Historiallinen ja turistinen maharadzojen Mysore sijaitsee 135 kilometrin päässä modernin Intian ylpeydestä, kiihkeästi sykkivästä hi tech -Bangaloresta. Näitä kahta kaupunkia yhdistää kaksi valtatietä ja rautatie. Tiet ovat kehnossa kunnossa ja rautatie yksiraiteinen. Kaikki ovat mananneet jo pitkään, että liikenne takkuaa ja jotain pitäisi tehdä.

Vuonna 1995 ratkaisua lähdettiin hakemaan porukalla, kun Karnatakan amerikkalainen osavaltiokummi, Massachusetts, lähetti kuvernöörinsä vienninedistämiskiertueelle Intiaan. Matkan aikana allekirjoitettiin aiesopimus uuden moottoritien rakentamisesta kaupunkien välille.

Hanketta varten perustettiin yhtymä, jossa ovat mukana suuret amerikkalaiset rakentajat Vanabe Hangen Brusten Inc. ja SAB International Ltd sekä intialainen Kalyani Group. Neljäs aiesopimuksen allekirjoittaja, Karnatakan hallitus, sitoutui tukemaan moottoritien rakentamista kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Koska Intian keskushallinnolla sen enempää kuin Karnatakan osavaltiollakaan ei ollut rahaa tien kustannuksiin, päädyttiin yksityiseen rahoitukseen. Uusi yhtymä (Nandi Infrastructure Corridor Enterprises, NICE) rahoittaisi tien ja keräisi tietulleja 30 vuoden ajan, minkä jälkeen tie siirtyisi Karnatakan osavaltiolle.

Kaiken piti olla kunnossa ja mielialojen toiveikkaita. Toisin kuitenkin kävi. Tiehanke herätti valtavaa vastustusta, joka on vuosien aikana vain voimistunut. Vastustajien rivistössä seisovat rintarinnan maaseudun viljelijät ja tilattomat maatyöläiset, ruohonjuuritason kansalaisjärjestöt ja kaupunkien älymystö, nuoret vallankumoukselliset ja vanhat gandhilaiset itsenäisyystaistelijat. Miksi?

”Kyse ei ole enää pelkästä tien rakentamisesta vaan jättiluokan kiinteistöbisneksestä. Se saattaa kyllä rikastuttaa suuria yrityksiä, mutta riistää maaseudun asukkailta heidän maansa ja toimeentulonsa”, selittää Karnataka Vimocha Ranga -kansalaisjärjestön aktiivi H.V. Vasu.
 

Uusia kaupunkeja globaalille eliitille

NICE-yhtymän kotisivuilla hanke esitellään näyttävästi. Olemassa olevien valtateiden välissä kulkeva uusi 118 kilometriä pitkä moottoritie rakennettaisiin aluksi nelikaistaiseksi ja levennettäisiin myöhemmin kuusikaistaiseksi. Siihen kuuluisi myös kehätie Bangaloren länsipuolella sekä osittain asutuksen yläpuolella kulkeva liittymätie kaupungin keskustaan.

Nimensä mukaisesti Bangalore Mysore Infrastructure Corridor (BMIC) on kuitenkin enemmän kuin autotie. Tien rinnalla kulkisivat sähkö- ja puhelinlinjat sekä maakaapelit ja vesijohdot. Nämä palvelisivat tien varrelle rakennettavia viittä noin 100 000 asukkaan upouutta kaupunkikeskusta.

Kaupunkeihin kaavaillaan kansainvälisten yhtiöiden pääkonttoreita, tutkimuslaitoksia, kaupallisia keskuksia, matkailupalveluja ja tietysti tasokasta asumista. Kaupungit olisivat omavaraisia niin kaupallisten kulttuuri-, koulu- kuin vapaa-ajanpalvelujen puolesta.

”Karnataka haluaa houkutella liberalismin hengessä ulkomaisia investointeja ja yrityksiä. Uusien kaupunkien mainostetaan tarjoavan täydellisen elinympäristön globaalille eliitille”, kuvailee H.V. Vasu.

