Ryszard Kapuscinski on todistanut 27 vallankumousta kehitysmaissa

 

Kumousten koodinpurkaja

Vuonna 1964 Ryszard Kapuscinski nimitettiin Puolan uutistoimiston PAP:n ulkomaankirjeenvaihtajaksi — tarkemmin sanottuna sen ainoaksi ulkomaankirjeenvaihtajaksi sosialistileirin ulkopuolella. Hänen ”vastuualueeseensa” kuului 50 maata.

”Kerran paikanpäälle päästyäni en matkustellut paljoa, sillä PAP oli perin köyhä. Siksi saatoin olla kolmekin vuotta yhteen menoon palaamatta kotiin. Ja niin tehtäväkseni lankesi lukuisten kumousten seuranta”, kertoi Kapuscinski Michiganin yliopiston opiskelijoille viime keväänä.

Lähes kahden vuosikymmenen ajan hän kolusi itsenäistyvän Afrikan takapihoja ja valtiaiden palatseja sekä seurasi Latinalaisen Amerikan vallankaappauksia. Hän tutustui Afrikan uusiin johtajiin, Ghanan Kwame Nkrumahiin ja Kongon Patrice Lumumbaan, vietti aikaansa Ché Guevaran seurassa Boliviassa ja roikkui Salvador Allenden kannoilla hänen noustessa Chilen presidentiksi.

Lukijoiden onneksi Kapuscinski ei ole vain journalisti, vaan myös erinomainen kirjailija. Ja erittäin monipuolinen sellainen: hyvinvarustetussa kirjakaupassa hänen kirjansa voisi sijoittaa niin matkakirjallisuuden, historian, antropologian kuin elämänkertojenkin osastolle.

Kapuscinskin viidestä pääteoksesta vain yksi, Neuvostoliiton hajoamista ja uuden Venäjän muodostumista kuvaava ”Imperiumi”, on ilmestynyt suomeksi. Kielitaitoista lukijaa odottaa kuitenkin palkinto, jonka eteen kannattaa ponnistella; Kapuscinskin kirjat pureutuvat vuosisatamme irrationaaliseen ytimeen.

Kirjailijalla itsellään ei ole suuria kuvitelmia ammattiryhmänsä työstä. ”Vain hyvin pieni osa matkakirjallisuudesta selviytyy. Auringonnousua Marokossa kuvaavia kirjoja lienee kirjoitettu satoja. Monet kirjoittavat, koska he eivät ole tietoisia, että se on jo tehty. Niinpä he ovat onnellisia kirjoittaessaan miltä auringonnousu Marokon yllä näyttää. Jotta voisi tuottaa jotain vakavasti otettavaa, tarvitaan paikan päällä olemisen kokemusta, paljon lukemista ja runsaasti omaa pohdintaa. Jos näkee asioita, mutta ne eivät herätä omia mietteitä, jää hyvä kirjoittaminen syntymättä. Joku kukkula tai myrsky sai olemassaolonsa vain, koska Cezanne maalasi sen.”

Rappeutuvan vallan kuvaaja

Kapuscinski laski yhdessä vaiheessa 1980-luvulla seuranneensa kirjeenvaihtajavuosinaan 27 vallankumousta kehitysmaissa. Hän pitää itse lukua lähinnä ohjeellisena, kenties alimitoitettuna. Hän on marssinut tapahtumiin aseistuksenaan muistiinpanovihko ja kynä. Kapuscinski kuitenkin kieltää, että kuolemanvaaralla leikittelyssä olisi kiehtovat puolensa. ”Tosi pelko on perin epämiellyttävä tunne, nöyryyttävä”, hän sanoo Time-lehden haastattelussa.

Levottomuus ja kirjailijan uteliaisuus ovat hänen liikkeellepanevia voimiaan: ”Minä synnyin sellaiseksi, kykenemättömäksi pysymään paikallani. Ehkä se on heikkous: sillä, joka on saanut tarpeekseen, ei ole tarvetta liikkua. Mutta minulle kirjoittaminen on kaikkein tärkeintä. Ja kirjoittaakseni tarvitsen tarinoita.”

Kapuscinskin oma historia kietoutuu yhteen vuosisatamme suurten poliittisten utopioiden kanssa. Hän syntyi 1932 Pinskissä, nykyään Valko-Venäjään kuuluvassa puolalaisessa kaupungissa. Vuosi oli sama, jolloin Hitler nousi valtaan ja Stalin aloitti verisimmät puhdistuksensa.

Diktatuurit ja despoottien rappeutuva valta ovat kiehtoneet häntä koko kirjailijan uran ajan. Kapuscinskin ensimmäinen englanniksi julkaistu kirja ”The Emperor” oli henkilökuva Etiopian keisari Haile Selassiesta ja hänen keskiaikaisen hovinsa viimeisistä päivistä. Seuraava kirja ”Shah of Shahs” kuvaa Persian viimeisen shaahin Mohammed Reza Pahlavin hallinnon luhistumista ja islamilaisen kumouksen esiinmarssia. Parhaillaan hän viimeistelee diktaattoritrilogiansa viimeistä osaa. Se kertoo Idi Aminista ja hänen hirmuhallinnostaan Ugandassa.

