• 30.10.2019

    Perhenormit ovat murtumassa kuten Berliinin muuri aikoinaan

    Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring yrittää saada yhteiskunnan huomioimaan perheiden monet muodot. Hän uskoo, että perheiden monimuotoisuuden tunnistaminen palvelee myös heteroydinperheitä.

  • 30.10.2019

    Ydinperheen haastajat – yhä useampi valitsee itsensä näköisen perheen

    Malla Linturin kotona asuu kolme sukupolvea, Antero ja Christa Säämäki ovat olleet koko avioliittonsa aikuisperhe ja Riika Lindholm lapsineen jakaa arkensa kämppisten kanssa. Viime vuosikymmeninä käsitys perheestä on laajentunut, ja se näkyy myös suomalaisissa kodeissa.

  • 30.10.2019

    Pakolaisia ja paperittomia valkokankaalla

    Refugee Film Festival esittää pakolaisuutta ja sen vaikutuksia pohtivia elokuvia. Pakolaistaustaiset katsojat pääsevät elokuviin ilmaiseksi.