Tulikärpänen
Filippiiniläisiä novelleja
Toim. Riitta Vartti. Kääntöpiiri 2001

Tulikärpänen on Riitta Vartin toimittama kokoelma filippiiniläisten naisten novelleja. Filippiiniläisten naiskirjailijoiden keskuudessa Suomessa ilmestynyt teos on merkkitapaus.

Heidän teoksiaan on tätä ennen käännetty vain harvoille kielille, vaikka filippiiniläisiä – enimmäkseen juuri naisia – asuu ympäri maailmaa. Filippiiniläisistä mieskirjailijoista tunnetuimman, F. Sionil Josen, kirjoja on käännetty ainakin 23 kielelle, mutta maannaiset eivät välttämättä tunnista itseään Josen heistä piirtämästä kuvasta.

Filippiiniläisen naiskirjailijan Lakambini Sitoyn mukaan filippiiniläiset ovat täynnä ”hulluja paradokseja”. Ihmiset ovat hyvin uskonnollisia, taikauskoisia ja perhekeskeisiä, mutta toisaalta maallisia, nousukasmaisia ja kunnianhimoisia. He ovat yhtä aikaa sisukkaita ja itsetunnoltaan siirtomaamenneisyyden nujertamia, hymyileviä ja samalla depressiivisiä.

Kipeät kielikysymykset

Lakambini Sitoy on yksi Tulikärpäsen kirjailijoista ja kirjoittaa englanniksi kuten useimmat kokoelman kirjailijat. Itse asiassa suurin osa Filippiinien kaunokirjallisuudesta on kirjoitettu englanniksi.

Englanti on ollut Filippiinien koululaitoksen vallitseva kieli siitä lähtien, kun Yhdysvallat osti Filippiinit Espanjalta 1900-luvun alussa. Maassa ja sen 7 000 saarella puhutaan kuitenkin yhteensä 86:tta eri kieltä.

Filippiinit itsenäistyi Yhdysvalloista vuonna 1946, mutta vasta vuonna 1987, diktaattori Marcosin kukistumisen jälkeen, toiseksi viralliseksi kieleksi englannin rinnalle otettiin filippiino. Se perustuu Manilan seudun murteeseen eli tagalogiin, ja sitä on täydennetty muiden kielten aineksilla.

Kielen ja sitä myöten identiteetin kysymykset ovat Filippiineillä edelleen auki ja kipeitä. Monella lapsuuden ja tunne-elämän kieli on toinen kuin aikuisuuden ja opin kieli. Käytännössä kieli, joka ehkä laajimmin yhdistää lukemattomista eri kielitaustoista tulevia ihmisiä toisiinsa, on kieliopillisesti hyvin suurpiirteinen ”bambuenglanti”.

Kahden kerroksen väkeä

Kielien kirjavuus selittää osaltaan sitä, että vaikka lukutaitoprosentti on maassa korkea, kaunokirjallisuutta luetaan vähän. Suosituimpia ovat sarjakuvat, ja niitä käyttävät viestiensä jakeluun niin hallitus, kansalaisjärjestöt kuin kirkotkin.

Muista medioista vetävimmät ovat radio, televisio ja elokuvat, joita hallitsevat suositut melodraamat. Suurin osa kansan kielillä kirjoitetusta kaunokirjallisuudestakin on melodramaattista ja helposti elokuvaksi kääntyvää.

Filippiinit on paradoksien ja vastakohtaisuuksien maa. Niinpä melodraaman rinnalla kirjallisuudessa on toinen, määrällisesti pienempi ja epäsuosittu virtaus: tiedostava ja poliittinen kirjallisuus. Se on tyypillisesti korkeasti koulutetun englanninkielisen eliitin kirjallisuutta.

Usein tiedostavat poliittiset kirjailijat asuvat pysyvästi ulkomailla, ja Filippiineillä heidän on vaikea löytää lukijoita muualta kuin toisten akateemisten ihmisten keskuudesta. Poliittiset teokset eivät löydä köyhää kansaosaa, jonka osuus on 70 prosenttia maan väestöstä.
Köyhät pitävät epäpoliittisesta viihteestä, rikkaat köyhyyden ongelmien tiedostavasta esittämisestä.

Paradokseista suuri kertomus?

Filippiiniläiset naiset ovat vahvoja ja paljon paremmin koulutettuja kuin miehet. Jo espanjalaisten valloittajien tullessa 1500-luvulla naiset kirjoittivat runoja banaaninlehdille. He olivat vapaita ja itsenäisiä, päättivät raha-asioistaan, avioitumisistaan ja eroistaan oman tahtonsa mukaan. Espanjalaiset tekivät siitä tosin äkkiä lopun.

Nykyään Filippiinien vahvat naiset tohtivat tuskin kulkea puistossa poikaystävänsä kanssa. Heidän tärkeimpänä tehtävänään on olla kauniita ja houkuttelevia. Jos miehet ovat naisia kohtaan väkivaltaisia, se katsotaan naisten viaksi.

Paradoksien soppaan tulee koko ajan uusia aineksia. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana filippiiniläisiä on matkustanut kaikkiin maailman ääriin siirtolaisiksi. Tällä hetkellä lähes kymmenesosa saarivaltion väestöstä, noin seitsemän miljoonaa filippiiniläistä, on maailmalla. Ulkomaille lähtijöitä ihaillaan ja kadehditaan – ja halveksitaan.

Maastamuutto on tärkeällä tavalla vaikuttanut Filippiinien kulttuuriin ja vaikuttaa myös sen tulevaisuuteen. Jo luonnostaan monikulttuurinen ja -kielinen kansa muuttuu ulkomailla seka-avioliittojen myötä entistäkin kirjavammaksi.

”Jonkun on puhuttava myös ulkomailla asuville filippiiniläisille ja heidän lapsilleen. Heistä ja heille täytyy kirjoittaa kunnioittavasti, muuten kansamme pirstoutuu entisestään”, Lakambini Sitoy sanoo.

”Kirjailijoiden täytyy osaltaan olla muovaamassa Filippiinien kansan suurta kertomusta. Emme vielä tiedä mikä tai millainen se on, mutta sitä meidän on etsittävä.”

Muita Kumppanin artikkeleja:
3/01: Naishistorian arkisto nousi Manilaan