Pahiten velkaantuneiden köyhien maiden piti saada velkansa anteeksi jo pari vuotta sitten. Silloin huipentui vuodesta 1996 lähtien uurastanut Jubilee 2000 -kampanja, joka keräsi ennätysmäiset 24 miljoonaa allekirjoitusta velkavetoomukseen. Kampanja järjesti juhlavuoden 2000 lopulla Prahassa näyttävän ”hautajaissaattueen” Maailmanpankin ja IMF:n kokoustilojen ympärillä. Bono saapasteli valkoisessa talossa Bill Clintonin kanssa, ja Paavi heristeli sormeaan valtioiden johtajille ja muistutti heitä kristillisestä velvollisuudesta auttaa kärsiviä.

Mitä sitten tapahtui? Mitätöitiinkö köyhien velat?

Jubilee-kuumeen huippuhetkillä G7-johtajat lupasivat Kölnissä peruuttaa köyhimpien kehitysmaiden velkoja peräti 100 miljardilla dollarilla (eurolla). Hieman myöhemmin summaa korotettiin vielä 10 miljardilla.

Lupausta ei ole vieläkään täytetty. Jubilee-kampanja arvioi, että luvatun 110 miljardin leikkauksen sijaan velkoja on peruttu vain noin 30 miljardin dollarin edestä. Tämän lisäksi on yksityiskohtaisesti luvattu noin 33 miljardin helpotukset. Sanojen ja tekojen välillä on siis vielä ammottava 47 miljardin aukko, vaikka luvatut 33 miljardia toteutuisivatkin.
 

Velkaohjelma ei toimi

Katteettomat lupaukset eivät auta poistamaan vakavaa velkaongelmaa. Vikaa on myös köyhille maille tarkoitetussa velkaohjelmassa.

Kaikkein velkaantuneimmille pienituloisille kehitysmaille luotiin vuonna 1996 uusi HIPC-velkahelpotusohjelma, jonka tarkoituksena on ollut pysäyttää lopullisesti velkakierre ja saattaa köyhien maiden ulkomaanvelat kestävälle pohjalle.

Ohjelman yhtenä ideana on ollut maksaa osa kehitysmaiden ottamista veloista pois. Tarkoitusta varten on perustettu oma rahastonsa, joka saa varoja sekä Maailmanpankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä että teollisuusmaiden julkisista kehitysyhteistyövaroista.

Ohjelman kriteerit täyttää tällä hetkellä 42 kehitysmaata, joista yli puolet käyttää vähintään 15 prosenttia budjetistaan velanhoitoon ja joiden yhteenlaskettu ulkomainen velka oli Kölnin kokouksen aikoihin noin 200 miljardia euroa.

HIPC on lähtökohdiltaan velkojien laatima ohjelma. Velkaantuneiden maiden tulee noudattaa tiukkaa talouskuria, jotta niiden dollaritulot lisääntyisivät ja pitkän aikavälin kyky velanmaksuun paranisi. Vasta kun maat ovat noudattaneet rakennesopeutusohjelmia riittävän kauan, ne saavat päätöksen velkahelpotuksen määrästä. Itse velkojen leikkaaminen alkaa yleensä vasta myöhemmin.

Velkahelpotuspäätöksen saaneita maita on nyt 26. Varsinaiseen velanleikkausvaiheeseen on kuitenkin päässyt vasta kuusi valtiota: Bolivia, Burkina Faso, Mauritania, Mosambik, Tansania ja Uganda.

Suurimmalla osalla HIPC-maita on vaikeuksia täyttää IMF:n tiukkoja ehtoja. Jubilee-kampanjan nykyinen näkemys onkin, että ohjelman avulla kyetään auttamaan kunnolla korkeintaan kymmentä maata.

