– Avautuva ja yhdentyvä maailmantalous ei ole pyöreä, sileä ja täydellinen hollantilainen edam-juusto, kuten luullaan. Se on pikemminkin kuin sveitsiläinen gruyère, joka on täynnä koloja, epäjohdonmukaisuuksia ja riittämättömyyttä, kuvailee kirjailija Carlos Fuentes.

Meksikossa uusliberaali talouspolitiikka on johtanut kahteen vakavaan talouskriisiin 15 viime vuoden aikana. Maa kärsii vieläkin joulukuussa 1994 alkaneesta talouskriisistä, jonka syynä oli niin sanottu tequilaefekti, jolloin taloutensa nopeasti avannut maa joutui spekulatiivisten pääomavirtojen riepottelemaksi.

– Paikallinen kehitys on aina asetettava etusijalle ja siksi Meksikon pitäisi saada ensiksi reilaan oma taloutensa ja ongelmansa. Sen jälkeen voidaan miettiä mukanaoloa yhdentyvässä maailmantaloudessa, esittää Carlos Fuentes.

Yhdentyvä talous jakaa ihmiset

– Meidän tulee perustaa kehityksemme ja kasvumme kansakuntana omiin kulttuuri-identiteetteihimme, omiin luontaisiin vaistoihimme ja omiin resursseihimme. Valtion tärkeimmät tehtävät ovat ruokkia ja kouluttaa kansa. Tätä Meksiko ei ole tehnyt, sanoo nyt 70-vuotias arvostettu kirjailija, joka toimi muun muassa 1970-luvulla maansa suurlähettiläänä Ranskassa.

Hän kritisoi sitä, että Meksiko on tullut yhä riippuvaisemmaksi Yhdysvaltojen taloudesta ja politiikasta. Riippuvuutta on entisestään lisännyt Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta. Hintaedun vuoksi meksikolaiset ”pakotetaan” ostamaan Yhdysvalloista, jonka osuus Meksikon ulkomaankaupasta on 80 prosenttia.

Fuentesin mukaan monilla ihmisillä on kaunis utopia täydellisesti globalisoituvasta taloudesta ja sitä tukevasta kaikki ongelmat ratkaisevasta tietoyhteiskunnasta. Todellisuus on kuitenkin toinen.

– Sen sijaan, että tietoyhteiskunta olisi parantanut kaikkien ihmisten elämänlaatua, se on luonut pienen maailmanlaajuisen teknologiatyöläisten eliitin, jonka alapuolella on valtava ammattitaidottomien ja työttömien ihmisten massa, Fuentes kritisoi.

Fuentes viittaa yhdysvaltalaisten taloustieteilijöiden Jeremy Rifkinin ja Alvin Tofflerin kirjoituksiin taloudellisista vallankumouksista. Ensimmäisen aallon maatalousyhteiskunnasta siirrytään toisen aallon teolliseen aikakauteen ja sitten kolmannen aallon tietoyhteiskuntaan.

– Meksikossa ja muissa kehitysmaissa meidät heitetään ensimmäisestä aallosta suoraan kolmanteen. Miten voimme olla hukkumatta? hän kysyy.

Kaksi Meksikoa

– Me meksikolaiset olemme ylpeitä ainutlaatuisesta intiaanikulttuuriperinnöstämme, jota esittelemme museoissamme. Käytännössä kuitenkin kohtelemme intiaaneja ehkä julmemmin kuin espanjalaisvalloittajat 1500-luvulla, sanoo Fuentes.

– Meillä on kaksi Meksikoa. On kansainvälistä kauppaa ja teknologiaa ylistävä, koulutetun eliitin Meksiko ja on köyhän ja kouluttamattoman intiaanikansan maaseudun Meksiko. Kansakunnan kahtiajako ei johdu siitä, etteikö hyvinvointia riittäisi kaikille, vaan kysymys on oikeudenmukaisesta jaosta. Tämä on yhteinen ongelma kaikille Latinalaisen Amerikan maille.

