Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on tämän syksyn aikana ollut kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja vähän muidenkin hampaissa tavalla, johon tuo pakkoliberalisointiin pyrkivä talousajattelun tshernenkojen jyhkeä linnake ei kertakaikkiaan ole tottunut. IMF-kritiikki muistuttaa myös MAI-keskustelusta, jonka nostamisesta tunnutaan kabineteissa olevan kansalaisjärjestöille katkeria.
Järjestöjen uusi, aktiivinen ote ja yhteistyö näkyy asiantuntevampana argumentaationa, uskottavuuden ja julkisuuden lisääntymisenä ja varmasti pikkuhiljaa myös poliittisissa päätöksissä. Saattaapa olla, että syys-lokakuu 1998 muistetaan myöhemmin hetkenä, jolloin taas yhden ison patsaan kaatuminen alkoi.
Tuntuu hyvältä todeta, että olemme olleet aktiivisesti mukana muurin murtamisessa, emme vain sivustakatsojina toteamassa, että ”tuota mieltä minäkin olen salaa aina ollut”.
Valuuttarahastoa on arvosteltu myös sen haluttomuudesta panna toimeksi köyhimpien kehitysmaiden velkojen helpotusta. Velka on edelleenkin etenkin köyhimpien maiden kestävän kehityksen keskeinen este. Maailmanpankin ja IMF:n virallinen HIPC-velkahelpotusohjelma ei riitä, sen ovat todenneet viime kuukausien aikana ääneen monet Kofi Annanista ja Norjan hallituksesta afrikkalaisiin kansalaisjärjestöihin asti.
Suomi voisi tässä ottaa esimerkkiä Norjasta, joka paitsi lisää oman kehitysyhteistyönsä määrää myös nostaa velkaongelman keskeiseksi osaksi omaa kehitysmaapolitiikkaansa. Yksi askel tähän suuntaan olisi toteuttaa kansanedustaja Kiljusen aloite, jolla Suomi Norjan mallin mukaan antaisi anteeksi omat köyhimmille velkaantuneille kehitysmaille antamansa kehitysluotot.
Joka haluaa ennen muuta auttaa kehitysmaiden köyhiä ihmisiä, osallistukoon köyhimpien kehitysmaiden velkojen anteeksiantoon tähtäävään Jubilee 2000 -kampanjaan. Joka haluaa pääasiassa kaataa patsaita ja murtaa muureja, tehköön vielä enemmän töitä kampanjan onnistumiseksi. Vuosituhannen vaihteeseen on enää noin 420 yötä nukuttavana. Muutaman niistäkin voisi käyttää kampanjointiin.
***
Made in Dignity
Euroopan maailmankauppojen verkosto järjestää yleiseurooppalaisen Made in Dignity – kampanjan oikeudenmukaisten työskentelyolojen puolesta. Keväällä 1997 käynnistetyn kampanjan avulla pyritään kiinnittämään huomiota työoloihin kehitysmaissa, naisten ja lasten asemaan sekä ympäristöön.
Vuonna 1994 Euroopan maailmankaupat ja muut vaihtoehtoiset maahantuojat ostivat reilusti tehtyjä tuotteita kehitysmaiden pieniltä tuottajilta noin 240 miljoonalla markalla. Vaikka summa on kansainvälisessä kaupassa pieni, reilun kaupan ehdoilla myyville tuottajajärjestöille sen vaikutus on huomattava.
Useimmat tuottajajärjestöt jakavat osan paremmasta reilun kaupan hinnasta työntekijöille ja käyttävät loput yritystoiminnan kehittämiseen. Työntekijät ja heidän perheensä voivat käyttää ylimääräisiä ansioitaan lasten koulumaksuihin, terveydenhuoltoon, oman ruuan viljelemiseen tai paremman asunnon rakentamiseen. Tuottajajärjestöille ylimääräiset tulot reilusta kaupasta ovat pääomana esimerkiksi uusien koneiden ostamisessa tai varastotilojen rakentamisessa. Monet pienyritykset ovat voineet käyttää reilun kaupan kokemuksia hyödyksi pyrkiessään paikallisille kaupallisille markkinoille.
Euroopanmatkaajat ovat huomanneet kaupoissa joko Fair Trade -, Max Havelaar – Trans Fair- tai Rättvisemärkning -merkin kahvi-, kaakao- tai teepaketin kyljessä. Suomessa uusi Reilun kaupan yhdistys on käynnistämässä toimintaansa. Reilun kaupan merkki on pian tuomassa oikeudenmukaisuuden vaatimukset täyttäviä tuotteita Suomessakin suurempien vähittäiskauppojen hyllyille. Hyvää kannattaa odottaa – kysele jo kauppiaaltasi…
Juha Rekola
PS: Kuka enää muistaa, että Yhdysvaltain presidentti ja kongressi aikanaan yksissä tuumin julistivat 1990-luvun aivojen vuosikymmeneksi?