Kävin äskettäin 40 suomalaisessa koulussa puhumassa Afrikasta ja sen luonnonvaroista. Kiertue järjestettiin Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston ja Luonto-Liiton avustuksella.
Keskusteluissa kävi selväksi, että suomalaiset nuoret tietävät hyvin vähän Afrikan luonnosta ja luonnonvaroista. Valitettavasti heidän afrikkalaisilla ikätovereillaan tilanne on jokseenkin sama.
Miten on oletettavissa, että kehittyneiden maiden asukkaat muuttavat kulutustottumuksiaan nuorison saadessa väärää tietoa? Monet tiedemiehet ovat sitä mieltä, että kulutustottumusten perusteellinen muutos kehittyneissä maissa vähentää tehokkaasti niin saastumista kuin luonnonvarojen rosvousta kehitysmaista kehittyneille maille.
Monien suomalaisten nuorten mielestä kehitysmaiden luonnonsuojelun tehtävä on auttaa kehittyneitä maita. Saadaan geenipankkeja, tasapainotetaan kasvihuoneilmiötä, säilytetään lajeja ja ympäristöjä, jotka ovat arvokkaita harvinaisuutensa tai matkailun takia. Mielipiteiden takana on tosiasia, että useimmat kehittyneet maat kannattavat kehitysmaiden luonnonsuojelua pikemminkin oman etunsa kuin kehityksen vuoksi.
Keskustelujen aikana sain vastata mielenkiintoisiin kysymyksiin: Hyötyvätkö afrikkalaiset luonnonvaroistaan? Miksi he köyhtyvät, vaikka luonnonvaroja on runsaasti? Oppilaat puolestaan saivat kuulla hämmästyttäviä asioita: Ekoturismi on vasta unelmaa, matkailutulot eivät useinkaan edistä matkailuelinkeinoa eivätkä hyödytä paikallisia asukkaita.
Valitettavasti afrikkalaisetkaan nuoret eivät tunne yrityksiä, jotka ryöväävät Afrikan luonnonvaroja rikkaampien maiden kysynnän tyydyttämiseksi. He eivät tiedä tarpeeksi luonnonvaroihin liittyvistä omistussuhteista, oikeuksista ja velvollisuuksista, luonnonvarojen hoitamisesta ja niistä saatujen tulojen uudelleenjaosta.
Tiedonpuute näkyy siinä, kuinka huonosti sekä kehittyvissä että kehittyneissä maissa luonnonvarojen käyttö ja kehitys liitetään toisiinsa. Kuten monet tapaamani nuoret ehdottivat, seuraavia asioita on tutkittava enemmän:
Luonnonvarojen hoitoon puututaan yhteisöpohjaisesti. Noudatettavat suuntaviivat määritellään ennen ohjelmien käynnistämistä.
Kehitetään taloudellisia ja sosiaalisia kannustimia, jotka lisäävät ympäristövaikutusten osallistavaa erittelyä.
Luodaan rakenteelliset puitteet tehokkaille, yhteisöpohjaisille luonnonvarojen hoito-ohjelmille. Tavoitteena on, että paikalliset yhteisöt viimekädessa vastaavat päätöksenteosta, suunnittelusta ja täytäntöönpanosta.
Suunnitellaan osallistavan kehityksen kommunikointijärjestelmiä, jotka edistävät yhteisöpohjaista luonnonvarojen hoitoa ja kestävää kehitystä. Kansalliset ja kansainväliset luonnonvarojen suojelua ja hoitoa ohjaavat periaatteet hyödynnetään niin, että paikalliset yhteisöt voivat käydä oikeudenmukaisempaa kauppaa.
Hikloch Ogola
Kirjoittaja on Suomessa asuva tansanialainen ympäristö- ja kehitysasioihin perehtynyt toimittaja.