Vuonna 1998 amerikkalainen Monsanto-yhtiö kampanjoi näyttävästi eurooppalaisissa tiedotusvälineissä. Yksi mainosteksteistä kuului: ”Arvaa kuka on tulossa päivälliselle? 10 miljardia ihmistä vuoteen 2030 mennessä.”

Yhtiö varoitti, että paine maailman luonnonvaroja kohtaan kasvaa liian suureksi ja mainitsi, ettei alhaisen teknologian maatalous kykene tuottamaan riittävän suuria satoja kasvavan väestön tarpeisiin.

Monsanton mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä ”Tämänpäivän korkean satotason maatalous on tyrmäävä menestys — Bioteknologian keksinnöt tulevat kolminkertaistamaan sadot ilman tarvetta lisätä viljelyalaa ja säästävät arvokkaat sademetsät ja eläinten asuinsijat — Maatalouskemikaaleja tarvitaan aikaisempaa vähemmän.”

Mainoskampanjassa asia tiivistetään yhteen lauseeseen: ”Bioteknologia voi ruokkia maailman. Annetaan sadonkorjuun alkaa.” Yrityksen uutta imagoa korostamaan ilmestyivät sanat: ”Monsanto. Ruokaa. Terveyttä. Toivoa”.

Monsanton kanssa samoilla linjoilla ovat olleet muutkin maatalouskemikaaliyhtiöt, jotka ovat viimeisen 10 vuoden aikana osallistuneet geeniteknologiatutkimukseen ja hankkineet haltuunsa pienehköjä alan yrityksiä. Monsanton rinnalla ylikansallisiksi jäteiksi ovat kasvaneet muun muassa Syngenta (sveitsiläisen Novartiksen ja englantilais-ruotsalaisen AstraZenecan yhteenliittymä) sekä amerikkalaiset Aventis ja DuPont.

Kasvien ja eläinten geneettisen perimän muuntelun tutkimuksessa eivät pyöri pienet rahat, joten yhtiöt luottavat kokoon ja synergiaan: samoista yrityksistä löytyvät korkean maatalousteknologian eri osa-alueet siemenistä lannoitteisiin ja geeneistä tuholaismyrkkyihin. Yhteistyötä tehdään lukuisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, joten mukana on myös julkista rahoitusta. Vuonna 2000 geeniteknologia-alan yhteistyöjärjestö Bioteknologiainformaation neuvosto aloitti uuden, teollisuuden kustantaman 280 miljoonan euron maailmanlaajuisen tiedotuskampanjan.
 

Myyttejä päin

Useat kehitysmaiden ruokaturvaa tutkineet henkilöt ja järjestöt pitävät myyttien rakentamista nälän ympärille vaarallisena. Uuden teknologian pelastava rooli on yksi näistä myyteistä. Peter Rosset, FoodFirst-järjestön perustajajäsen ja yksi 12 myyttiä maailman nälästä -kirjan kirjoittajista, on perehtynyt nimenomaan geeniteknologiaan liittyvien myyttien paljastamiseen.

Rossetin mukaan on totta, että 1960-luvulla alkanut vihreä vallankumous uusine lajikkeineen ja kemikaaleineen lisäsi satoja monissa maissa ja maailmanlaajuisesti ruoan määrä henkeä kohti lisääntyi. Nälkäisten määrä maailmassa ei kuitenkaan ole vähentynyt, sillä vihreä vallankumous johti maanomistuksen keskittymiseen ja kotitarpeiksi tuotetun ruoan osuuden pienenemiseen. Geenivallankumous jatkaa samalla kalliiden tuotantopanosten linjalla.

”Kolmannen maailman tuottajien alhainen tuottavuus ei johdu ihmesiementen – sellaisten, jotka sisältävät oman hyönteismyrkkynsä tai kestävät isoja annoksia rikkaruohomyrkkyjä – puutteesta, vaan siitä, että tuottajat on syrjäytetty reuna-alueille ja yhteiskunnalliset rakenteet ja politiikka ovat avoimesti pienviljelijöiden harjoittamaa ruoantuotantoa vastaan. Ilman pikaisia rakenteellisia muutoksia geeniteknologia tuskin auttaa maailman köyhimpiä viljelijöitä lainkaan”, Rosset toteaa.

