”Monessa muussa maassa, Ville-Veikko, et olisi täällä”, sanoo ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston linjanjohtaja Vesa Himanen. Kansalaisjärjestöjen WTO-kampanjaa vetävä Ville-Veikko Hirvelä virnistää vastaukseksi.

Virkamiesten ja kansalaisaktivistien vuoropuhelu takkuilee ulkoministeriön keskustelutilaisuudessa Maailman kauppajärjestön WTO:n tulevaisuudesta. Läsnä ovat Jane Austinin romaanien vahvoille luonteille ominaiset piirteet, ylpeys ja ennakkoluulo. Naljailu etunimipohjalla on yhtäkaikki keskustelua, jossa ei katukiviä tarvita.

Kansalaisjärjestöjen osallistumisesta WTO-politiikan käsittelyyn vallitsee Suomessa laaja periaatteellinen yhteisymmärrys. Eduskunnan suuri valiokunta on painottanut avointa ja vuorovaikutteista valmistelua niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin.

Qatarin pääkaupungissa Dohassa pidetään marraskuun puolivälissä WTO:n neljäs ministerikokous (paikka tosin saattaa vaihtua Afganistanin tilanteen vuoksi). Tapahtuman pelätään ajautuvan samanlaiseen umpikujaan kuin edellisen Seattlen kokouksen. Nyt kauppajärjestön ylimpänä päättävänä elimenä toimivan kokouksen ei kuitenkaan haluta kompastuvan katubarrikadeihin. Asiaa varmistellaan kaksoisstrategialla: kansallisilla vuoropuheluilla ja eristetyllä kokouspaikalla.

EU tavoittelee ministerikokouksessa laajan neuvottelukierroksen aloittamista, jonka kohteina olisivat maatalouteen ja palveluihin liittyvän kaupan vapauttaminen, investointisuoja sekä ympäristö- ja työelämän normit. Kehitysmaissa vastustetaan uutta kauppakierrosta, sillä maat eivät katso olevansa tasavertaisia kumppaneita neuvotteluissa teollisuusmaiden kanssa. Myös EU:n ja Yhdysvaltain välillä on syviä kauppapoliiittisia eturistiriitoja, eikä laajan neuvottelukierroksen alkaminen näytä todennäköiseltä.
 

Avoimuus koetuksella

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen WTO-politiikan muotoiluun on Suomessakin vielä niin uusi asia, etteivät virkamiehet ja kauppapoliitikot ole ehtineet sisäistää, onko kyse kansalaisyhteiskunnan todellisesta kuulemisesta vai välttämättömästä pahasta. Houkutus jatkaa asioiden valmistelua siihen valmiiksi vihkiytyneiden kesken on suuri. Syyskuun lopulla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kansainvälisen kauppakamarin edustaja tivaa globalisaatiokriitikoilta, onko heidän lähtökohtanaan WTO-neuvotteluissa Suomen kansallinen etu? Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen edustaja vastaa kehitysmaaliikkeen – nimensä mukaisesti – toimivan kehitysmaiden köyhien etujen turvaamiseksi.

Globaalilla kentällä toimivien ympäristö- ja kehitysjärjestöjen näkemykset närkästyttävät monia elinkeinoelämän kauppapoliitikkoja ja virkamiehiä. Heille WTO-neuvotteluissa on yksinkertaisesti kyse vientikaupasta riippuvaisen Suomen kaupallisten etujen turvaamisesta. Teollisuuden ja työnantajien johtajan Erik Forsmanin huoli investointisuojasta ulkomailla ja SAK:n ekonomisti Peter Boldtin työelämän kansainvälisten miniminormien hahmottelu ovat heille tuttua ja ymmärrettävää puhetta.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi (kok.) toivookin Kauppapolitiikka-lehden tuoreimmassa numerossa elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen muodostamien ”kansalaisyhteiskunnan tukipilarien” nykyistä aktiivisempaa osallistumista globalisaatiokeskusteluun, joka on jäänyt kriitikkojen toimintakentäksi. Sasi toivoo ”näiltä järjestöiltä samanlaista otetta kuin Suomen EU- ja Emu-jäsenyydestä päätettäessä”. Aktivisti Ville-Veikko Hirvelän mielestä vaikeudet vuoropuhelussa syntyvät ainakin osittain kielten erilaisuudesta. Solidaarisuus, kestävä kehitys ja toiminnan läpinäkyvyys kaikuvat monen vanhan ulkomaankauppamiehen korvaan täysin asiaan kuulumattomilta iskulauseilta.

Poliittinen kontrolli asia erikseen

Europarlamentaarikko, entinen ulkomaankauppaministeri Ilkka Suominen (kok.) ha-luaa Helsingin Sanomien yleisönosastolla (16.9.) osoittaa kansalaisliikkeille alusta lähtien kaapin paikan: ”Kansalaisliikkeet, jotka globaalisti lähestyvät WTO:n ympärillä olevia ongelmia varsin vastakkaisilta tahoilta, eivät voi olla WTO:n ‘poliittista kontrollia’. Ne voivat herättää keskustelua ja saada aikaan toimenpiteitäkin, mutta täysin epädemokraattisina ja usein ad hoc -tyyppisinä niillä olkoon oma tehtävänsä.”

