Näkökulmat

Ahneus sokaisee

Kolumnisti Alexis Kouros. Sain erikoisen sähköpostin Afrikasta. Minulle täysin tuntematon elokuvantekijä, tohtori Johny Zambezi lähetti houkuttelevan tarjouksen. Kirjeen mukaan tohtori Zambezin viihdealan asianajaja oli esitellyt hänet kivalle ja upporikkaalle kenraali Robert Jalingolle, joka haluaa sijoittaa suuren määrän rahaa elokuva-alalle.

Kenraali Jalingo oli jäänyt eläkkeelle Guinean puolustusministerin virasta maaliskuussa 1999. Hän ei uskonut pienen saaren demokratian jatkuvan pitkään ja oli valmis muuttamaan perheensä kanssa Suomeen! Ainoa asia, joka viivästytti häntä oli varojen siirto pois Afrikasta. Rahansa hän oli päättänyt sijoittaa minun tekemääni elokuvaan, tosin sillä ehdolla, että näyttelijöinä olisivat suuret kansainväliset tähdet. Minun piti vain matkustaa Accraan, Ghanan pääkaupunkiin – koska kenraalin varat olivat nyt siellä – ja avata valuuttatili, jolle kenraalin rahat siirrettäisiin. Sitten vain takaisin Suomeen kenraali Jalingon yksityisessä suihkukoneessa yhdessä kenraalin perheen kanssa.

En ehtinyt Accraan treffeillemme ja ehkä sen ansiosta olen edelleen hengissä. Miksi ihmiset uskovat tällaiseen soopaan, ja miksi jotkut ryhtyvät petoksiin?
Monesti yhdysvaltalaisissa elokuvissa toistuvat con ja conman tulevat sanasta confidence eli luottamus. Huijausta edellyttää aina uhrin luottamuksen kerääminen. Omaisuusrikos on yhtä vanha kuin omistaminen itse, mutta sen menetelmät ovat kehittyneet muun kehityksen vauhdissa.

Mielenkiintoista on se, että mitä ylemmäksi siirrytään tarvehierarkiassa, sitä monimutkaisempia ovat myös omaisuusrikokset. Primitiivinen ihminen tappoi tai uhkasi väkivallalla sadakseen toiselta ruokaa tai tavaraa. Tätä tapahtuu edelleen, kun tekijä elää perustarpeiden tasolla.

Nykyaikaisessa maailmassa huijarit ovat ihan eri tasolla kuin tohtori Zambezi: he ovat järjestäytyneitä ja täysin kunnioitettavissa asemissa. He käyttävät nimikkeitä poliitikko, liikemies, pankkiiri, toimitusjohtaja, meklari. Heitä ei kutsuta sanalla ”conman”, vaikka heidän taktiikkansa on sama eli uhrien luottamuksen kerääminen ja siitä taloudellisesti hyötyminen. Saalis on nimeltään voitto – tai optio.
Joku voi luulla tätä liioitelluksi, mutta miten sitten pitäisi kutsua poliitikkoa, joka ottaa vastaan vaalirahoitusta firmalta, vakuuttaa kansalle, että hän on luotettava ja tultuaan valituksi ajaa kyseisen firman eikä välttämättä äänestäjien etuja? Missään vaiheessa hän ei tietenkään paljasta vastaanottaneensa vaalirahoja.
Tai miten voi kutsua suurfirmaa, joka salaa tuotteensa haitallisuuden kuluttajalta vain voittonsa maksimoinnin takia?

Jopa oikeistolainen Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin tutkimuksen joka paljasti, että sijoitusneuvojat ajavat järjestelmällisesti firmojen etuja neuvoakseen piensijoittajia osakkeiden ostossa, eli yksinkertaisesti sanottuna huijaavat rahaa keskiluokan kuolevaisilta suurfirmojen hyväksi saadakseen tästä palkkion.

Surullista on se, että usein sekä uhrin että konnan motiivi on ahneus. Harvoin, jos koskaan on kyse eloonjäämisestä. Luksuksen tavoittelu tekee ihmisestä helposti sokean. Korruptoituneen poliitikon uhri saa lupauksen paremmasta elämästä tai suuremmasta palkasta, ja sijoitusneuvoja lupaa voittoa.

Kaikkialla maailmassa omaisuutta suojataan lainsäädännön avulla jopa henkilökohtaista koskemattomuutta enemmän. Lait ovat enimmäkseen ikivanhoja eivätkä tunnista nykyaikaista ”laillista” omaisuusrikollisuutta. Kenties tahallaan!

Tässä tuore esimerkki huijauskirjeestä:

”PRIVATE AND CONFIDENTIAL”

DR. HENRY NYERERE
JOHANNESBURG
SOUTH AFRICA
TEL: 27-83-509-2941

ATN: DIRECTOR/CEO

Dear Sir,

I do foresee the surprise this letter will bring to
you as it comes from a stranger. But rest assured as
it comes with best of intentions. However, your
address was courtesy of a business journal at the
World Trade Centre in Johannesburg. But after due
consideration from your profile, I became aware and
assured of your credibility of handling this trust and
my future. Thus, after my humble decision to solicit
for your understanding and co-operation in this
transaction, as it will be beneficial to all of us
involved.

My name is Dr. Henry Nyerere, from Tanzania. I am the
son of the Late President of Tanzania JULIUS MWALIMU
NYERERE, who died about two years ago. My father used
his position then to make for himself and us some
fortune. My father died after a protracted illness. I
was studying overseas when my father died and I was
forced to return for the funeral. His attorney
notified me and my family about my father’s will with
his chambers. When I was going through the will, I
discovered that my late father had used his position
then to make some money, which he brilliantly
transferred and deposited it with a private Security
Company here in Johannesburg, Republic of South
Africa. He deposited this consignment as valuables.
The Security Company does not know that this
consignment contains cash money, except the attorney
and me.

The amount is sixteen million, five hundred thousand
United States Dollars (USD 16.5 MILLION). However, my
aim of contacting you is to help me and take this sum
into your nominated account in your country or any
other part of the world. Secondly, you will also help
me look for a profitable investment overseas because I
don’t have knowledge of international investments. As
a result of my present situation, I won’t be able to
conclude this transaction alone.

If you are interested in helping me out, try and
contact me with the above phone numbers or e-mail
indicating your interest to help me, not forgetting to
include your private phone and fax numbers for easier
communication. I will then furnish you with more
details. I have mutually agreed to compensate you with
20% of the total sum for your assistance, 5% for
expenses in the course of the transaction. Then the
remaining 75% will remain for my family and me, which
you will help us invest.

Be informed that this transaction needs utmost trust
and confidentiality. Note also that the transaction
attracts no risk on your side hence all the modalities
for safe, smooth and successful transaction have been
arranged by me.

Looking forward to receiving your urgent reply. God
bless you.

HENRY NYERERE (DR.)

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!