Yksitoista vuotta sitten maailma tutustui Ugandaan aivan uudenlaisella tavalla, kun maasta auton takakontissa Ranskaan paenneen Geoffrey Oryeman musiikki alkoi vallata kansainvälisiä radioaaltoja.

Tänään Geoffrey Oryema on maailmankuulu ja arvostettu muusikko. Ja ihan toinen mies, joka vihdoin on onnistunut jättämään raskaan menneisyytensä taakseen.

Geoffrey Oryema palasi otsikoihin julkaisemalla alkuvuodesta neljännen albuminsa ja oltuaan piilossa kaikelta julkisuudelta kokonaiset kaksi vuotta. Syy hiljaisuuteen on sittemmin selvinnyt: mies halusi kaikessa rauhassa kääntää ison sivun elämässään ja säveltää musiikkia, joka poikkeaa täysin hänen aikaisemmasta tyylistään.

Pakoon Aminin hirmuhallintoa

23 vuotta sitten Geoffrey Oryema pakeni Ugandasta Idi Aminin hirmuhallitusta, joka juuri oli murhauttanut hänen poliitikkoisänsä. Taiteilijoilla oli samat vaikeudet maassa kuin muillakin, terrori iski kaikkiin kansan- ja ikäluokkiin.

Oryema muistelee: ”Aloitin harpun ja kitaran soittamisen jo pikkupoikana. Halusin kuitenkin näyttelijäksi, ja nuoruuteni näyttelijänopinnot kuluivat maassa vallitsevan terrorin alla. Siihen aikaan sai jatkuvasti olla varuillaan mitä sanoi ja kenen läsnäollessa.”

”Isäni työskenteli Idi Aminin hallituksessa, hänen oli pakko jos mieli pysyä hengissä. Se ei kuitenkaan lopulta auttanut, sillä Amin murhautti isäni ja koko muukin perheemme oli hengenvaarassa. Silloin oli aika lähteä ja pääsin livahtamaan maasta henkilöauton takakontissa. Vuosi oli 1977, olin silloin 24-vuotias.”

Ulos etnolokerosta

Oryema ponnahti kuuluisuuteen vuonna 1989, kun Peter Gabrielin Real World-levymerkki otti vähäpuheisen kitarataiturin ja lukeme-sormipianovirtuoosin talliinsa. Englannissa levytetty ensialbumi ”Exile” rikkoi nopeasti maailmanmusiikin myyntiennätyksiä, kun yleisö ensi kertaa kuuli Oryeman ainutlaatuista ääntä ja herkkiä sävellyksiä. Kasvavan maailmanmaineensa myötä taitelija julkaisi kaksi albumia lisää, mutta niiden vastaanotto ei ollut enää samaa luokkaa kuin ensimmäisen. Mies alkoi vakavasti miettiä oliko levy-yhtiö sittenkin leimannut hänet vain yhdeksi etniseksi rivitaiteilijaksi, jota myytiin tarkkaan rajatun markkinointistrategian turvin ja yksinkertaistavan ”Afrikka”-otsikon alla.

Surumielisistä balladeista ja tuskansa kanssa elävästä maattomasta pakolaisesta oli tullut Oryeman tavaramerkki, josta mies alkoi haluta päästä eroon. Mies päätti ottaa kohtalonsa taas omiin käsiinsä.

Irti itkuvirsistä

Ensilevyn kautta saavutetun kansainvälisen maineensa turvin Oryema konsertoi pitkin maailmaa rockin, popin ja jazzin supertähtien kanssa, teki tunnustusta saaneita elokuvasävellyksiä, tapasi suuren joukon muita Ranskaan asettuneita ”maailmanmuusikoita” ja vaihtoi levy-yhtiötä.

Pitkään Normandian maaseudulla asunut ja perheen perustanut Oryema päätti myös vaihtaa radikaalisti asuinympäristöään, ja asettui kolme vuotta sitten Pariisiin.

Metropolin syövereissä oli helpompaa vaipua näkymättömäksi ja anonyymiksi sekä kirjoittaa rauhassa uutta albumia, jonka luominen kesti kaksi vuotta. ”Spirit”-albumi, miehen neljäs levy, ponnahti saman tien Euroopan radioiden maailmanmusiikkilistojen ykköseksi. Mutta Oryema ei ollut enää entisensä.

Eno vaihtui Hineen

Pariisin hälinässä mainiosti viihtyvä Oryema kertoo muodonmuutoksestaan: ”Spirit-albumi on monellakin tapaa näyte siitä, että Geoffrey voi nyt hyvin. En halunnut enää jatkaa samaa tyyliä kuin edellisillä levyilläni, jotka kaikki liittyivät maastapakoni kärsimyspuoleen. En myöskään halunnut enää näyttää onnetonta naamaa.”

