Verovapauden ihanuus ja kurjuus

Yrityspuistot uusliberalistisen talouden kärkinä Dominikaanisessa tasavallassa

Vuosikymmen sitten maailmassa ei vielä ollut montaa vapaa-tuotantovyöhykettä. Nyt niitä on maailmassa jo 850. Pelkästään Keski-Amerikan ja Karibian alueella niillä työskentelee puoli miljoonaa työläistä.

Menkää vierailulle vuoron päättymisen aikaan, sillä silloin näette muurahaisjonon joka poistuu alueen portista. Se on minusta kaikista kaunein näky, juuri se hetki kun työläiset poistuvat työpaikalta”, sanoo Dominikaanisen tasavallan vapaakauppavyöhykkeillä toimivien yritysten liiton ADOZONAn pääjohtaja José M. Torres hiven joko aitoa tai harkittua liikutusta äänessään.

Verovapaisiin tehdas- tai yrityspuistoihin, kuten nimitys kuuluu, on usein vaikea saada vierailulupaa. Torres kuitenkin järjestää asian, sillä kuvaus tyytyväisistä työmuurahaisista jäisi torsoksi, jos vierailija ei voisi sitä omin silmin todeta.

Lähtiessämme Torres muistuttaa hienovaraisesti, että yritysten logoja ei mielellään saisi kuvata. Myöskään vierailuja tehdashalleihin hän ei voi luvata, koska siitä tulisi neuvotella erikseen kunkin yrityksen kanssa.

Yhdistyksen lainopillinen neuvonantaja María de Lourdes Núñez hyppää auton rattiin ja suuntaa Santo Domingon liepeillä sijaitsevaan Zona Franca de Las Americas -yrityspuistoon. Siellä toimii 21 yritystä, jotka työllistävät yli 7 000 ihmistä. Lourdes kertoo, että tehdashalleissa valmistetaan muun muassa kenkiä, vaatteita, koruja, elektroniikkaa ja leluja.

Sattuu olemaan palkanmaksupäivä. Voittopuolisesti nuoria työläisiä alkaa valua pitkin puiston pitkää suoraa tietä kohti porttia. Ulos mennessään he kävelevät läpi metallisesta karsinasta, jota valvovat turvallisuusmiehet. Kaikki kassit ja käsilaukut tutkitaan puolihuolimattomasti portilla.

Jokunen sata työntekijää kerääntyy aitauksen ulkopuolelle. Hässäkkä alkaa, kun sekaan ilmestyy paksua setelipinoa kädessään heilutteleva baseball-hattuinen palkanmaksaja. Väki kerääntyy hänen ympärilleen ja heiluttelee huudon säestäminä palkkashekkejään. Kaaos on valmis.

Puiston henkilöstöjohtaja Jesús Fernández kiemurtelee vieressämme kiusaantuneena. Hän ei kiroa ääneen, vaikka varmaan mieli tekisi.

”Pitipäs sattua. Täällä on vain yksi firma, joka maksaa palkan shekkeinä ja käteen.”

Fernández katsoo aikansa meininkiä ja päättää toimia. Näky ei ole hyvää mainosta yrityspuiston organisaatiolle. Hän kävelee suoraan väkijoukon keskelle ja laittaa sen ojennukseen. Ei kestä aikaakaan, kun työläiset on saatu siistiin jonoon.

Jotain Fernándezin asemasta osoittaa se, että soraääniä ei joukosta juuri kuulu. Toisaalta myös se, että työläiset eivät ole kovin kiinnostuneita rupattelemaan asioistaan ulkomaisen toimittajan kanssa puiston johtohenkilöiden seisoessa lähettyvillä.

Hallitusten tarjottava houkuttimia yrityksille

Dominikaanisessa tasavallassa kunkin yrityspuiston yritykset voivat kuulua yritysten vapaasti muodostamaan ADOZONA-yhdistykseen (Asociación Dominicana de Zonas Francas), jonka päätehtävä on huolehtia yrittäjien eduista ja käydä neuvotteluja hallituksen ja viranomaisten kanssa. Maan eri alueille sijoitetuissa puistoissa toimii yli 500 yritystä, joista 40 prosenttia on kotimaisia.

