Chilen entinen diktaattori Augusto Pinochet on ollut jo toista vuotta pidätettynä Lontoossa ihmisoikeusrikkomuksista syytettynä. Espanja vaatii hänen luovuttamistaan. Pidätyksestä voimakkaasti suivaantunut oikeisto on yhä vähemmän halukas selvittämään Pinochetin hallinnon veristä perintöä.
Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen diktatuurin tapahtumat ja muistot jakavat chileläiset edelleen kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin. Chilessä häntä vihataan, mutta myös rakastetaan kiihkeästi. Kun Fabiola Letelier kulkee kotikaupunkinsa Santiago de Chilen kaduilla, osa vastaantulijoista näyttää hänelle keskisormea. ”Huutelevat kommunistiksi, maanpetturiksi, joskus pahemmaksikin”, Fabiola naurahtaa.
Huomattavasti useampi kuitenkin pysähtyy onnittelemaan häntä. ”Ainoa chileläinen, jolla on munaa”, olen kuullut chileläisten miesten Fabiolaa luonnehtivan.
Kuolleet eivät ole ainoita uhreja
Fabiola perusti vuonna 1980 CODEPUn (Corporación de Promoción y Defensa de los Derechos Humanos del Pueblo), joka on yksi Chilen tärkeimmistä ihmisoikeusjärjestöistä. Järjestön merkitys on nyt kasvanut entisestään diktaattori Augusto Pinochetin pidätyksen jälkeen, sillä se on keskeisessä asemassa Pinochetin ihmisoikeusrikoksia koskevien todisteiden toimittamisessa Englantiin ja Espanjaan.
Ihmisoikeusjuristina Fabiola on toiminut vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen alkuhetkistä lähtien. Silloin hän katsoi asiaa siten, että juristina hänellä olo ”välineitä tehdä jotain hyödyllistä” Chilen perinteisesti suhteellisen voimakas laillisuusperiaate merkitsi, että asianajajilla oli edes jonkin verran mahdollisuuksia puolustaa ihmisoikeusrikosten uhreja myös diktatuurin aikana.
”Olin juuri selvittämässä yhtä katoamistapausta syyskuussa 1976, kun kuulin Orlandon kuolleen”, hän muistelee. Pinochetin hallitus räjäytytti hänen pikkuveljensä Orlando Letelierin autopommilla kuoliaaksi Washingtonissa. Maanpakoon ajettu veli oli toiminut Salvador Allenden kansanrintamahallituksen ulkoministerinä.
”Samalla kun minusta tuli murhatun veljeni asianajaja, minusta tuli myös uhri”, Fabiola korostaa. Chilen vuosina 199091 toiminut virallinen totuuskomissio luokitteli pelkästään kuolleet tai kadonneet ihmisoikeusrikosten uhreiksi. Fabiola muistuttaa toistuvasti siitä, että myös kidutetut, aiheettomasti vangitut, maanpakoon ajetut ja omaistensa katoamisen vuoksi epätoivoon ajautuneet chileläiset ovat sotilashallituksen rikosten uhreja.
Pitkä ja välillä epätoivoiselta näyttänyt oikeusprosessi Orlandon murhaajia vastaan sai lopulta Fabiolan kannalta onnellisen välitilinpäätöksen, kun Chilen entisen turvallisuuspalvelun johtajat Manuel Contreras ja Pedro Espinoza tuomittiin 1993 murhista 6 ja 7 vuodeksi vankeuteen. Peräsuolisyöpää sairastava Contreras on vankilassa ensi kertaa suostunut myöntämään sen, minkä Chilen asevoimat ovat yleisesti tiukasti kieltäneet: vastustajien eliminointikäskyt tulivat usein suoraan Pinochetilta itseltään.