Pohjoisen patentit

Kasvien geenimuuntelussa ovat pisimmälle – eli kaupalliselle asteelle – ehtineet soijapapu, maissi ja puuvilla. Niitä viljellään Yhdysvaltain lisäksi muun muassa Brasiliassa, Argentiinassa ja Kiinassa. Maailman nälkäänäkevien kannalta nämä kasvit eivät ole tärkeitä, vaan etelässä niitä viljellään lähinnä vientiin. Pääosa soijasta ei edes mene ihmiskulutukseen, vaan päätyy teollisuusmaiden karjanrehuksi.

Suuri osa muustakin biotutkimuksesta on keskittynyt palvelemaan teollisuusmaiden omia etuja. Helposti pilaantuvien hedelmien ja vihannesten geeniperimää pyritään muuntelemaan niin, että tuotteet kestäisivät nykyistä paremmin pitkiä kuljetusmatkoja ja säilytystä. Kriitikkojen mielestä tämä vahvistaisi edelleen luonnonvaroja tuhlaavaa ylellisyyselintarvikkeiden kaupankäyntiä.

Toisaalta joillakin tutkimushankkeilla – kuten vaniljan ja makeutusaineiden laboratoriokokeilla – pyritään löytämään korvaavia tuotteita etelän tärkeille vientituotteille.

Viime elokuussa julkisuuteen tullut yhdysvaltalaisen kasvinjalostajan jasmiiniriisillä tekemä tutkimus aiheutti suuren kohun Thaimaassa. Tutkimuksella pyritään kehittämään Yhdysvaltain oloissa kasvava ja koneellista korjuuta kestävä lajike. Thaimaalaisviljelijät ja BioThai-järjestö aloittivat välittömästi julkisen kampanjoinnin kokeiden kieltämiseksi ja riisilajikkeen patentoinnin estämiseksi. Pelko arvokkaan jasmiiniriisin viennin romahtamisesta ja viiden miljoonan pienviljelijän tulevaisuudesta herätti lopulta Thaimaan viranomaisetkin.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että thaimaalaispelloilta kerätty jasmiiniriisin ituplasma oli hankittu kansainvälisen riisintutkimusinstituutin IRRI:n geenipankista, mutta siitä ei ollut tehty vaadittavaa ilmoitusta Thaimaahan. Kohun noustua yhdysvaltalaistutkija lupasi olla patentoimatta riisilajiketta Yhdysvaltoihin.

Sotaisaa tekniikkaa

Eniten geenikehittelyyn kohdistuvaa arvostelua on herättänyt viljelijöiden kasvava riippuvuus yhtiöistä. Useat lajikkeet on suunniteltu sietämään parhaiten saman yhtiön tuottamaa kasvinsuojeluainetta. Toisissa tapauksissa viljelijät ovat joutuneet allekirjoittamaan sopimuksia, joissa he lupaavat olla käyttämättä kilpailevien yhtiöiden tuotteita.

Niin kutsutussa terminaattoriteknologiassa kasvin tuottamien siementen itävyys on estetty, ja viljelijät joutuvat hankkimaan uudet siemenet joka vuosi. Kun ensimmäiset terminaattoripatentit julkaistiin vuonna 1998, nykyisin Monsanton omistaman Delta & Pine Land Companyn varajohtaja Harry Collins puolusti teknologiaa näin: ”Vuosisatoja vanha käytäntö – siementen säästäminen – on todella suuri menetys kolmannen maailman viljelijöille, sillä valitessaan helpon tien he jäävät lopulta vanhentuneiden lajikkeiden loukkuun, kun eivät istuta uusia ja nykyistä tuottoisampia lajikkeita.”