BMIC-projekti tulee vaatimaan yli 8 000 hehtaaria maata, joka sijaitsee jo ennestään tiheään asutulla maaseudulla. Suurin osa tien alle jäävistä maista on hedelmällisiä, keinokasteltuja peltoja, joiden tuotosta alueen väestö saa toimeentulonsa. Alueella sijaitsee myös luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsiä ja kosteikkoja.

Karnatakan valtio omistaa projektille varatusta maasta vajaan kolmanneksen. Puuttuvat kaksi kolmannesta se aikoo pakkolunastaa alueen asukkailta. BMIC-projekti koskee välittömästi yli 170 kylää ja yli miljoonaa ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan noin 200 000 asukasta joutuisi muuttamaan pois uuden tien ja kaupunkien alta.

Karnatakan valtio on luvannut järjestää tarvittavat maa-alueet rakennuttajalle edullisesti. Omistamansa maat se vuokraa NICE-yhtymälle lähes ilmaiseksi, 10 rupialla eekkeriltä (alle 0,7 euroa/hehtaari). Yksityisiltä pakkolunastetut maat on myös luvattu luovuttaa reilusti alle markkinahintojen, mikä tietysti pudottaa maanomistajien saamat korvaukset sietämättömän pieniksi.

”Vain 20 prosenttia alueen asukkaista omistaa maata, ja on oikeutettu edes muodollisiin korvauksiin. Suurin osa häädetyistä on maattomia maatyöläisiä ja käsityöläisiä, köyhiä kastittomia ihmisiä. Normaalista käytännöstä poiketen NICE-yhtymällä ei ole mitään häädettyjen perheiden asuttamiseen liittyviä velvoitteita. Sen sijaan sille on taattu pysyvä omistusoikeus maihin, vaikkei tiehanke jostain syystä toteutuisi”, kertoo H.V. Vasu.

Tie aidataan betonimuurilla

Ei siis ihme, että Bangaloren ja Mysoren välisellä maaseudulla tiehankkeen vastustus on kiihkeää. Useiden kylien rajoille on pystytetty suuria kylttejä, joissa kielletään tiehankkeen herroja astumasta jalallaankaan kyseiseen kylään. Vihaiset kyläläiset ovatkin ajaneet useamman kerran projektin mittamiehet ja insinöörit käpälämäkeen.

Mahadevapuran kylässä kaikki on toistaiseksi ennallaan. Lehmät, vuohet ja kanat vaeltelevat vapaina etsimässä syötävää. Kylän ukot istuskelevat puun alla varjossa, pureskelevat beetel-pähkinää ja juoruavat. Naiset palaavat kaivolta vesiruukut pään päällä keikkuen. Sokeriruokopelloilla korjataan satoa, ja härät vetävät valtavia ruokokuormia kylän sokerikeittämölle.

Jos tiehanke toteutuu, suurin osa kylän noin 3 000 perheestä menettää kaiken viljelymaansa. Paikalle on nimittäin kaavailtu yhtä uusista kaupungeista — ekoturismikeskusta. Suunnitelman mukaan kylän pelloille rakennettaisiin uusien asuin- ja majoitustilojen lisäksi myös eläintarha, luonnonpuisto ja täysimittainen golf-kenttä.

Shivarae Gowdalla on 10 hehtaaria peltoa, mikä tekee hänestä yhden Mahadevapuran suurimmista maanomistajista. Hänenkin sokeriruoko- ja riisipeltonsa, hedelmätarhansa ja kookosviljelmänsä jäisivät ekoturismikeskuksen alle. Häntä ei paljon lohduta se, että perheen asuintalo jäisi pystyyn.

”Me olemme maanviljelijöitä. Jos me menetämme maamme, me menetämme elinkeinomme ja koko elämämme”, kuvailee Shivarae Gowda. Hän ei halua töihin tietyömaalle tai uusiin kaupunkeihin palvelijaksi, kuten projektin edustajat ovat esittäneet.

