Paavi vetosi Batom Miteen puolesta

Ogonikansan eloonjäämisliikkeen Mosopin koordinaattori, baarinpitäjä Batom Mitee on Nigerian sotavoimilta saatujen tietojen mukaan hengissä. Kumppanin mennessä painoon Batom virui eristyssellissä sotilasleirin putkassa Etchen kylässä Riversin osavaltiossa. Tietolähteemme mukaan ”osaksi lähes halvaantunut” Batom ei ole saanut lääkehoitoa kidutuksessa saamiinsa vammoihin.

Kepan yhteistyökumppani Batom Mitee vangittiin ilman oikeudenkäyntiä ogonien vuosijuhlan aattona 3. tammikuuta 1998 yhdessä kymmenien muiden Mosop-liikkeen aktivistien kanssa. Maaliskuun lopulla Nigeriassa vieraillut katolisen kirkon johtaja Paavi Johannes Paavali II pyysi Nigerian sotilasjunttaa vapauttamaan Batom Miteen ja 60 muuta poliittista vankia.

PJ

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!