Emberá-intiaanien pöydässä maistuvat metsän herkut.

Kun aurinko puoli seitsemän maissa jo hiukan valaisee, alkaa Panaman Amazonasilla Chuqunaque-joen varressa sijaitsevan El Nuevo Vigián palmunlehväkattoisista lisinioista kuulua kattilan kolistelua ja savukiehkuroita alkaa tuprahdella talojen nurkilta. Kukot ovat kiekaisunsa jo rykäisseet ja pihoilla on meneillään armoton ja äänekäs kanajahti.

On aamiaisen aika. Koska useimmilla kyläläisillä on edessä pitkä työpäivä viljelmillä, joella tai metsällä, täytyy yrttiteen tai kahvin lisäksi lautaselle ladata mahdollisimman monipuolinen ja runsas paketti. Kylän nokón eli puhemiehen Geronimon kotona aamiaspöytään ilmestyy paistettua kalaa, tiristettyä metsäsikaa, paistettuja ruokabanaaneja platanoja, keitettyä namea eli jamssia ja aimo annos riisiä.

Emberát ovat omavaraisia ruuan suhteen ja Geronimonkin perheen aamupala on omin käsin tuotettu keittiöön: sika lahdattiin metsässä, kala ongittiin joesta, platanot, name ja riisi saatiin omilta tiluksilta.

Iguanaa lounaaksi

Kotiporsaansiivukin Geronimolle maistuisi, mutta suu- ja sorkkatautiepidemiavaaran takia viidakon kylissä sikoja ei juuri pidetä. Kohtalokas sika intiaanikansoille on ollutkin: Kun Kiinasta Eurooppaan rahdattu sika tuli konkvistadori Hernán Cortezin mukana Amerikkaan melkein 500 vuotta sitten, kuoli kaksikon valloitusretkien ja tuomiensa tautien seurauksena miljoonien intiaanien lisäksi useat mantereen omat eläimetkin.

Emberoille platano on kuin meikäläisten peruna – tai nykyään pikemmin kai spagetti. Se on myös mitä tärkein viljelykasvi, koska oman kulutuksen lisäksi platano mahdollistaa vaihtokaupan- ja kaupankäynnin. Se voidaan vaihtaa eri tuotteisiin tai sitten myydä jokimailien päässä joenvarsiristeysten satamissa. Namea, riisiä ja avokadoa emberat viljelevät myös myyntitarkoituksessa.

Koska puhemies Dariénin maakunnan autonomisilla emberá-alueilla on ikään kuin virkamies, tulee hänen seurata myös päivisin mitä kylällä tapahtuu eikä koko päivää siten voi viettää tiluksilla tai metsässä. Se tarkoittaa myös sitä, että aamiaisen lisäksi Salazarin perheessä syödään jo varhain iltapäivällä lounas ja myöhemmin ennen nukkumaanmenoa vielä illallinen.

Vaikka ei olisikaan selviytynytkään vielä tuhdista aamiaisesta, olisi loukkaus koko kyläyhteisöä kohtaan kieltäytyä päällikön lounaskutsusta.

Nuotio aina kytemässä

Päällikön perinteisen mallin mukaan rakennetussa, jaloilla seisovassa talossa ruokailu, kuten kaikki muukin, tapahtuu lattialla tai riippukeinussa. Kipuaminen puunrungosta loveamalla tehtyjä rappusia pitkin ylös vaatii hiukan harjoitusta, tai vähintään keskittymistä toimeen. Niiden idea kuulemma onkin se, että eläimien lisäksi se pitää ulkopuolella myös kutsumattomat yövieraat.

Keittiö tai pikemminkin rakovalkea, itarrá, on rakennettu talon yhteen nurkkaan hiekka-alustalle kolmesta päistään kytevästä puunrungosta, joiden yllä roikkuu teline, joka toimii astiakaapin lisäksi ruokavarastona. Noin puolitoistametriset puunrungot eivät sytyttyään enää sammu, vaan ne pitää kytemässä avoimista seinistä puhaltava vieno tuulenvire. Normaalilla ilmoilla ja kulutuksella puut kestävät noin viikon.

