksi yrityskansalaisiksi.

Ratkaiseva kipinä muutokselle oli opiskelu New Yorkissa Columbian yliopiston ihmisoikeuksien laitoksella vuonna 1999. Stipendin turvaama neljän kuukauden katko palkkatyöhön auttoi ottamaan etäisyyttä ja yritysetiikan opinnoissa palaset tuntuivat loksahtavan paikoilleen.

”Tässä oli asia, jossa saatoin yhdistää kiinnostukseni ihmisoikeuksiin, kaupallisen koulutukseni ja yhteyteni yrityksiin.”

New Yorkissa hän teki opinnäytteenään vertailevan tutkimuksen Motorolan ja Nokian eettisistä säädöstöistä. Tutkimus paljasti suomalaisen suuryrityksen hapuilun, kun amerikkalainen kilpakumppani ainakin paperilla oli saattanut ohjeistonsa kuntoon.

”Sain myös kutsun Nokian yhteiskuntasuhteiden osastolle perustelemaan havaintojani. Kerroin Veli Sundbäckille, ettei minulla ole mitään Nokiaa vastaan, mutta että he ovat vain jättäneet yhden sivustansa suojaamatta.”

Sittemmin Nokia on luopunut passiivisuudestaan asiassa ja korostaa sosiaalista sekä taloudellista vastuutaan. Nokia julkaisee nykyisin internet-sivuillaan säännöllisesti raportteja eettisten arvojen noudattamisesta.

”Eettisyys liiketoiminnassa ja vaikkapa kaupassa kehitysmaiden kanssa on todellinen tulevaisuuden megatrendi. Arvokeskustelu yrityksissä on vasta alussa, mutta jo nyt edistyneimmille yrityksille on selvää, että etulyöntiasema markkinoilla on mahdollista saavuttaa ja säilyttää vain ottamalla eettiset arvot vakavasti ja yritysstrategian suunnittelun olennaiseksi osaksi”, Mustanoja hehkuttaa.

Hän painottaa, että yrityksen ympäristö- ja sosiaalista vastuuta korostava suuntaus on tullut jäädäkseen. Yhteiskuntavastuuta eivät kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset voi enää lakaista maton alle. Asiaan aloitteellisesti suhtautuvat yritykset saavat kilpailuedun verrattuna passiivisiin kilpakumppaneihinsa, joiden mainettakin voidaan epäillä.

Epäeettisesti toimivan yrityksen hyvä nimi voi hävitä lähes hetkessä ja kadotetun maineen metsästys kestää pitkään. Mustanoja pitää urheiluvälinevalmistaja Nikea surullisena esimerkkinä yrityksestä, joka ei ymmärtänyt vastuullisen yrityskuvan merkitystä.

Firma teetti Indonesiassa tossuja lapsityövoimalla ja maksoi paikallisille työntekijöille alle minimipalkan. Yhteen aikaan Niken vuotuiset sponsorisopimukset koripalloilija Michael Jordanin kanssa maksoivat enemmän kuin yrityksen kaikille tuhansille indonesialaistyöntekijöille maksetut palkat.

Aluksi yritys reagoi välinpitämättömästi kuluttajien vaatimuksiin tilanteen parantamisesta. Kielteinen julkisuus näkyi kuitenkin myös urheilutossujen myynnissä, ja niinpä Niken pääjohtaja Philip Knight joutui ilmoittamaan, että lapsityövoiman käyttö yrityksen ulkomaisilla tuotantolaitoksilla lopetetaan .

”Knight joutui kantapään kautta oppimaan, etteivät kuluttajat halua ostaa epäeettisesti valmistettuja tuotteita. Yrityksen jääräpäisyyden vuoksi sillä on ollut kallis ja suuritöinen urakka puhdistaa maineensa. Eikä epäilyä kerran heränneiden kuluttajien mielestä niin vain poisteta”, muistuttaa Mustanoja.

Eettisyys luo taloudellista lisäarvoa

Mustanojan mielestä yritysten tulisi ymmärtää, että hyvä eettinen maine tuo mukanaan selkeää taloudellista lisäarvoa. Brittiläisen Anita Roddickin perustama Body Shop on esimerkki yrityksestä, joka on onnistunut liittämään tuotteisiin ja yrityskuvaansa vahvan eettisen leiman.

Bodyshopin kosmetiikka- ja kulutustarvikkeiden tärkeä myyntivaltti on, että yritys on sitoutunut ihmisoikeuksiin ja eläintensuojeluun.

Shoppaillessaan entistä suurempi osa suomalaisista haluaa myös vahvistaa eettistä kaupankäyntiä. Jyväskylän yliopistossa valmistuneen tutkimuksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista sanoo tuotteiden eettisyyden vaikuttavan heidän ostopäätöksiinsä. 40 prosenttia vastaajista arvioi kuluttajilla olevan riittävästi mahdollisuuksia edistää eettistä kaupankäyntiä. Erityisen epäeettisiä yrityksiä kysyttäessä vastaajien mieleen nousivat kehitysmaiden halpatyötä käyttävät Hennes&Mauritz, Ikea ja Nike. Eettisinä pidettiin puolestaan K-kauppoja ja Reilun kaupan tuotteita.