Suomessa kansalaisjärjestöt on haluttu kytkeä WTO-politiikan valmisteluun lähinnä eduskunnan valiokuntakuulemisten ja epävirallisten keskustelujen avulla. Järjestöt kuitenkin valittavat, että Suomen WTO-linjan valmisteluista ja näkemyksistä EU:n politiikan muodostamiseen on vaikea saada tietoa.

Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman arvioi, että kansallista keskustelua rajoittaa se, että Suomi ja EU katsovat Seattlen ministerikokouksen linjausten riittävän myös nyt, kaksi vuotta myöhemmin. ”Tarvitaan avointa keskustelua kaupan vapauttamisen vaikutuksista. WTO-politiikassa ajankohtaiset linjaukset ovat tarpeen, jotta umpikuja voidaan välttää. Eikä kannan muodostamista saa jättää vain Dohan valtuuskunnan ja ulkomaankauppaministerin muodostettavaksi”, sanoi Sundman ulkoministeriön keskustelutilaisuudessa.

Globalisaatiokritiikistä ja kansalaisliikkeistä kirjan kirjoittanut professori Raimo Väyrynen arvioi uusien liikkeiden vallanneen poliittisten puolueiden tyhjäksi jättämän tilan. Kansainvälistyminen on johtanut siihen, että kansallisten poliittisten järjestelmien sijasta kehitystä ohjaavat lisääntyvästi monikansalliset yritykset ja kansainväliset taloudelliset järjestöt. Kun puolueet eivät tällä kentällä tunnu toimivan, siirtyy vastuu no-peasti verkostoituville sosiaalisille liikkeille.

Uusia osallistumismuotoja etsimässä

Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi alkusyksystä järjestetyssä Vihreän sivistysliiton keskustelutilaisuudessa eduskunnassa, että globalisaatio vaatii kehittämään uusia demokraattisen hallinnon muotoja, joissa kansalaisjärjestöillä on selvä roolinsa. ”On muistettava, etteivät kaikki hyviä päämääriä ajavat kansalaisliikkeet ole oikealla asialla. Jotkut niistä ovat elitistisiä, joiltakin puuttuu kannatus ja läpinäkyvyys. Jotkut käyttävät väkivaltaisia keinoja”, sanoi Tuomioja ja vaati laajasta kannatuksesta nauttivia ryhmiä tekemään pesäeron väkivaltaisiin toimijoihin.

Hieman myöhemmin sosiaalidemokraattien omassa WTO-seminaarissa Helsingin työväentalolla hän korosti ”edustuksellisen demokratian ja globalisaation puutteellista hallintaa protestoivien ulkoparlamentaaristen liikkeiden välisen vastakkainasettelun ylittämistä”. Lukuisista keskustelutilaisuuksista huolimatta suomalaisilla ei ole syytä röyhistellä rintaansa kansalaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien suhteen. Valtiovarainministeriön elokuussa julkaiseman Kuule kansalaista -selvityksen mukaan kansalaiset ja kansalaisjärjestöt pääsevät osallistumaan vain vähäisesti asioiden poliittiseen valmisteluun. Suomessa on keskimääräistä enemmän kansalaisjärjestöjä, mutta kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuudet eivät muuten pärjää kansainvälisessä vertailussa.

Bingo, Pingo ja Gango

Marraskuun WTO-kokouksen seuraamismahdollisuuksia on mielenosoitusten pelossa voimakkaasti rajoitettu. Vain 647 järjestöä on saanut WTO:n pääjohtaja Mike Mooren allekirjoittaman kirjeen, jossa heidät toivotetaan tervetulleiksi seuraamaan kauppajärjestön kokousta. Qatariin ei kokouksen aikana ole menemistä ilman virallista kutsua. Kansainvälinen Maan Ystävät -järjestö arvioi, että kokouskutsun saaneista suurimman ryhmän muodostavat elinkeinoelämän järjestöt (englanniksi Business Initiated Non-Governmental Organization eli BINGO).

Perinteiset kansalaisjärjestöt (Public Interest NGO eli PINGO) ovat painottuneet voimakkaasti teollisuusmaihin, vain neljänneksen paikoista on annettu kehitysmaihin. Kutsuttuja ovat myös 35 hallitusten nimeämää kauppakomiteaa (Government Appointed NGO eli GANGO), joiden ero virallisiin valtuuskuntiin on kuin veteen piirretty viiva.
Radikaaleimpien kansalaisjärjestöjen parissa on tuettu ajatusta WTO-kokouksen boikotista. Kokouskutsun saaneet suomalaiset, joukossa muun muassa Kepa, aikovat kuitenkin osallistua ja varmistaa globalisaatiokritiikin kuulumisen myös itse kokouksessa.