”Brian Enon piti tulla Spiritin tuottajaksi, mutta U2 vei miehen nenäni edestä. Lontoossa jo kymmenen vuotta sitten tapaamani Rupert Hine (Underworld, Les Negresses Vertes) sen sijaan lähti mielellään hankkeeseeni mukaan, ja hänellä oli selvä käsitys siitä, mihin suuntaan minun olisi tästedes jatkettava. Tavoitteena oli löytää ajaton ja rajaton saundi, jota ei enää voisi suoraan heittää ”etninen maailmanmusiikki”-laatikkoon.”

”Pääsimme nopeasti yksimielisyyteen siitä, että surulliset balladit saavat jäädä ja Oryema antautuu tästälähin aivan uuden inspiraation, miksei vaikkapa ugandalaisen rockin vietäväksi… ja nyt laulan myös paljon entistä enemmän englanniksi.”

”Huvittavaa on, että kaikki kysyvät minulta MIKSI otin mukaan rocktempoja – vastaan mielelläni että rock-rytmiikkahan on ollut olemassa Afrikassa jo aikojen alusta lähtien! Sitäpaitsi koko nuoruuttani ovat säestäneet englanninkieliset musiikkivirtaukset Beatleseista Rolling Stoneseihin, onhan Uganda Ison Britannian entisenä siirtomaana kokenut myös kulttuurisen kolonialismin vaikutukset.”

Uuden albumin yllätyksiin kuuluu myös yksi Talking Headsien kappale, Oryeman versiona. Oryema toteaa valinneensa ”Listening Wind”-kappaleen mukaan siksi, että hän on aina ihaillut ryhmän tapaa sekoitella musiikkityylejä ja sen absurdia otetta. Kaikki mikä poikkeaa totutusta, on mystistä tai muuten rikkoo raja-aitoja, on miehelle mieleen. Ja ugandalainen versio rokkenrollista esittäytyy albumin rikkailla raidoilla taajaan.

Kaksimetrinen hymyilijä

Ei kannata kuitenkaan luulla, että suuren muodonmuutoksensa myötä Oryema olisi unohtanut juuriaan ja jättämäänsä kotimaata. Päinvastoin, mies painottaa uuden saundinsa pikemminkin tuovan taas uusia puolia Ugandasta esiin, ja albumin tekno-pop-rytmiikkaa mies luonnehtii uudeksi paluuksi juurilleen.

Kotimaa vilahtaa usein miehen puheissa, ja on selvää, että Oryema on vailla illuusioita Ugandasta ja Afrikasta puhuttaessa.

”Minulla on vielä jonkun verran perhettä Ugandassa, mutta suurin osa sukulaisistani asuu nykyään Englannissa tai Kanadassa. Minä omalta osaltani olen sulkenut kotiinpaluun mahdollisuuden ulos elämästäni. Ajatus uudesta äkkilähdöstä auton takakontissa ei erityisemmin kiinnosta.”

”Uganda on huonossa jamassa, kuten monet muutkin maat Afrikassa. Ihmisen typeryys ja ahneus on tuhonnut tämänkin hienon maan, jota aikoinaan kutsuttiin Afrikan Helmeksi. Kuka tänään edes uskoisi tuollaisen nimityksen olleen mahdollinen Ugandasta puhuttaessa? Mutta toivo paremmasta huomisesta pitää pystyssä, ja jos tilanne muuttuu niin ehkä minäkin lähden joku päivä käymään kotiseuduilla, turistina…”

Oryema asennoituu rooliinsa taiteilijana vakavuudella ja toteaa, että artistin kengissä hänen velvollisuutensa on olla tietoinen asioista, puhua epäkohdista ja pitää yllä toivoa. Musiikki on siihen erinomainen väline, ja ihmiset kaikkialla maailmassa ovatkin tutustuneet Ugandaan nimenomaan musiikin kautta.

Geoffrey Oryeman laulujen ansiota on sekin, että japanilaiset ja amerikkalaisetkin tietävät tänään Ugandan olevan olemassa. Taiteilija on siitä ylpeä, todistaahan se senkin, että artistien rooli tiedonkin välittäjinä ei ole tukehtunut taivaskanavien uutisvälähdysten alle.

Erityistä mielihyvää Geoffrey Oryema tuntee kuitenkin tietoisuudesta, että nuoriso Ugandassakin tuntee hänen musiikkinsa, ja on ylpeä siitä mitä Geoffrey maansa hyväksi tekee. ”Olen tehnyt rankasti töitä tämänhetkisen asemani eteen, uskon vilpittömästi, että olen rauhani ansainnut”, sanoo Oryema hiljaisella, matalalla äänellään.

Päätämme haastattelun. Kaksimetrinen jättiläinen nousee pöydästä vienon hymyn saattelemana ja katoaa Pariisin iltapäiväruuhkiin. Geoffrey Oryema jättää jälkeensä ison tilan hiljaisuutta ja rauhaa. Onneksi meillä on Spirit jonka voi pistää soimaan jos ahdistaa.

MUTI KAILO