Tytöistä parhain
Rita Rahayu, 23, on indonesialaisten äitien unelmaminiä: sievä ja hyvin käyttäytyvä. Hän asuu maalla vanhempiensa luona, herää keskellä yötä rukoilemaan ja hoitaa kotityöt näppärästi ja hymyillen. Rita ei kuitenkaan ole kuka hyvänsä jaavalainen naapurintyttö vaan yhteisötyöntekijä, joka auttaa maanviljelijöitä järjestäytymään ja kehittämään luonnonmukaista viljelyä.
Rita on todellinen unelmaminiä (Kuva: Ilona Niinikangas)
Kaksi vuotta sitten yogyakartalaisen vientitoimiston lemmikki vietti kaupunkilaiselämää ja mietti mitä tekisi palkkarahoillaan. Sitä huolenaihetta ei enää ole, sillä tällä hetkellä Rita tekee työtä palkatta.
Elämänmuutoksen takana oli isä, joka sai houkuteltua esikoisensa takaisin kotikylään. ”Aluksi en ollut yhtään innostunut, mutta pikku hiljaa tulin toisiin ajatuksiin”, hän muistelee. ”Väsyin istumaan puhelimen ääressä ja puhumaan pötyä asiakkaille. Halusin ulos raikkaaseen ilmaan.”
Kotikylässä Rita alkoi seurata Butut-nimistä ystäväänsä, joka oli työskennellyt maanviljelijöiden kanssa jo vuosia. Alku oli hankalaa: Bututin pomo ei pitänyt hänestä ja vanhat maanviljelijämiehet olivat ihmeissään. Rita oli nuori, arka — ja kaiken lisäksi nainen.
Rita rohkeni kuitenkin aloittaa yhteisötyöntekijäkurssin, ja nykyään hänellä menee jo paremmin. Kurssilaisena hänen annetaan jo kouluttaa maanviljelijöitä. Hän puhuu viljelijöille heidän omalla kielellään ja tuntee eri riisilajikkeet.
Silti Rita liikkuu edelleen mieluiten kokeneen ystävänsä seurassa, vaikka se onkin hankalaa. ”Minulla ei ole autoa, joten joudun odottamaan, että Butut hakisi minut kotoa. Joskus hänellä on kiire ja hän unohtaa tulla meidän kauttamme. Silloin mielialani laskee.”
Vaikka vanhemmat tukevat Ritaa, niin hänen elämäntapansa herättää ihmetystä. ”Naapurit eivät ymmärrä, miksi haluan työskennellä viljelijöiden parissa ja elää niin kuin elän. Joskus lähden liikkeelle varhain aamulla, toisinaan vasta illalla ja välillä saatan yöpyäkin kylissä. Ikävintä on kuitenkin se, kun pikkusiskoni pyytävät minulta rahaa, eikä minulla ole mitään mitä antaa. Hymyilen vain ja toivon, että he ymmärtäisivät.”
Rita ei kuitenkaan aio luovuttaa. Hän haluaa saada entisen pomonsa vientitoimistossa uskomaan, että hänessäkin on ainesta yhteisötyöntekijäksi.
”Olen luvannut itselleni, että yritän parhaani. Sitten kun maanviljelijöiden asema on parantunut, niin voin taas tehdä toimistotöitä”, hän sanoo hiljaa ja ryhtyy keittämään riisiä illalliseksi. Unelmaminiä.