Kansalaisjärjestöjen, kehitysmaiden viljelijöiden ja jopa YK:n vastalauseet olivat yhdenmukaisia: teknologiaa ei pitäisi ottaa kaupalliseen käyttöön. Kehitysmaiden maatalouden kestävyyden kannalta perinteinen siementen säästö ja vaihdanta on elinehto, ja juuri vuosisataisen paikallisjalostuksen johdosta lajikkeet sopeutuvat tiettyihin oloihin. Yritysten tulisi välttää elämän patentoimista – etenkin jos ne itse hankkivat tutkimansa lajikkeet suoraan kehitysmaiden pelloilta tai metsistä.

Vihreä vallankumous on jo aiheuttanut viljeltävien lajien romahtamisen: 75 prosenttia Aasian riisinviljelijöistä tukeutuu nyt muutamaan kymmeneen lajikkeeseen – yhteensä riisilajikkeita on Aasiassa arvioitu olleen yli sata tuhatta.

”Maanviljelijälle siemen ei ole pelkästään tulevaisuuden kasvien ja ruoan lähde – se on kulttuurin ja historian säilytyspaikka” tunnettu intialainen aktivisti Vandana Shiva kirjoitti kirjassaan Varastettu sato.

Suuren kohun vuoksi bioteknologiayritykset ovat toistaiseksi perääntyneet terminaattoriteknologian soveltamisesta, mutta patentit ovat edelleen voimassa. Kaiken lisäksi viime aikoina on kehitelty niin kutsuttua petturiteknologiaa, jossa geenimuunneltu kasvi tuottaa itäviä siemeniä, mutta reagoi suotuisasti vain tiettyjen (saman yhtiön) kemikaalien käyttöön.

Kultainen tulevaisuus?

Joillakin geenitutkimushankkeilla on sinänsä hyvää tarkoittava päämäärä. Yksi sellaisista on A-vitamiinia sisältävän niin kutsutun kultaisen riisin kehittäminen. Riisi auttaisi taistelussa yksipuolisen ravinnon aiheuttamaa pikkulasten vajaakehitystä ja sokeutumista vastaan. Nimi tulee kuoritun jyvän väristä: se on beetakaroteenin vuoksi kellertävä. Vuonna 1999 sveitsiläis-saksalainen tutkijapari sai istutettua laboratoriossa yhteen riisilajikkeeseen kaksi keltanarsissin geeniä ja yhden bakteerigeenin.

Kun Sveitsin hallituksen ja Rockefeller-säätiön varoin tutkimusta tehnyt keksijäpari luovutti riisin patentin Syngenta-yhtiölle, kriitikot pitivät tilannetta uutena esimerkkinä kaupallisesta kaappauksesta. Sittemmin yhtiö on ilmoittanut antavansa kultaisen riisin vapaan käyttöoikeuden kehitysmaiden tutkijoille humanitaarisista syistä – nyt uusia tutkimuksia yleisimmillä riisilajikkeilla tehdään IRRI:n koetiloissa Filippiineillä.

Kultainen riisi ei ole vielä kenttäkoevaiheessa. Se saattaakin jäädä koeputkiin, sillä IRRI:n naapurustossa oleva Bayn kaupunki on julistautunut geenimuunnelluista tuotteista vapaaksi alueeksi, ja toisella suunnalla sijaitsevan Filippiinien yliopiston Los Bañosin kampuksella vilisee kriittisiä tutkijoita. Myös biodiversiteettikysymyksiin erikoistunut GRAIN?järjestö (Genetic Resources Action International) pitää majaansa Los Bañosissa.

Muuallakin Filippiineillä – vihreän vallankumouksen eturintamavaltiossa – yleinen mielipide on kääntynyt geeniteknologiaa vastaan. ”Me olemme hyvin huolestuneita siitä, kuka tätä teknologiaa kontrolloi ja kuka siitä lopulta hyötyy. Kuinka varmoja voimme olla, ettei tämä johda itseni kaltaisten pienviljelijöiden uudentyyppiseen orjuuteen tai riippuvuuteen?”, Filippiinien kansallisen talonpoikien järjestön puheenjohtaja Ananias Loza on sanonut.