Tiehankkeen kannattajat ovat vakuuttaneet uusien kaupunkien elvyttävän alueen elinkeinotoimintaa ja elämää monella tavalla. Kyläläiset taas uskovat, että luksuskaupungit olisivat pikemminkin kuolinisku heidän yhteisöilleen.

”Uudet kaupungit rakennetaan muurien sisälle ja moottoritie aidataan 2,5 metriä korkealla betoniseinällä. Aidattu tie halkaisee monta kylää ja monta tilaa. Kun ali- tai ylikulkukäytäviä tulee vain 6-7 kilometrin välein, on ihmisten kierrettävä kilometrikaupalla päästäkseen pelloille tai naapuriin”, selvittää Shivarae Gowda.

Uuden moottoritien perusnopeudeksi on kaavailtu 120 km/h, kun nykyisillä valtateillä keskinopeus jää puoleen siitä. Nopeudesta joutuisi toki maksamaan, sillä tienkäyttäjiltä aiotaan periä satojen rupioiden tietulleja. Ei ihme, että Shivarae Gowda kyselee, keitä varten uutta tietä rakennetaan.

Maaseudun kuoppaisilla ja pölyisillä teillä näkee vanhoja kuormureita ja täpötäysiä linja-autoja, joihin riittää matkustajia niin takapuskurille kuin katollekin. Jokunen traktori ajelee kyläteillä, mutta yleisin tavarajuhta on edelleen härkävankkuri. Lukematon määrä moottori- ja polkupyöriä, riksoja ja jalankulkijoita puikkelehtii muun liikenteen lomassa. Vaikea kuvitella ketään näistä kiitämässä asfalttistraadoilla betoniseinien sisällä.

Shivarae Gowda sanookin, että heitä hyödyttäisi eniten kylä- ja paikallisteiden kunnostus. Ne ovat maaseudun ihmisten ja elinkeinojen elämänlankoja. Suunniteltu moottoritie ei helpottaisi, vaan päinvastoin vaikeuttaisi paikallisten ihmisten ja tuotteiden liikkumista.

Bangalore pelkää veden loppuvan

”Tuskin bangalorelaisten enemmistökään hyötyisi uudesta moottoritiestä. Heistä vain joka neljännellä on jonkinlainen kulkuneuvo, eikä niissä kaikissa ole edes moottoria. Aniharvalla on varaa maksaa tietulleja tai tullimaksujen takia korotettujen bussilippujen hintoja”, arvioi ympäristöjärjestö Environment Support Groupin koordinaattori Leo Saldanha.

Hänen mukaansa BMIC-hankkeen vastustus kasvaa myös Bangaloressa. Uusien kaupunkikeskusten pelätään vaikeuttavan muun muassa seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungin vesihuoltoa. Onhan Karnatakan hallitus sitoutunut toimittamaan niille vettä samasta Cauvery-joesta, josta kaikki muutkin jokivarren asukkaat, bangalorelaiset mukaan lukien, saavat vetensä.

Bangalore kärsii jo nyt kroonisesta vesipulasta. Keskiluokkaisilla asuinalueilla vettä saa vain kaksi tuntia päivässä joka toinen päivä. Slummeissa vettä jonotetaan tuntitolkulla, siitä tapellaan ja sitä varastetaan. Kaikille sitä ei riitä lainkaan.

”Tilanne tulee vain pahenemaan, jos yläjuoksulla sijaitseville kaupungeille toimitetaan niille luvatut ruhtinaalliset 500 miljoonaa litraa vettä päivässä. Se on neljännes Bangaloren nykyisestä kokonaiskulutuksesta!”

Satelliittikaupunkien rakentamista on perusteltu sillä, että näin helpotettaisiin ylikansoitetun Bangaloren väestöpaineita. Tarjoaisivathan uudet kaupungit asuinsijan noin puolelle miljoonalle ihmiselle. Leo Saldanha pitää ajatusta naurettavana.