Mustanoja alleviivaa kuluttajien merkitystä: ”Yrityksen johto ja viestintäosasto voivat tietenkin vakuutella mitä tahansa, mutta kyllä kuluttaja lopulta päättää itse, onko yrityksen eettinen kuva uskottava vai ei.”

Tutkimusten mukaan suomalaiset kaipaavat yritysten pelisääntöjen selventämistä. Kyselyissä miltei 60 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä eettisten säädösten laatimista yrityksille.

Mustanoja korostaa, ettei eettinen säännöstö saa olla vain tyylikäs huoneentaulu, jota esitellään yritysvieraille. Eettisiin sääntöihin tulee sitoutua kaikilla yrityksen tasoilla.

”Eettisillä säännöillä luodaan liiketoimintaan pitkäjänteisyyttä. Vaikkapa fuusiotilanteessa selkeästi ilmaistu yritysetiikka antaa niin johdolle kuin työntekijöillekin työvälineitä erilaisten ja erimaalaisten yrityskulttuureiden yhdistämisessä.”

Miten sitten välttää yritysetiikan väljähtyminen pelkäksi viherpesuksi? Mustanoja tarjoaa keinoksi ulkopuolisten riippumattomien asiantuntijoiden toteuttamaa jatkuvaa monitorointia.

”Avoimuuden tulee olla jatkuvaa. Virheitä tehneille yrityksille tulee antaa mahdollisuus myös korjata toimintaansa. Kansalaisliikkeiden hankaliin kysymyksiin pystyy kuitenkin parhaiten sekä varautumaan että vastaamaan, jos tiedotuspolitiikka on yhteiskuntavastuun kaikilta osilta avointa.”

Osta hyvä imago halvalla

Kansainvälisesti yritysten yhteiskuntavastuusta on jo ehtinyt tulla melkoinen viidakko. YK:n, OECD:n ja kehitysrahoituslaitosten laatimat normit kilpailevat yritysten omien kanssa. Vuonna 1999 käytössä oli 233 erilaista yhteiskuntavastuuseen liittyvää normistoa ja määrä lisääntyy koko ajan.

Yhteiskuntavastuun harmonisointi on kuitenkin vaikeaa, koska myös normien kauppaamisesta on tullut liiketoimintaa. Esimerkiksi YK:n pääsihteerin aloitteena syntynyt Global Compact -normisto on laajentunut jo 40 maahan ja kattaa yli tuhat yritystä. Mukana on myös maineeltaan varsin kyseenalaisia yrityksiä.

Global Compactissa yritys sitoutuu yhdeksään suositukseen, jotka muun muassa kieltävät lapsityövoiman käytön ja painottavat kunnollisia työolosuhteita. Mikään ulkopuolinen taho ei kuitenkaan valvo, että yritys myös käytännössä toimisi niiden mukaisesti.

Yhteiskuntavastuuseen liittyvien säännösten valvonta ja mahdolliset sanktiot tulisi Mustanojan mielestä ratkaista pikaisesti ja YK-järjestelmän piirissä.

”Olisi sovittava selkeistä minimiehdoista. Edelläkävijäyritykset voisivat puolestaan raivata tietä eteenpäin vapaaehtoisten sitoumusten avulla.”

Idea jonka aika on tullut

Leila Mustanojan mielestä kansalaisjärjestöt ovat keskeisessä asemassa erityisesti vapaaehtoisten säännöstöjen valvonnassa. Yritysten ei tulisi nähdä ympäristöasioihin ja yritysetiikkaan keskittyneitä järjestöjä kiusallisina esteinä vapaalle bisnekselle, vaan voimavarana, joka takaa markkinatalouden samat pelisäännöt ja hyödyn kaikille yrityksille.

Mustanoja on myös aloittamassa kansainvälisen korruptionvastaisen kansalaisjärjestön Transparency Internationalin työtä Suomessa. Järjestön Suomen osasto on tarkoitus perustaa vuodenvaihteessa.

Transparency on ainoa kansainvälinen järjestö, joka on erikoistunut korruptiokysymyksiin. Järjestö tarkastelee yritysetiikkaa korruption kautta: korruptio vääristää kilpailua ja vie tavallisilta ihmisiltä mahdollisuuksia hyötyä toimivasta markkinataloudesta.

Mustanojalla on jo ajatus Transparencyn Suomen osaston toimintaa varten. Hän osallistui kansainvälisen Transparencyn kokoukseen Casablancassa ja tapasi siellä järjestön johtoon kuuluvan bangladeshilaisen Kamal Hossainin. Transparencyn korruptioindeksin mukaan Suomi on maailman vähiten ja Bangladesh eniten korruptoitunut maa.

”Ääripäiden saattaminen yhteen tulee varmasti olemaan kiinnostavaa. Eivätkä suomalaiset syntyjään ole sen rehellisempiä kuin muut. Mitähän tapahtuisi, jos suomalainen poliisi laitettaisiin bengalipoliisin asemaan selviämään 40 dollarilla kuukaudessa maassa, jossa kaupunkilaisperheen minimielinkustannukset ovat palkkaan nähden moninkertaiset?”

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002