Panaman intiaanien lipussa liehuu hakaristi.

Vallankumousjuhla huipentuu sokeriruokokiljun eli chichan juontiin. (Kuva: Kimmo Lehtonen)

Kylän torille on kokoontunut satoja ihmisiä rinkiin, jonka keskellä esitetään jonkinlaista näytelmää. Siinä joukko Panaman armeijan univormuun pukeutuneita ja puukiväärein varustautuneita, parrakkaaksi itsensä maalauttaneita kuna-intiaaninuoria kurittaa kuna-tyttöjä.

Kunnantalon kovaäänisistä huudatetaan taustalle rahisevia vuosikymmenten takaisia puheita. Äänessä on kuna-intiaanien legendaarinen vallankumousjohtaja Nele Iguaibiliginia Kantule, josta on myös suuri lakanalle maalattu kuva estradin takaseinällä.

Aukiolla ja ympärille leviävissä asumuksissa lepattaa kuna-valtakunnan lippuja, jotka on muokattu Espanjan lipun väreistä lyömällä hakaristi keskelle. Palmujen oksat heiluvat niiden kanssa kilpaa samalla kun varhaisillan nousuvesi nostattaa Karibian meren pauhua.

***

Ollaanko elokuvateatterissa? No ei, vaan Ustupussa, kuna-intiaanien suurimmassa kaupungissa Kuna Yalassa, joka tunnetaan myös San Blasin maakuntana. Meneillään on kunien vuosittainen, viikon mittainen juhla, jonka aikana muistellaan eri tavoin voittoisaa kapinaa Panaman poliisivoimia vastaan vuonna 1925.

Kyseisenä vuonna Panaman poliisi yritti rynnäköllä sivistää barbaareina pitämänsä kunat tunkeutumalla kuna-yhteisöihin, kieltämällä kulttuuritapahtumat ja yrittämällä riistää väkivalloin kuna-naisilta kultaiset nenärenkaat, käsi- ja jalkahelminauhat sekä muut kauniit korut.

Tämä barbaarinen yritys päättyi surkeasti ja sai verisen lopun: sissien lailla vastarintaan käyneet kunat tappoivat 26 poliisia. Vain yksi kuna sai surmansa. Heti yhteenoton jälkeen helmikuussa vuonna 1925 Panama Cityn asukkaat saivat hämmästyksekseen lukea Estrella de Panamá -lehdestä uutisen, jonka mukaan ”inkkarit eivät halua, että heidän naisiltaan viedään nenäkorut”.

Kylän torille on kokoontunut satoja ihmisiä rinkiin. (Kuva: Kimmo Lehtonen)

Juuri näistä nenärenkaiden riistoyrityksistä ja muusta verisestä yhteenotosta aukion näytelmässä on kyse. Nenärenkaat jäivät, mutta pelissä oli paljon muutakin. Kunille se oli ratkaiseva eloonjäämistaistelu vuosisataisia ”sivistämisyrityksiä” vastaan. Niistä selviäminen takasi heidän tulevaisuutensa ja loi pohjan nykyiselle itsehallinnolle. Siksi he kutsuvatkin voittoisaa vastarintaansa rehvakkaasti vallankumoukseksi.

Nyt, 76 vuotta kapinan jälkeen, Panaman noin 50 000 kunaa nauttivat laajemmasta itsehallinnosta kuin yksikään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansa.

Ensimmäinen lainsäädännöllinen askel siihen otettiin jo vuonna 1930, jolloin alueelle muodostettiin reservaatti. Uusia lakeja säädettiin vuosikymmenien saatossa, ja vuonna 1953 Panaman parlamentti hyväksyi kunien oman parlamentin määräysvallan alueella. Viimein vuonna 1997 presidentti Balladares vahvisti nimenmuutoksen, jolla San Blasin alueesta tuli virallisestikin Kuna Yala ja lopullisesti kunien oman parlamentin hallitsema alue.

***

Vallankumousjuhla huipentuu sunnuntaiaamuna, jolloin aloitetaan toista viikkoa käymässä olleen sokeriruokokiljun eli chichan juonti. Meno on rajua — ja sitä katsellessa vasta erehtyykin miettimään, milloin Harrison Ford saapuu ruoskansa kanssa paikalle laittamaan villit ojennukseen.

Kunat kutsuvat itseään nimellä tule. Kuten monilla muillakin alkuperäiskansoilla, eroa ei tehdä miehen ja naisen välillä. Tule on yhtä kuin ihminen. Kunien uskomuksissa korkeimmat ”jumalhahmot” isä Paba ja äiti Nana ovat yhtä, Pabaa ei ole ilman Nanaa, ja Paba on paba, koska Nana on nana. Ilman toista kumpikaan ei olisi kokonainen.

