7.7.2009
Panhuiluja ja rap-biittejä
Waynarap antaa aimarankielisella rapillaan äänen bolivialaisille intiaaninuorille. Suomessa betonilähiötkin ovat bändin poikien mielestä kauniita.
7.7.2009
Waynarap antaa aimarankielisella rapillaan äänen bolivialaisille intiaaninuorille. Suomessa betonilähiötkin ovat bändin poikien mielestä kauniita.
7.7.2009
Iranilaisen Samira Makhmalbafin kouluvuodet olivat kaukana tasa-arvosta. "Koulussa opetettiin, että et voi olla sitä etkä tätä, koska olet nainen." Makhmalbaf päätti ryhtyä itsevarmaksi elokuvaohjaajaksi.
7.7.2009
Jokainen kenialainen osaa tanssia.
7.7.2009
Miten kehitysavusta voi kirjoittaa bestsellerin? Ehdottamalla avun lopettamista kertaheitolla. Asiaa auttaa, jos kirjoittaja on huippuyliopistot käynyt sambialaisnainen.
7.7.2009
Halpa vesiliikenne on voimissaan sotilasjuntan hallitsemassa Burmassa. Laivat ja veneet kuskaavat ihmisiä ja rahtia sinne, minne ei tietä pitkin pääse. Laivan kyytiin pääsee myös satunnainen matkailija.
7.7.2009
Ekokampaamot kasvattavat suosiotaan. Mutta kuinka ekologista hiusten käsittely todellisuudessa on?
7.7.2009
Kurdistanin nuoret tutustuvat Suomeen.
7.7.2009
Ympäristönsuojelu on useimmille poliitikoille pelkkä vitsi, Joan Pinto kirjoittaa.
7.7.2009
Jos huumeet eivät olisi laittomia, ne olisivat täydellinen tuote kehitysmaille. Näin sanoo Bradfordin yliopiston tutkija Julia Buxton.
7.7.2009
Reilu vuosi sitten kolumbialaisessa kalastajakylässä sattui tuhoisa palmuöljyvuoto. Se päivä sotki kalastajien ja turismilla elävien elinkeinon. Korvauksia menetyksistä odotetaan yhä.