”Ihmisoikeusämmän vuoksi olemme vaarassa”
Tämän vuoden lokakuun kahdentenatoista päivänä Fabiola valmisti kotonaan lounaan, jonka lomassa pohdimme Kolumbuksen Amerikkaan harhautumisen juhlapäivän yllättäviä käänteitä. Vaikka Chilen intiaanivähemmistön mapuchejen marssi oli näyttävämpi kuin pitkään aikaan, huomiomme kiinnittyi kuitenkin siihen, miten raivokkaan intohimoisesti Chilen oikeisto poltti toisaalla Espanjan lippuja.
Pinochetin pidätyksen aiheuttaneiden Espanjan ja Englannin ”uuskolonialistien” lisäksi äärioikeiston uho kohdistuu Fabiolan kaltaisiin ”maanpettureihin”. Tappouhkauksien seurauksena hänellä on kaksi Chilen valtion kustantamaa henkivartijaa, joihin hän suhtautuui hieman kaksijakoisesti.
”Toisaalta on toki hyvä olla varuillaan, mutta toisaalta minua kyllä häiritsee, että hallitus on näin koko ajan selvillä siitä mitä teen.”
Virka-asuisen poliisivartijan oleskelu rappukäytävässä aiheuttaa ilmeistä kitkaa keskiluokkaisen kerrostalon naapureiden kanssa.
”He eivät suinkaan ajattele, että onpa mukavan turvallista kun on poliisi rapussa, vaan että tuon radikaalin ihmisoikeusämmän vuoksi me olemme kaikki vaarassa.”
Armeijan vuoropuheluyritys vain hämäystä
Chilen puolustusministeri Edmundo Pérez Yoma on kutsunut koolle vuoropuhelupaneeliksi nimetyn ryhmän sotilaita ja ihmisoikeusaktivisteja. Aloitteen tarkoituksena on ollut saada sotilaat ja ihmisoikeusloukkauksien uhrit keskustelemaan ensi kertaa vakavasti keskenään siitä, kuinka menneisyyden ihmisoikeusrikoksia tulisi käsitellä.
Osa ihmisoikeusaktivisteista on suostunut osallistumaan keskusteluihin, mutta Fabiola ei.
”Vuoropuhelupaneeli on yritys luoda mielikuvaa olosuhteista, jotka mahdollistaisivat Pinochetin palauttamisen Chileen. Sotilaat eivät aio sen puitteissa tinkiä yhdestäkään periaatteestaan.”
Fabiola korostaa sitä, että Chilen asevoimat eivät ole valmiita sellaisiin myönnytyksiin, että heidän kanssaan olisi syytä neuvotella. Vuoropuhelupaneelin yksi päätehtävä on etsiä keinoja, joilla kadonneiden salaiset hautapaikat paljastuisivat. ”Menneisyyden ihmisoikeusrikoksia ei saa muuntaa arkeologiseksi ongelmaksi”, Fabiola kritisoi uhrien hautojen esiin kaivamiseen keskittyviä hankkeita.
Kysyn, onko Fabiola samaa mieltä Argentiinan kadonneiden omaisten järjestön Plaza de Mayon äitien kanssa. Järjestön radikaalisiiven mielestä kadonneiden uhrien hautojen etsiminen on lähes yksiselitteisesti haitallista – samoin kuin esimerkiksi monumenttien pystyttäminen uhrien muistolle.
Fabiola irtisanoutuu kuitenkin näin voimakkaasta tulkinnasta. Hän pitää hautojen etsimistä sinänsä hyvänä asiana, ja esimerkiksi Orlando Letelier -koulun avaamista hienona eleenä. Ne eivät kuitenkaan saa peittää alleen ihmisoikeusrikosten selvittämisen perusvaatimusta, josta hän ei ole valmis tinkimään. ”Syylliset on saatava oikeuden eteen.”
TEIVO TEIVAINEN
Kirjoittaja haastatteli Fabiola Letelieriä Chilessä tammikuussa 1998, sekä touko- ja lokakuussa 1999. Hän valmistelee Tuomas Forsbergin kanssa kirjaa menneisyyden ihmisoikeusrikosten käsittelystä eri puolilla maailmaa.