Keski-Amerikassa ja Karibialla vyöhykkeet työllistävät noin puoli miljoonaa ihmistä, yksin Dominikaanisessa lähes 200 000. Toimintamallia on kehitetty suunnitelmallisesti jo parinkymmenen vuoden ajan.
Yksi luonnollinen selitys mallille löytyy Yhdysvaltain läheisyydestä ja sen Amerikan maiden suhteen noudattamasta talouspolitiikasta. Pääasiassa vyöhykkeillä tuotetaan tunnettuja merkkivaatteita, tupakkaa, merkkikenkiä, elektroniikkaa, koruja, lääketeollisuuden instrumentteja ja lääkkeitä Yhdysvaltain markkinoille.

Uusimpana tuotteena Karibialle on tullut palvelupuhelimien verkkojärjestelmä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi New Yorkista tietystä palvelunumerosta Miamin lentokentälle tilattu auto hoituu Karibialla sijaitsevan puhelinkeskuksen kautta. Amerikassa suositut piipperit voidaan laittaa hälyttämään vaikka Jamaikan kautta.

Pääjohtaja Torresin mukaan vapaavyöhykkeillä pyritään ensisijaisesti kolmeen päämäärään: työpaikkojen luomiseen, valuuttatulojen hankkimiseen maalle ja työntekijöiden ammatilliseen koulutukseen sekä samalla uusien tekniikoiden käyttöönottoon.

”Valtion tehtäväksi tuotantomallin pyörittämisessä jää sijoittajille suotuisten olosuhteiden luominen. Yritysten sijoitusten ja toiminnan täytyy olla sopusoinnussa kansallisten pelisääntöjen ja lakien kanssa”, Torres korostaa. Kolmas osallistuja Torresin yhtälössä on työntekijä, joka ”intensiivisen työpanoksensa” kautta muodostaa osan kokonaisuudesta.

Mitä hallitus sitten tarjoaa yrittäjille? Torresin mukaan hallituksen on pyrittävä tarjoamaan yrittäjille paikallisia houkuttimia, jotka saavat yritykset aloittamaan toimintansa. Ne voivat olla esimerkiksi verohuojennuksia koneiden ja laitteiden sekä raaka-aineiden tuonnin osalta.

”Samalla hallituksen pitää kuitenkin yrittää ottaa itselleen se hyöty, jonka esimerkiksi yritysten luomat työpaikat maalle tuovat. Kaikki investoinnit ja paikalliset kulut, kuten vuokrat, vesi ja energiakulut, kuljetuskulut ja niin edelleen yrittäjien pitää maksaa ulkomaan valuutassa. Jokainen työpaikka siis luodaan ulkomaisella sijoituksella”, Torres korostaa.

”Valtiolle yksikään työpaikka ei ole tullut maksamaan yhtään pesoa, ja vaikka valuuttatulot eivät mene suoraan valtion kassaan, niin ne vahvistavat maan taloudellista toimintaa.”

Paikallinen tuotanto kärsii

Suomalaisen ay-liikkeen tukeman Dominikaanisen ay-liikkeen yhdistämiseen tähtäävän INFOSin (Instituto Nacional de Formación Social) puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Rafael Santos suhtautuu kriittisesti Torresin perusteluihin vyöhykkeiden tuomasta autuudesta.

”Eiväthän yritykset maksa veroja! Ja esimerkiksi lähes kaikki tekstiilituotantoon käytettävä materiaali, kuten kankaat ja langat ostetaan muualta, joten dollarit menevät sinne”, Santos sanoo. ”Yritysten maksamat palkat on ainoa maahan jäävä tulo. Valtio saa siis yhden työpaikan, mutta on menettänyt yhden ammattimiehen tai -naisen.”

Santos sanoo vapaatuotantovyöhykkeiden olevan uusliberalistisen politiikan näkyviä esimerkkejä, mutta pitää tärkeänä, että kritiikki kohdistetaan toimintamallin lisäksi koko uusliberalistiseen taloudelliseen ajatteluun ja sen tuloksiin.

”Uusliberalistisen talouspolitiikan yksi näkyvimmistä seurauksista on ollut maan keskiluokan kurjistuminen. Noin 30 prosentin työssäkäyvistä laskettiin kuuluvan keskiluokkaan, mutta nyt luku on huomattavasti pienempi, sillä monien tilanne muistuttaa nykyään työläisten asemaa.”

Juttu jatkuu > > >