Vielä suurempi loukkaus päällikköä kohtaan olisi kieltäytyä itse ruuasta, varsinkin, kun vieraiden kunniaksi on valmistettu ei aivan jokapäiväistä herkkua, iguanaa. Ja aivan erityisesti seurueen makuhermoja kutkuttelevat iguanan viiriäisenmunan kokoiset nahkakuoriset munat. Niillä kun on perimätiedon mukaan sama efekti kuin meikäläisella poronsarvijauheella tai ranskalaisilla ostereilla.

Pyydystäjä oli napannut herkkusaaliin, ja sipulilla, valkosipulilla ja korianterilla höystetty iguanamuhennos munineen katoaa riiseineen ja platanolisukkeineen nopeasti lautasilta.

Globalisoituneessa maailmassa iguanan voi tilata vaikka kotikoneelta, mutta onneksi ainakin vielä Dariénin matelijat ja muut hienoudet päätyvät voittopuolisesti vain emberoiden pöytään.

Amazonasin alueella eläinkauppa on kuitenkin suuren luokan bisnes. Luoja yksin tietää kuinka monta iguaanaakin lintujen, kilpikonnien, käärmeiden ja sammakoiden ohella Dariénin viidakosta on salakuljetettu ja kiidätetty suihkukoneella ajattelemattomien länsimaiden teinien olkapäille, kauas vuosituhantisilta asuinsijoiltaan ja emberoiden ruokapöydästä.

Peuraa yöpalaksi

Joissakin maissa joko iguaanojen lemmikkikauppa tai niiden syönti, tai sitten molemmat yhdessä, näkyykin. Huolestutan päällikköä ja muita kertomalla, että Nicaraguassa vaikuttaa siltä, että iguanoja on syöty liikaa, koska nykyään näkee enää niin harvoin pikkupoikia tienvarsilla eläimiä myymässä.

Uutinen hämmästyttää ja ehkä huolestuttaakin, mutta kaikki lounastelijat ovat kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Darienin puskissa eläimiä vielä riittää syötäväksikin. Viidakosta saadaan päällikön mukaan paljon muutakin, kuten villikalkkunoita, peuroja, vyötiäisiä…

Joessa vilahtelevia kaimaaneja emberat eivät metsästä, vaikka herkullisen lihan lisäksi nahkallakin olisi kysyntää. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että ne aikoinaan metsästettiin lähes sukupuuttoon ja intiaanit yrittävät nyt pitää huolta siitä, että kanta elpyy ja joen elämä pysyisi mahdollisimman rikkaana. Jokikilpikonnat usein kylläkin päätyvät pataan.

Kuten muutkin intiaanikansat, emberátkin korostavat sitä, että he ovat jo vuosisatojen ajan eläneet harmoniassa luonnon kanssa ja he tietävät miten luonnon monimuotoisuus kyetään säilyttämään. Tästä samaisesta lähtökohdasta käsin he vastustavat DariÈniin perustettuja luonnonpuistoja, joilla intiaanit eivät saa esimerkiksi metsästää tai hyödyntää metsävaroja omiin tarpeisiinsa.

El Nuevo Vigiássa illalla, pitkään venyneen kyläkokouksen jälkeen bensa-agregaatista saatu sähkö vedetään kylän baarinpitäjän mökin edustalle ja osa miesväestä siirtyy päällikön johdolla pelaamaan dominoa. Oluttakin juodaan, mutta selvästi vieraan kunniaksi.

Sillä aikaa, kun aperitiivit maistuvat ja dominopalaset läiskyvät pöytään, päällikön talon itarrássa vaimo hiillostaa jo platanoja, kattilassa porisee riisi ja toisessa mehustuu metsäpeura.

Kaikkien elollisten nimissä jääköön iguanaresepti salaisuudeksi.

KIMMO LEHTONEN