”Bangaloren slummeihin muuttaa joka päivä tuhansia ihmisiä maaseudulta köyhyyttä pakoon. Ei ole vaikea ennustaa, että sinne päätyy myös suurin osa moottoritien alta häädetyistä ihmisistä. Bangaloren ongelmia ei ratkaista uusien eliittialueiden rakentamisella.”

Leo Saldanha kertoo, että BMIC-projektia on viety eteenpäin epädemokraattisesti ja salaillen. Esimerkiksi alueen 177 kylän kyläneuvostot ovat joutuneet luovuttamaan päätösvaltansa osavaltion virkamiesten ja rakennuttajan edustajien muodostamalle komitealle.

Karnatakan viranomaiset eivät myöskään ole luovuttaneet asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen edustajille mitään keskeisiä asiakirjoja, kuten teknisiä- ja taloudellisia selvityksiä, ympäristövaikutusten kartoitusta tai pakkosiirrettyjen asutusohjelmaa.

”Lain mukaan ne ovat kaikki julkisia, ja niiden tulisi olla saatavilla sekä englanniksi että paikallisella kannadan kielellä”, kertoo Leo Saldanha.

Kun aktivistit vaativat niitä ympäristöluvan edellyttämässä kuulemistilaisuudessa, kävi poliisi heidän kimppuunsa ja poisti heidät väkivaltaisesti kokoustilasta. Se myös pidätti osan kokouksen osanottajista. Myöhemmin viranomaiset saivat tapahtuneesta huomautuksen Intian ihmisoikeuskomissiolta. Siitä huolimatta asiakirjoja ei ole julkistettu eikä uusia kuulemistilaisuuksia järjestetty.

Onko BMIC:stä malliksi muille?

Toteutuessaan BMIC olisi laajin yksittäinen rakennushanke Intiassa — ja ehdottomasti ainoa laatuaan. Mutta miten kauan? Kun Intian ympäristöministeriö elokuussa 2001 antoi siunauksensa hankkeen moottoritieosuuden rakentamiselle, tulkitsivat monet koko BMIC-projektin saaneen keskushallituksen varauksettoman hyväksynnän.

Nyt BMIC:n konseptia ja ideologiaa tarjotaan yleispäteväksi malliksi muillekin infrastruktuurihankkeille. Ainakin Intiassa kiinnostusta riittää, onhan pääministeri Vajpayee julistanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen rakennuttaa yhteensä 7 000 kilometrin mittainen moottoritieverkosto, joka yhdistäisi pohjoisen etelään ja idän länteen.

Leo Saldanhan mukaan yli miljardi dollaria maksavaa BMIC-projektia ei voi perustella liikenteen tarpeilla. Hankkeen vastustajat ovat esittäneet moottoritien vaihtoehdoksi olemassa olevien teiden ja rautieyhteyden kehittämistä.

”Nyt molempia teitä jo peruskorjataan. Rautatie sähköistettiin viisi vuotta sitten, ja toisen raiteen rakentamisellekin on saatu rahoitus. Ja nämä parannukset palvelevat alueen koko väestöä.”

Leo Saldanha muistuttaa, että koko Intian niemimaata yhdistävät jo kattavat maantie-, vesireitti- ja rautatieverkostot. Ne kaipaavat kuitenkin kipeästi kunnostusta.

”Ei ole järkevää rakentaa liikkumista yksityisautoilun varaan näin tiheään asutussa ja köyhässä maassa. Meillä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa. Moottoritiet ovat yhdysvaltalainen tapa liikuttaa ihmisiä ja tavaroita, mutta se ei sovellu Intiaan”, kritisoi Leo Saldanha.

Toistakin mieltä voi olla. Intialainen sanomalehti The Economic Times ihasteli keväällä, kuinka uusi tie ja uudet kaupungit toisivat Intiaan ”the US look and feel”. Joissain piireissä Bangaloren nimikin lausutaan painotuksin, jotka saavat sen kuulostamaan Singaporelta, ainakin melkein.