Niiden, jotka ihmettelevät vaurauden valtaisan epätasaista jakautumista eteläisessä Afrikassa, kannattaa lukea Ruth Firstin kirja Mustaa kultaa, joka on tutkimus mosambikilaisesta siirtotyöläisyydestä.
Tutkimus selvittää Etelä-Afrikan kaivoksissa työskennelleiden mosambikilaisten siirtotyöläisten asemaa vuosisadan alusta 70-luvun lopulle. Kun 70-luvun alussa joissakin Euroopan maissa joka seitsemäs ruumiillista työtä tekevä oli siirtolainen, Etelä-Afrikan kaivosteollisuudessa ulkomaalaisia siirtotyöläisiä oli kolme neljästä.
Mosambikilaisia oli kaivostyöläisinä Etelä-Afrikassa lähes jatkuvasti peräti sata tuhatta. 70-luvun puoliväliin saakka kaikista ulkomaalaisista yli neljännes oli Mosambikista. Siirtotyöläisyys ei koskaan ollut vain hätävara, vaan pysyvä välttämättömyys, niin kaivostoiminnan kehitykselle kuin puutteessa eläville talonpojillekin. Tutkimus tehtiin aikana, jolloin itsenäistyneessä Mosambikissa suunniteltiin koko siirtotyöläisjärjestelmän purkamista. Vahinko vain, että tutkimuksen julkaiseminen suomeksi on pahasti myöhästynyt.
Vaikka eteläinen Afrikka onkin kokenut poliittisia mullistuksia, ei tarvetta lähteä siirtotyöläiseksi ole kokonaan pystytty poistamaan. Mosambikissa valtaan tulleen Frelimon yritykset organisoida maataloustuotanto uudelleen raukenivat pian Etelä-Afrikan tukeman Renamo-liikkeen tuhotoimintaan. Kun 80-luvulla kaikesta oli huutava pula, eteläafrikkalainen kaivoskypärä oli statussymboli: vaikka kaivosten palkat olivat pienet ja työolot ankeat, kaivostyöläinen oli onnekas, koska hän pystyi hankkimaan edes jotakin tavaraa, coisaa.
Mustaa kultaa on nykytilanteessakin kiinnostavaa luettavaa, sillä se valottaa koko siirtotyöläisjärjestelmän taustoja ja vaiheita osana siirtomaavallan pönkitystä ja Etelä-Afrikan kaivosteollisuuden vaurauden syntyä. Siirtotyöläisiksi Etelä-Afrikkaan ei suinkaan hakeuduttu omin nokkineen, vaan kaivosten värväystoiminta oli järjestelmällistä ja laajamittaista. Sitä paitsi Portugalin siirtomaavallalla oli sormensa pelissä: se itse asiassa myi mosambikilaisia värväysjärjestöjen välityksellä Etelä-Afrikan kaivoksille. Työvoimaa vaihdettin paitsi rahaan ja kultaan, myös laiva- ja rautatiekuljetuksista saataviin tuloihin. Tutkimuksessa todetaan, ettei mikään muu yksittäinen prosessi kuin kaivostyövoiman värväys koko Mosambikin siirtomaahistorian aikana ole aiheuttanut yhtä paljon afrikkalaisen työn riistoa ja koko kansantalouden vääristymistä ja alikehitystä.
Mustaa kultaa sisältää myös inhimillisiä kertomuksia kaivostyöläisten työ- ja kotioloista. Haastattelujen oheen on kirjattu lauluja, jotka kuvastavat kaivoksiin pestautuvien rankkaa todellisuutta tai kotikonnuilla odottelevien vaimojen vaihtelevia tunteita. Kaivosmiesten haastatteluja heidän lähtökohdistaan ja kokemuksistaan kaivoksissa olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Siirtotyöläisyyden syiden selvittäminen jää tutkimuksessa hieman sekavaksi ja asioiden hahmottamista hankaloittaa paikoin hyvinkin kömpelö suomennos. Paikallista terminologiaa tuntematon saattaa pudota kärryiltä muutenkin muutaman kerran, kun tekstissä vilisevät chibalot, lobolot, nhachat, machambat ja machongot, joista jotkut selitetään jossain kohdassa, joitakin ei.
Ruth First oli apartheidin vastaiseen taisteluun osallistunut eteläafrikkalainen tutkija ja journalisti, joka pidätettiin ja vangittiin kotimaassaan useita kertoja 50- ja 60-luvulla. Hän asui myöhemmin Englannissa ja Mosambikin itsenäistyttyä hänet kutsuttiin Maputoon, Eduardo Mondlanen yliopiston Afrikan tutkimuskeskukseen. Vuonna 1982, juuri ennen Mustaa kultaa -kirjan julkaisemista, Etelä-Afrikan salaisen poliisin lähettämä kirjepommi surmasi hänet. Ruth First oli naimisissa Etelä-Afrikan vapautusliikkeen ANC:n johtohahmoihin kuuluvan Joe Slovon kanssa.
Kirsti Honkasalo
Ruth First: Mustaa kultaa, mosambikilainen kaivosmies, työläinen ja talonpoika, Suomi-Mosambique-seura, Rauhankirjallisuuden edistämisseura 1994. (Black Gold. The Mozambican Miner, Proletarian and Peasant, 1983)