IMF ei halua luopua tiukasta linjastaan, vaikka sille on ehdotettu velallisille asetettujen ehtojen lieventämistä ja uusliberaalista talousopista luopumista. IMF:n mukaan ehdotetut uudistukset ”horjuttaisivat takaisinmaksumoraalia” tai veisivät tilanteeseen, joka olisi ”taloudellisesti kannattamaton”.

IMF:ssä asioista päätetään rahoitusosuuksien mukaan. Köyhimmillä 40 maalla on yhteensä noin kolme prosenttia äänivallasta.

Konkurssit ratkaisuksi?

HIPC-ohjelman yhtenä suurena puutteena on pidetty sitä, että kaikkien maiden käsketään soveltaa samaa vientivetoista kehitysmallia. IMF-kriitikoiden mukaan parempaan lopputulokseen päästäisiin, jos valtioiden velkaneuvotteluissa otettaisiin aikaisempaa paremmin huomioon maiden oma historia, ympäristö ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Kehitysmaiden velkakysymystä pitkään seurannut Max von Bonsdorff ei ihmettele, että kansainväliset rahoituslaitokset pitävät kiinni vientivetoisesta mallista: ”Niin kauan kuin HIPC-maat ovat niin voimakkaasti velkaantuneita, Maailmanpankki ja IMF tulevat asettamaan tiukkoja ehtoja. Ne tekevät sen siitä yksinkertaisesta syystä että ovat vastuullisia velkojia.”

Toisaalta ylivelkaantuneiden maiden talouspoliittiset vaihtoehdot ovat luonnostaan vähissä: maiden on pakko saada tuloja ja siksi niiden on myös panostettava vientiin.

Bonsdorff peräänkuuluttaa jonkinlaista riippumatonta kansainvälistä mekanismia, jolla muutettaisiin nykyistä käytäntöä: ”Riippumaton ulkopuolinen velkaelin auttaisi todennäköisesti kehitysmaita saamaan nykyistä paremmat ehdot velkojen takaisinmaksuun.”

Muistakin parannuksista puhutaan. Maailmanpankin ja IMF:n syyskokouksessa 2002 esitettiin siirtymistä järjestelmään, joka sallisi valtioiden hakea itsensä konkurssiin yritysten tavoin. Myös kansainvälinen Jubilee-kampanja on yrittänyt puhua konkurssimenetelmän puolesta. Ideana on pakottaa velkojat mukaan nykyistä oikeudenmukaisempaan velkasaneeraukseen. Rahoituslaitosten mallissa konkurssineuvotteluihin otettaisiin mukaan ainoastaan yksityiset velanantajat. Jubilee-väki puolestaan laajentaisi menetelmän koskemaan myös julkisia velkojia.

Kello tikittää

Bonsdorffin mukaan velkaongelmaan on kaksi ratkaisua: joko toimitaan HIPC-ohjelman malliin ja maksetaan köyhimpien kehitysmaiden velkoja pois nykyistä HIPC-mallia runsaskätisemmin tai sitten annetaan maille suurin osa niiden veloista suoraan anteeksi. ”Kaiken ratkaisee kansainvälinen poliittinen tahto. Jos tahto puuttuu, mikään hanke ei todennäköisesti auta”, Bonsdorff tiivistää.

Jos maat joskus pääsevät eroon liian suuresta velkataakastaan, pitää myös varmistaa, että ne eivät ajaudu ongelmiin uudelleen. Kaikkein köyhimpien maiden vientituloja ei kasvateta maailmanmarkkinoilla muutoin kuin antamalla valtioille mahdollisuus kehittää omia firmojaan jonkinlaisessa suojassa ja tarjoamalla HIPC-maiden tuotteille erityisasema teollisuusmaiden markkinoilla. Nykyisenlainen globaali talousmalli ei tätä mahdollista, siksi monet peräävätkin kansainväliseltä talousjärjestelmältä joustoa köyhimpien kehitysmaiden hyväksi.