IRRI:n mukaan kultainen riisi näyttää mallia koko geenimuunnellun ruoan tulevaisuudelle.

Eroon sokeudesta?

Peter Rossetin mukaan kultaisen riisin kehittämisessäkin ollaan väärillä jäljillä. ”A-vitamiinin puutos nimittäin ei ole itse ongelma vaan oire. Se on merkki laajasta aliravitsemuksesta, joka kytkeytyy sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen ?- köyhillä ei ole maata eikä varaa ostaa muuta kuin riisiä. Pelkkä beetakaroteenin istuttaminen riisiin ei riitä.”

Vandana Shivan mukaan biotutkimus osoittaa sokeutta ratkaisuille, joilla A-vitamiinin puutoksen aiheuttamaa sokeutta vastaan voitaisiin kamppailla. Ruokavalioon tulisi vain sisällyttää kaikkialta löytyviä vihreitä kasviksia, joista beetakaroteenin lisäksi saisi muitakin puuttuvia vitamiineja ja hivenaineita.

Kasvien geenimuuntelu voi aiheuttaa myös odottamatonta luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja samalla vaarantaa ruoantuotannon tulevaisuuden. Eniten pelätään sitä, että geenimuunnellut organismit leviävät luontoon ristiinpölyttymisen kautta. Muuan muassa tämän vuoksi bioteknologiayritykset ovatkin kannattaneet terminaattoriteknologiaa. Vai olisikohan perimmäisenä syynä se, mitä Monsanton pääjohtaja Robert Shapiro kirjoitti Maailmanpankin alaisen finanssiyrityksen asiakaslehteen vuonna 1998: ”On todella helppoa tehdä iso määrä rahaa ihmisten perustarpeilla: ruoalla, suojalla ja vaatteilla.”

TRIPSejä ja muita sopimuksia

• TRIPS (Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights) eli sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppavaikutuksista on hyväksytty Maailman kauppajärjestön WTO:n ohjelmaan. WTO:n jäseninä olevien kehitysmaiden tulee vuoteen 2005 mennessä sisällyttää kansallisiin lakeihinsa patentin myöntämisoikeus ”kaikkiin keksintöihin, tuotteisiin tai prosesseihin kaikilla teknologian aloilla”.
   
• Kasvilajien kohdalla WTO:n jäsenmaat saavat patentin sijasta käyttää sui generis
• järjestelmää, jossa tekijänoikeussuoja määritellään maa- ja tapauskohtaisesti.
   
• Teollisuusmaat houkuttelevat kehitysmaita soveltamaan UPOV?järjestelmän (Union for the Protection of New Varieties of Plants) sui generis ?mallia, jossa kasvinjalostajille annetaan lähes patentteja vastaavat oikeudet.
   
• CBD (Convention on Biological Diversity) eli sopimus biologisesta monimuotoisuudesta allekirjoitettiin YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa Riossa vuonna 1992. Sen tarkoitus on edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä sekä jakaa geneettisten varojen käytöstä tulevia hyötyjä tasapuolisesti. TRIPS ja UPOV ovat monilta osin ristiriidassa CDB:n kanssa.
   
• ICPGR (International Convention on Plant Genetic Resources) on YK:n maatalousjärjestö FAO:n marraskuussa 2001 hyväksymä sopimus kasvien geenivarantojen suojelusta ja käytöstä. Tavoitteena on kasvilajien monimuotoisuuden säilyttäminen ja maailman nälkäongelman lievittäminen. Kasvinjalostajat joutuvat maksamaan siemenpankeille maksua siementen käyttöoikeuksista.

  Muut linkit:
  www.foodfirst.org
  www.grain.org
  www.agbioforum.org
  www.irri.org
  www.twnside.org.sg
  www.vshiva.net