Kuka Turkissa hyötyy GAPista?

Eufrat- ja Tigris -jokiin rakennetaan jättipatoja Kaakkois-Turkissa. Turkin hallituksen internet-sivuilla annetaan tekniset tiedot patosuunnitelmista, mutta ei mainita sitä, että tekojärvien aiheuttama mikroilmaston muutos lisää monia sairauksia.

Kaakkois-Turkin poikkeustila-alueella, siis kurdialueella, on sisällissodan ohella käynnissä maan laajin rakennushanke eli Grand Anatolia Project (GAP), mikä tarkoittaa Eufrat- ja Tigris-jokien patoamista. Niihin aiotaan rakentaa vuoteen 2020 mennessä 22 patoa ja 19 jättivoimalaa.

Padoista on tällä hetkellä valmiina kolme ensimmäistä: Atatürk, Karakaya ja Keban.

Paperilla suunnitelmat kuullostavat vakuuttavilta: patojen tekojärvistä johdetulla vedellä järjestetään kastelu 1,7 miljoonalle peltohehtaarille, ja voimalat kaksinkertaistavat Turkin vesivoimalla tuotetun sähkötuotannon.

Tekniikka ei tasoita tuloeroja

GAPin yhdeksi viralliseksi tavoitteeksi määritellään tuloerojen tasoittaminen varakkaan Länsi-Turkin ja köyhän Itä-Turkin välillä. GAPin alueella asuukin kymmenen prosenttia Turkin asukkaista, mutta siellä tuotetaan vain viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Maanviljelyn painopiste on kotieläintuotannossa, eivätkä viljelymenetelmät ole juurikaan muuttuneet keskiajan jälkeen.

Kaikesta huolimatta Turkin hallituksen GAP-kotisivulla (www.mfa.gov.tr/GRUPC/GAP.HTM) keskitytään esittelemään lähinnä patohankkeiden yksityiskohtia, kun taas tiedot alueen maanomistusoloista ja muusta tilanteesta puuttuvat kokonaan. Turkin kurdialueella on perinteisesti ollut feodaalinen maanomistus, joten jos keinokastelun rakentamiseen ei liity maareformia, hyödyt siitä päätyvät hyvin harvoihin taskuihin.

Alueella on kuitenkin erinomaiset edellytykset toimia Turkin vilja-aittana; maaperä on hyvää ja aurinkoa ja lämpöä riittää. Vain vettä on puuttunut. Keinokasteluprojektin tavoitteena on paitsi lisätä viljelypinta-alaa, myös saada kaksi satoa vuodessa nykyisen yhden sadon sijasta, tai sopivilla lajivalinnoilla jopa viisi satoa kahdessa vuodessa.

Millaisten lajien viljelyä keinokastelun avulla aiotaan sitten tehostaa? Alue on tällä hetkellä elintarviketuotannossaan omavarainen, joten tavoitteena on vientituotteiden, kuten puuvillan, tupakan, vehnän, hedelmien ja pähkinöiden viljelyn lisääminen.

Malaria yleistynyt

GAPin yhteydessä suomalaisissa tiedotusvälineissä viitataan yleensä sen poliittiseen merkitykseen: alueen kahden tärkeimmän joen patoaminen Turkin puolella tehostaisi Turkin maataloutta, mutta raunioittaisi Syyrian ja Irakin maatalouden, jotka perustuvat täysin näistä kahdesta joesta otettavaan kastelu- ja käyttöveteen. Turkki aikoo saada myös vientituloja rakentamalla vesiputkia vesipulasta kärsivään Israeliin. Suunnitteilla on niin ikään makean veden kuljettaminen meressä hinattavilla säiliöillä Pohjois-Kyprokseen.

Patojen ympäristö- ja terveysvaikutuksista ei sen sijaan juurikaan puhuta. Ryhmä turkkilaisia ja amerikkalaisia tutkijoita kuitenkin arvostelee artikkelissaan (www.cdc/ncidod/EID/vol1no1/aksoy.htm) patoprojektin terveysvaikutuksista vaikenemista: Pato saa ympäristössään aikaan mikroilmaston muutoksen, joka lisää asukkaiden sairauksia.

Terveysvaikutuksista onkin jo jonkin verran tietoa Atatürk-padon alueelta Eufrat-joen alkulähteiltä. Vuonna 1992 käyttöön otettu tekojärvi sijaitsee Sanliurfan alueella kurdialueen länsilaidalla. Artikkelin kirjoittaneiden tutkijoiden mukaan veden seisominen tekojärvessä lisää tuhohyönteisiä ja loiseläimiä, ja kun kasteluvesi levitetään laajalle alueelle, hyönteiset ja sairaudet leviävät sen mukana. Atatürkin vesi kuljetetaan tunnelia pitkin 50 kilometrin päähän Harranin aukiolle ja käytetään puolen miljoonan peltohehtaarin kasteluun.

Kaakkois-Turkissa on aiemmin ollut malariaa satunnaisesti, mutta 1990-luvulla siitä on tullut yleinen sairaus. Turkin terveysministeriön raportin mukaan vuosina 1990—92 malaria-tapaukset kaksinkertaistuivat 8 600 tapauksesta 18 600 tapaukseen. Sanliurfan maakunnassa, siis Atatürk-tekojärven alueella, malariatapaukset lähes kuusinkertaistuivat 780 tapauksesta 5 100 tapaukseen vuosina 1990–93. Tätä tuoreempia tilastoja ei ole saatavana. Aiheellista onkin kysyä, kuinka paljon malariatapauksia jätetään raportoimatta. Esimerkiksi eräs Euroopassa pitkään asunut kurdinainen järkyttyi vieraillessaan pari vuotta sitten kotikylässään, kun kaikki siellä näyttivät olevan malarian kourissa. Tautihan uusiutuu hoitamattomana säännöllisin väliajoin. Hänen mukaansa kylästä ei saanut kiniiniä eikä muutakaan hoitoa.

Malarian lisäksi tekojärvien mikroilmaston muutos lisää loistauteja, kuten giardiaa, ameebaa ja halkiomatoa sekä aiheuttaa ripuliepidemioita. Artikkelissa viitataan useaan 1990-luvulla Kaakkois-Turkissa asuville lapsille tehtyyn tutkimukseen, joissa 60—88 prosentissa tutkittavista löytyi jokin loiseläin.

Sukulaisiinsa Euroopasta käsin tiiviisti yhteyttä pitävä kurdinainen kertoi tietävänsä tapauksia, joissa yhdessä kylässä jopa 30 lasta on kuollut kuukauden aikana ripuliepidemiaan.

Kristiina Koivunen

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!