Heikki Patomäki:
Democratising Globalisation
The Leverage of the Tobin Tax
Zed Books 2001

Onko kansalaisilla, yksittäisillä mailla tai kansalaisten demokraattisesti valitsemilla edustajilla mahdollisuuksia vaikuttaa globaalitalouteen ja sen hallintaan? Pystymmekö hillitsemään pääoman valtaa? Muun muassa näitä kysymyksiä ovat esittäneet mielenosoittajat Seattlessa, Prahassa ja Göteborgissa. Monet ovat sitä mieltä, että vaikutusmahdollisuuksia ei ole.

Viime aikoina on myös Suomessa käyty vilkasta keskustelua globalisaatiosta ja maailmanlaajuisesta demokratiavajeesta. Yhdeksi keinoksi hillitä rahoitusmarkkinoiden valtaa ja kansainvälisiä pääomaliikkeitä on esitetty valuuttavirtojen säätelemiseen keskittyvää Tobinin veroa. Keskustelu Tobinin verosta on liian usein kuitenkin rajoittunut juupas-eipäs-tyyppiseen väittelyyn veron mahdollisuuksista hillitä spekulatiivisia pääomaliikkeitä tai kerätä suuria rahasummia esimerkiksi kehitysrahoitustarkoituksiin.

Heikki Patomäki vie kirjassaan Democratising Globalisation. The Leverage of the Tobin Tax keskustelua nykyistä syvemmälle. Hän ei lähesty ongelmaa kapeasti pelkästä rahataloudellisesta näkökulmasta vaan ennen kaikkea kansainvälisen demokratian – tai sen puutteen kautta. Näkökulma tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen ja tällä hetkellä ainutlaatuisen.

Patomäki pyrkii kirjassaan selvittämään miten nykyaikaiset rahoitusmarkkinat ovat syntyneet ja ketkä niitä tällä hetkellä säätelevät ja hallitsevat. Patomäen mukaan rahaliikenteen ja pääoman kanssa vähiten tekemisissä olevat tahot kokevat finanssikriisit kaikkein julmimmin omassa elämässään työttömyytenä ja köyhyytenä, kun taas rahoitusmarkkinatoimijat pääsevät usein pienimmin mustelmin.
 

Talous ja politiikka käsi kädessä

Lääkkeeksi rahoitusmarkkinoiden vääristymiin Patomäki tarjoaa Tobinin veroa, jonka avulla markkinat voidaan laittaa maksamaan kriisien ennaltaehkäisystä ja jälkihoidosta. Tobinin verolla osa rahamarkkinoiden varoista pystyttäisiin ohjaamaan takaisin tuotannollisiin investointeihin tai köyhyyden vähentämiseen. Vero on myös keino edistää demokratiaa ja uudistaa globaalia hallintaa.

Patomäki näyttää kirjassaan, että Tobinin vero on mahdollista toteuttaa, jos siihen on poliittista tahtoa. Vero olisi toteuttamiskelpoinen, vaikka kaikki maat eivät siihen aluksi sitoutuisikaan. Tekniset ja hallinnolliset ongelmat eivät ole ylitsepääsemättömiä.

Kirjassa spekuloidaan myös mahdollisella Tobinin vero -organisaatiolla, joka hallinnoisi osaa verolla kerättävistä varoista. Tämäkaltainen uusi, globaali hallinto vaatii keskustelua globaalista demokratiasta, kansallisvaltion suvereniteetista ja oikeudenmukaisuudesta. Teoksen viimeisessä kappaleessa pohditaan, mitä muita uudistuksia tulisi toteuttaa globalisaation demokratisoimiseksi. Tobinin vero yksin ei riitä.

Patomäki uskoo vahvasti asiaansa. Aggressiivinen kritiikki uusliberalismia kohtaan saattaa kuitenkin tehdä lukemisen hankalaksi tavalliselle tallaajalle. Kirja kritisoi nykyaikaisia taloustieteilijöitä yhden suuntauksen ajajiksi, jotka eivät osaa ottaa huomioon maailman realiteetteja. Toisaalta Patomäki itse ajaa omaa näkemystään aivan yhtä lujaa oikeana – ja ehkä myös ainoana näkökulmana. Vai johtuuko reaktioni vain siitä, että itse olen opiskellut kansantaloustiedettä ja siten kuulun Patomäen kritisoimiin hölmöihin?

Kirjan parasta antia on verokysymysten asettaminen aikaisempaa suurempien kokonaisuuksien yhteyteen. Globalisaatiossa ei ole kyse vain markkinavoimista ja taloudellisesta voimasta, vaan politiikan ja talouden vuorovaikutuksesta. Vaikka tämä olisi ollut itsestään selvää jo aikaisemmin, kirjan lukeminen palkitsee. Toivoisi myös Tobinin veron vastustajien tutustuvan teoksessa esitettyihin ajatuksiin.