Muslimit Suomessa
Toim. Tuula Sakaranaho ja Heikki Pesonen Yliopistopaino, 1999
Islaminuskoisten määrä Suomessa on moninkertaistunut 1990-luvulla. Yleinen tietämys muslimeista on kuitenkin laahannut selvästi perässä. Tätä tiedonpuutteen ongelmaa tulee nyt helpottamaan kirja Muslimit Suomessa.
Tuula Sakaranahon kokoama monitieteinen kirjoittajakunta on pyrkinyt tarkastelemaan aihetta laajasti eri näkökulmista käsin. Kirja jakautuu kolmeen luonnolliseen osioon, joissa käsitellään uskonnollista monimuotoisuutta, muslimien herättämiä mielikuvia ja islamilaisen elämäntavan erityispiirteitä.
Muslimit Suomessa -kirjan yhtenä tärkeimmistä tavoitteista lienee ollut Suomessa esiintyvien muslimiryhmien monimuotoisuuden toteaminen. Antero Leitzingerin artikkeli Tataarit Suomessa osoittaa Suomen olleen islamin kannalta monikulttuurinen yhteiskunta jo yli sadan vuoden ajan. Leitzinger painottaa tataarien onnistunutta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ilman islaminuskon ja kansallisen identiteettinsä hylkäämistä. Tätä taustaa vasten onkin mielenkiintoista tarkastella sitä, kuinka muslimeista on yhtäkkiä 1990-luvulla muodostunut ongelma suomalaiselle yhteiskunnalle.
Kirjan artikkelien mielenkiintoisimmasta päästä ovat Anssi Männistön Suomen muslimit lehtivalokuvissa ja Tommi Sarlinin Muslimit päivälehtien sivuilla. Molemmat artikkelit osoittavat suomalaisen median (lehdistön) muslimikuvan olevan, kuten jo ennalta olettaa saattoi, perin negatiivinen.
Sarlinin mukaan suomalaisten lehtien tapa uutisoida muslimeja koskevia aiheita sopii hyvin länsimaisen lehdistön yleisesti noudattamaan linjaan, jota leimaa kuva muslimeista uhkana. Männistön analysoimista valokuvista pistää kuitenkin esiin erityinen suomalainen piirre, joka näkee muslimit nimenomaan pakolaisina, uhreina ja surijoina.
Muslimit Suomessa on ensimmäinen maassamme julkaistu esitys vaikeasta aiheesta. Tarkoituksena on varmasti ollut tiettyjen muslimeihin liittyvien stereotypioiden rikkominen ja samalla myös tien tasoittaminen kohti monikulttuurisempaa, muslimimyönteisempää yhteiskuntaa.
Huolimatta kirjoittajien akateemisesta taustasta ei artikkeleita häiritse liika tieteellinen painolasti, vaan kirja soveltuu helppolukuisuutensa ansiosta mitä erilaisimmille kohderyhmille. Artikkeleita tosin leimaa tietty hajanaisuus, joka johtuu kirjoittajien erilaisista intresseistä.
Kirjaa voidaan pitää myös yrityksenä terävöittää kustantajansa Yliopistopainon konservatiivista julkaisuprofiilia. Yrityksessä onnistutaankin, sillä ajankohtaisuudellaan teos on vailla vertaa jo pelkästään Kosovon kriisin aikana Suomeen saapuneiden muslimien johdosta. He tuskin jäävät viimeisiksi maahamme saapuviksi islaminuskoisiksi.
PETRI SALOPERÄ