Rappeutuva valta ja omasta loistostaan häikäistynyt hallitsija ovat Kapuscinskin kirjojen toistuva aihe. ”The Emperor” valottaa viiltävän tarkasti ja monipuolisesti Haile Selassien 44 vuotisen valtakauden loppua kertojinaan palvelusneidit, hovipalvelijat ja myös avustaja, jonka ainoana tehtävänä oli keisarin koiran jätösten korjaaminen.

Kapuscinskia diktatuureissa on kiinnostanut niiden toimintalogiikka: kuinka ne syntyvät, miten ne perustelevat oman ehdottoman valtansa, mikä on niiden vaikutus ihmisten arkielämään ja ennen kaikkea: miten absurdeja niiden romahtamiset lopulta ovat.

Shaahi-kirjassaan Kapuscinski kertoo hallitsijasta, joka on niin lumoutunut omasta roolisuorituksestaan, että hän on lopulta tavattoman hämmästynyt, kun ihmiset eivät enää tyydykään katsojan rooliin, vaan valtaavat näyttämön.

Vaikka Kapuscinski on kirjoituksissaan asioita sisältä päin katsova tarkka havainnoija ja aina konkreettinen, on hänen kirjoituksissaan myös metaforinen taso. Hän sanoo kirjoittaneensa ”The Emperor” -kirjan nuorille puolalaisille, jotka oman poliittisen ja psykologisen kokemuksensa perusteella ymmärtävät sen monitasoisuuden.

”Kirja muodostuu itse asiassa kahdesta tekstistä — siitä, joka kertoo Etiopiasta ja toisesta, joka on luettavissa rivien välistä. Se on eräänlaista salakirjoitusta, kuin salaista koodia vankilasta.” Kirjailija Salman Rushdie onkin kutsunut Kapuscinskia koodinpurkijaksi, joka auttaa ymmärtämään ”kryptistä vuosisataamme, jonka todellinen luonne on hämärä salaisuus.”

Mies jota ei saatu hengiltä

Kolmannen maailman polttopisteissä Kapuscinski on neljä kertaa tuomittu teloitettavaksi. ”The Soccer War” -kirjassa hän kuvaa kohtaamistaan tiesululla nigerialaisten kapinallisten kanssa. Hänen päälleen kaadettiin bensiiniä, joka valmistauduttiin sytyttämään, kunnes nousuhumalainen kapinallisjohtaja katsoi voimannäyttönsä riittävän ja vapautti kirjeenvaihtajan.

Kapuscinski kertoo myös miltä kaulanympäri laitettavat autonrenkaat haisevat, kun niiden tuoksu yhtyy palavien ruumiiden hajuun. Hän maalaa eteemme tuhatpäisen iranilaisjoukon kollektiivisen raivon, joka voi koska tahansa purkautua myös tapahtumia seuraavaan ulkomaalaistoimittajaan. Hän kertoo harhailusta ei-kenenkään-maalla, rintamalinjojen välissä, El Salvadorin ja Hondurasin jalkapallosodaksi ristityn konfliktin keskellä.

Kapuscinskin kirjoissa sotien, kumousten ja politiikan suuret linjat ovat kuitenkin taustalla. Hän on ennen kaikkea tunnelmien ja näkyjen välittäjä. Kapuscinskin kirjoitusten voima on niiden puolipäiväkirjamaisessa, puolidokumentaarisessa olemuksessa.

Portugalin siirtomaavallan päättymisestä Angolassa kertovassa ”Another Day of Life” -kirjassa tärkeintä eivät ole vallasta taistelevat sissiryhmät ja niiden johtajien nimet, vaan se miltä tropiikin helteessä tuntui valmistautua väistämättömään vallanvaihdokseen. Näkymä Luandan lahdelta katoavasta viimeisestä ulkomaisesta rahtilaivasta ja kamppailu katkeavien telex-linjojen kanssa jäävät pysyvästi mieleen, toisin kuin aikojen mukana muuttuvat sissiliikkeiden kirjainyhdistelmät.

Kaksinkertainen Nobel-ehdokas ei kirjoissaan yritä olla kaukonäköisempi kuin hän tapahtumia kokiessaan oli. Toistuva tilanne kirjoissa sijoittuu ahtaaseen hotellihuoneeseen, jossa yksinäinen reportteri yrittää saada selvää muistiinpanovihkonsa raapustuksista tai keräämistään suttuisista valokuvista.

Välähdykset ja vaikutelmat ovat Kapuscinskin erikoisalaa; ei liene sattuma, että hän harrastaa valokuvausta. Kapuscinskin visiot ovat innoittaneet myös toisia tekijöitä: ”The Emperor” on filmattu televisiolle Englannissa sekä Puolassa ja siitä on tehty kuusi näyttämöversiota.