Velkakysymyksen ratkaisu olisi löydettävä nopeasti. YK:n kehitysohjelma on arvioinut, että jos 20 köyhimmän maan velat olisi annettu anteeksi vuonna 1997, velanmaksusta vapautuneella rahalla olisi pelastettu 21 miljoonaa lasta vuoteen 2000 mennessä.

Velka vaikuttaa koko ajan myös teollisuusmaiden ihmisiin. UNCTADin mukaan 1990-luvulla eteläisessä Afrikassa jokaisesta kehitysyhteistyöhön käytetystä eurosta noin puolet meni velanhoitokuluihin. Raha siirtyi siis meidän pohjoisen veronmaksajien taskuista suurille pankeille ja muille velkojille.

Jubilee-liike on yhä elossa

Olitko mukana muodostamassa ihmisketjua kehitysmaiden velkojen anteeksiantamisen puolesta? Jos olit, osallistuit yhteen aikakautemme suurimmista kampanjoista. Jubilee 2000 -liike sai miljoonat ihmiset liikkeelle niinkin abstraktin asian kuin ulkomaanvelan takia.

Kamppailu kehitysmaiden velkaongelman ratkaisemiseksi ei ole päättynyt, vaikka vuosituhat on vaihtunut ja Jubilee 2000 -liikkeen juhlavuosi päättynyt. Jubilee 2000 vaikuttaa nykyään nimellä Jubilee Movement International.

Jubilee-liike pähkinänkuoressa:

– Liikkeen juuret ovat vuonna 1987 perustetussa velkakriisiverkostossa.

– Jubilee 2000 -liike avasi ensimmäisen toimistonsa huhtikuussa 1996. Sen jälkeen toiminta tähtäsi kaikkein köyhimpien ja velkaantuneimpien kehitysmaiden velkojen anteeksiantamiseen vuoden 2000 loppuun mennessä.

– Perusidea oli lähtöisin Afrikan kirkkojen neuvostosta, jossa vaadittiin Afrikan velkoja anteeksi samaan tapaan kuin raamatussa puhutaan kaikkien velkojen anteeksiantamisesta 50 vuoden välein.

– Aluksi kampanja oli Eurooppa-vetoinen, mutta vuosituhannen lopun lähestyttyä liikkeeseen liittyi muita mantereita. Liike tuli tutuksi ihmisketjuista, joita muodostettiin käsi kädessä milloin minkäkin kohteen ympärille.

– Näkyviä liikkeen puolestapuhujia olivat Paavi, Bono, Muhammad Ali, David Bowie, Quincy Jones, Bob Geldof, Willie Colon ja Jeffrey Sachs.

– Jubilee 2000 pääsi Guinnesin ennätyskirjaan keräämällä 60:stä maailman maasta 24 miljoonaa allekirjoitusta velkavetoomukseen.

– Suomen Jubilee-kampanjassa oli mukana yli 50 järjestöä, jotka keräsivät noin 90 000 nimeä.

– Liike katsoo osittaiseksi ansiokseen, että G7-maiden johtajat lupasivat ihmisketjun sisällä pidetyssä kokouksessaan Kölnissä vuonna 1999 mitätöidä kehitysmaiden velkoja 100 miljardin dollarin edestä.

– Jubilee 2000 -liikkeen tavoitteita ajaa nykyään Kansainvälinen Jubilee-liike (Jubilee Movement International, JMI), joka perustettiin Malilla huhtikuussa 2001.

– Liikkeen tarkoituksena on ”auttaa valtioita ja niiden kansoja purkamaan ulkomaanvelan kahleet ja taistella maailmanlaajuisen taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta”.

– JMI:n taustalla vaikuttaa Jubilee Research -laitos, joka pitää päämajaansa Lontoossa.

—–

Kirjoittaja on Kepan/Fingon entinen viestinnän asiantuntija, joka kirjoittaa nykyään Diippimedia-yrityksen kautta freelancerina.