Railakkaaseen vallankumousjuhlaan tämä kunien filosofia liittyy konkreettisesti siten, että aamuyhdeksän aikaan suuri osa kaupungin naisista on änkyräkännissä. Sisällä chicha-talossa naiset ja miehet ovat aluksi eri puolilla, mutta juomahuuman edetessä kaikki ryyppäävät jo kaikkien kanssa.

Jo kymmeneltä joku vanhimmista väsähtää, ja naapurin naiset kantavat hänet jalat edellä nukkumaan. Sitten joku kompastuu tanssin lomassa ja kaatuu suoraan chicha-kiuluun. Ei hätää, toinen vanhempi kuna-nainen tarjoaa kuna-lipuksi koristellusta jícaro-hedelmästä tehdystä kupista juomaa ja haluaa tulla kuvattavaksi.

Sunnuntai on naisten päivä, sanovat kuna-miehet. Nyt on se päivä vuodesta, jolloin he juovat, riehuvat, polttavat tupakkaa – ja käyttäytyvät muutenkin tyhmästi julkisella paikalla. Miehet saavat kuulla naisilta kunniansa ja muistuksen siitä, että paboilla tämä tämmöinen on tapana liian usein. Viesti on selkeä ja monet kuna-miehet kuuntelevat naama punaisena naisten ripitystä.

Jos ei muuten, niin ainakin sillä lailla kuna-kulttuuri on matriarkaalinen, että vävypojaksi hyväksytty majoittuu perinteisesti pitkiksikin ajoiksi anoppilaan, jossa häntä testataan teettämällä erilaisia töitä. Perheen tytärtä äidit eivät luovuteta kenelle tahansa, vaan vävyn on käytännössä osoitettava kelvollisuutensa perheenisäksi.

Ei ihme, että moni nuorukainen seuraakin teltan tapahtumia kunnioittavasti sivusta.

***

”Kunien lipussa punainen kuvaa miehittäjien vastaisessa taistelussa valutettua verta, keltainen aurinkoa ja hakaristi neljää ilmansuuntaa”, selvittää juhlan keskellä Atencio López, kunien oman lobbaus- ja etujärjestön Napguanan lakimies.

Eri suuntiin ovat kunat vuosisatojen saatossa joutuneetkin kullan- ja maanhimoisten tunkeutujien edellä vaeltamaan. Ja ehkä kaikkein yllättävintä onkin se, että kunat ovat edelleenkin hengissä ja kykeneet säilyttämään kulttuurinsa ja kielensä.

Viime vuosisadan puolivälissä, Karibian rannikkoa hallussa pitäneiden merirosvojen häivyttyä, valtaosa kunista siirtyi asumaan saaristoon. Viljelyksensä heillä on edelleenkin mantereella, mutta kalastus on saarille siirtymisen jälkeen tullut tärkeäksi elinkeinoksi.

Nyt suuri osa näistä pienistä saarista on ylikansoitettuja ja pahasti saastuneita. Tulevien kuna-polvien on ajateltava siirtymistä takaisin mantereelle, jälleen toiseen ilmansuuntaan. Vaikka Kuna Yalan alueen metsistä on vielä 80 prosenttia jäljellä, saarten ekologinen ongelma on vakava.

Kunat saavat suurimman osan tuloistaan — kalastuksen ohella — kookospähkinöiden myynnistä naapurimaahan Kolumbiaan. Turismi on lisääntymään päin ja kuna-naisten applikaatiotyöt, värikkäät mola-asusteet, ovat monille perheille tärkeä tulonlähde.

Myös ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat kiinnostuneita kullankaivuusta alueella. Jos kaivostoiminta sallittaisiin, vaarana olisi kaivosalueiden ja jokien saastuminen. Koko Panaman sademetsistä on jäljellä enää vain kolmannes, joten Kuna Yalan metsävarat kiinnostavat monia.

Vaikka itsehallintoa koskevissa laeissa on vielä hiomisen varaa, suurimpana haasteena Atencio López pitää kansansa kannalta sitä, miten he kykenevät keskenään — riidatta ja oman hallintonsa kautta — ratkaisemaan taloudelliset ongelmat ja luomaan suhteensa ulkomaailmaan. Myös poliittiset ristiriidat jakavat kunia.

Lisäongelmia aiheuttaa myös huumeiden salakuljetus sekä sissien ja puolisotilaallisten joukkojen tunkeutuminen rajan yli Kolumbiasta. Monet kunat ovat sekaantuneet kokaiinibisnekseen.

Kuna-parlamentin täytyy lähitulevaisuudessa päättää monesta tärkeästä asiasta — ja saada kansansa vakuuttuneeksi valitusta suunnasta. Ja koko ajan pitäisi myös muistaa, että Paban ja Nanan on pidettävä yhtä.

Linkkejä:
Panaman historia (Britannica.com)
Kepan Panama-artikkelit