Meksiko on monikulttuurinen maa, jossa eri intiaanikansoilla, mestitseillä ja kreoleilla on omat traditionsa. Fuentes sanoo, että kehityksen ja kasvun hintana ei saa olla tämän kulttuurisen moniarvoisuuden häviäminen. Hyvinvointia ja tasa-arvoa voidaan luoda kulttuuri-identiteettiä vaarantamatta.

Intiaaneja on yritetty yhdenmukaistaa kehityksen ja modernisaation nimissä. Onneksi siinä ei ole onnistuttu kovinkaan hyvin. Intiaanin sielua ei pidä muuttaa. Päinvastoin, meillä on paljon opittavaa alkuperäiskansoilta.

– Jos modernisaatiolla tarkoitetaan homogeenisuutta, urbaania elämää ja vaihtoehtoisten kulttuurien poissulkemista, sitten se ei ole todellista modernisaatiota. Nykypäivän yhdentyvässä maailmassa on syytä muistaa moniarvoisuuden tärkeys: se, että on erilaisia ihmisiä, kansoja, arvoja, elämäntapoja, kieliä.

Kahden Meksikon uudelleen yhdistäminen on suuri tulevaisuuden haaste meksikolaisille. Fuentes sanoo, että koulutus on tässä projektissa avainasemassa. Se on pohja tasa-arvolle ja sen avulla voidaan yhdistää perinteinen ja moderni palvelemaan kansakunnan todellista kehitystä.

Meksikosta puuttuu demokratia

Fuentesille demokratian puuttuminen on Meksikon historian ydinkysymys.

– Liki 70 vuotta vallassa ollut Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI ja sitä myötäilevä ammattiyhdistysliike ovat olleet esteenä kansakunnan moraaliselle kasvulle ja demokraattiselle järjestelmälle. Meiltä puuttuvat vastuuntuntoiset viranomaiset kaikilta hallinnon tasoilta, hän sanoo.

Meksikolaisten tyytymättömyys demokratian puutteeseen, korruptioon ja harvainvaltaan sai näkyvimmän ilmauksensa vuoden 1968 opiskelijaliikehdinnässä, jonka poliisi ja armeija tukahduttivat verilöylyllä Tlatelolcon aukiolla.

Fuentesin mukaan siitä lähti liikkeelle uusi poliittisen aktivismin vaihe, joka on vähitellen pystynyt vaikuttamaan Meksikon viimeaikaiseen historiaan. Merkittävimpiä osoituksia siitä olivat viime vaalit, joissa PRI-puolue kärsi ensi kertaa tappion sekä viidettä vuotta jatkuva Chiapasin kansannousu.

– Chiapasin intiaanikapina ei syntynyt tyhjästä, vaan tyytymättömyydestä. Se on osoitus siitä, että yhteiskuntamme asiat ovat pahasti pielessä. Samalla kapina herätti meksikolaiset unestaan tuomalla näkyville yhteiskunnan syvät ongelmat. Kapina on saanut kansalaiset kautta maan vaatimaan oikeuksiaan ja demokratiaa.

– On paljon spekulaatioita zapatistiliikkeen alkuperästä, mutta todellisuuksia on vain yksi. On hämmästyttävää, ettei kapina puhjennut jo aikaisemmin! Vuosisatoja kestänyt maan ja intiaanien säälimätön riisto Chiapasissa olisi oikeuttanut ei vain yhtä vaan tuhat kapinaa.

– Zapatistisissien ja hallituksen väliset rauhanneuvottelut ovat olleet poikki pitkään. Pallo on nyt maan hallituksella. Jos sillä ei ole poliittista tahtoa neuvotteluiden jatkamiselle, tulemme näkemään useita uusia aseellisia kapinalikkeitä eri puolilla Meksikoa, ennustaa Fuentes.

– Nyt Chiapasissa käydään matalan intensiteetin sotaa. Olisi jo aika korvata se korkean intensiteetin rauhanpolitiikalla.

MIRJA REKOLA