Kapuscinskin kaikista kirjoista henkilökohtaisin on hänen suomen lisäksi 30 kielelle käännetty teoksensa ”Imperiumi”. Siinä hän kertoo ensimmäisistä kohtamisistaan ”reaalisosialismin” kanssa, lapsuudestaan Pinskissä ja opettajastaan, joka kyyditettiin Siperiaan. Hän maalaa historiallisen kaaren aina vuosiin 1989-91, jolloin hän matkusti yli 60 000 kilometriä ympäri romahtavaa Neuvostoliittoa.

Lentokoneessa häntä tuijottavat takaisin saastuneet järvet, kuin kuolleen kalan sumeat silmät. Maalla hän törmää ruostuneisiin tankkeihin ja mudassa laahustaviin ihmisiin. Tarkassa yksityiskohtien ja esinemaailman kuvauksessaan ”Imperiumi” on eräänlaista uutta journalismia vanhasta maailmasta.

Kapuscinskille kiinnostava tapahtuu poliittisten iskulauseiden tuolla puolen. Hänen kuvaamansa ihmiset ovat aidoimmillaan innostuessaan oikean merkkisten aurinkolasien hankinnasta. Kapuscinskin maailmankuva on varsin postmoderni ja puolalainen. Hänen mielestään suurten ideologisten järjestelmien aika on ohi. ”Jos kaikista 20. vuosisadan tappiollisista vallankumouksista, kommunismista, pan-afrikkalaisesta sosialismista tai islamilaisista kumouksista voidaan oppia jotakin, niin se, ettei tulevaisuuteen ole oikopolkua. Lopultakin historia on päätynyt Käytännön Vaiheeseen”, kirjoittaa Kapuscinski New Perspectives Quarterly -aikakausilehden esseessä.

Ideologioiden hylkääminen, kaikkien päätyminen keskustaan, on Kapuscinskin mielestä positiivinen asia. Hänen mielestään vaara ideologisen tyhjiön täyttymiselle muukalaisvihalla ja epäluulolla on lopulta vähäinen. Tärkeintä Kapuscinskin mielestä on, että suurien unelmien myötä loppuivat myös suuret painajaiset.

Postmodernistien tapaan Kapuscinski nauraa ihmisille, jotka korottavat itsensä historian suunnankääntäjiksi. Hän ei kuitenkaan pilkkaa yrittäviä. Kapuscinskin mielestä ihmisarvo toteutuu juuri kapinassa sokeiden voimien valtaa vastaan ja haluttomuudessa alistua niille.

Kapuscinski on yhtäaikaisesti myös traditionalisti, joka uskoo muun muassa perustavan kansanluonteen voimaan. ”Imperiumi” -teoksessa hän kirjoittaa: ”Enää ei ole kommunismia eikä Gorbatshovia, kohta ei ehkä ole enää Jeltsiniäkään. Mutta jossain Siperiassa vanha nainen, hänen puutöllinsä ja joka nurkalla loistava köyhyys, naisen tapa ajatella, hänen yrityksensä löytää elämäänsä sisäistä järjestystä, rauhaa ja voimaa kestää kohtaloaan — se on jotain joka on aina ollut, ja luulen että se tulee säilymään muuttomattomana vielä pitkään.”

Tulevaisuus on monikulttuurinen

Kapuscinski uskoo markkinatalouden säilyttävän lumovoimansa myös ensi vuosisadalla. Hänen mielestään kapitalismi voi kenties haista, mutta sen tuoksu on kiihoittava. Yhdysvallat ei ole dekadenssissa, siitä Kapuscinskille riittää todisteeksi maahan päivittäin pyrkivät tuhannet siirtolaiset.

Rodullisesti puhtaat ja kulttuurillisesti yhtenäiset järjestelmät eivät hänen mielestään kuulu tulevaisuuteen. Maailmantalouden painopiste on siirtymässä Tyynenmeren alueelle, erityisesti Kaliforniaan siksi, että siellä on parhaiten osattu hyödyntää monikulttuurisuuden ja -rotuisuuden voimaa.

Kokoomateoksessa ”At Century´s End” Kapuscinski arvioi maailman kehittyvän vääjäämättä moniarvoisemmaksi: ”Maailma kasvaa. Ja tässä maailmassa meillä on hieman enemmän kaikkea — enemmän ihmisiä, enemmän kulutustavaroita, enemmän kommunikointia. Tämä meitä ympäröivä kaiken kasvu vaatii lisää kulttuurista tilaa ja tuhoaa tieltään kaiken, joka asettuu sitä vastustamaan. Tämä tekee vanhanaikaisiksi järjestelmät, jotka eivät hyväksy moniarvoisuutta. Järjestelmät, jotka eivät hyväksy moniarvoisuutta elämäntapana, ovat tuomittuja katoamaan.”

Timo Saari

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!