1.12.2017
Tekstareilla terveitä vauvoja? Kehitysyhteistyötä mobiilin keinoin
Kehitysmaissa mobiiliteknologiaa yritetään valjastaa yhä kekseliäämmin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten terveyden parantamiseksi.
1.12.2017
Kehitysmaissa mobiiliteknologiaa yritetään valjastaa yhä kekseliäämmin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten terveyden parantamiseksi.
29.11.2017
Rauhanprosessit ovat harvinaisia historiallisia hetkiä, joissa politiikan sääntöjä voidaan neuvotella uudelleen. Naisia ei pidä jättää ulkopuolelle.
10.11.2017
Julkkishyväntekijät ovat arkipäivää ja valtavirtaa, mutta onko heistä todellista hyötyä? Ja jos on, niin kenelle?
10.11.2017
"Minusta tuntuu, etten ikinä tule saavuttamaan sitä onnellisuuden määrää, jota todistin ahtaassa myanmarilaistalossa", pohtii Mimosa Hedberg.
10.11.2017
Tv:stä tuttu toimittaja Sean Ricks halusi pitkään olla samanlainen kuin muut. Kun oma lapsi syntyi, oli viimeistään selvitettävä, mistä kaikessa tässä hervottomassa sopeutumisessa on oikein kyse.
1.11.2017
Orjuustilastoihin sisällytettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna myös pakkoavioliitto.
31.10.2017
Pääkirjoituksessaan Anni Valtonen muistuttaa hyvinvoinnin muodostuvan lopulta pienistä asioista.
30.10.2017
Maailman Kuvalehti pureutui hyötymisen historiaan. Yhä kun toiset porskuttavat ja keräävät voitot, toiset kärvistelevät.
18.10.2017
Sienimetsässä sielu lepää ja hyvällä tuurilla kori täyttyy metsän antimista. Saalis on parasta valmistaa ruoaksi heti. Kookosmaito ja vihreä currytahna antavat metsäsienikeitolle aasialaisen vivahteen. Nopea sienipesto muuntuu moneen ruokaan sopivaksi.
18.10.2017
Riina Katajavuoren uudessa lastenkirjassa vieraillaan Suomeen eri maista tulleiden ihmisten kodeissa. ”Olisi tärkeää, ettei naapuriin menemiseen tarvittaisi juhlallisia tekosyitä.”