20.9.2003
Kehitysmaat ryhdistäytyivät Cancunissa
Kauppaneuvottelujen kaatuminen osoitti, ettei kehitysmaiden näkemyksiä voida enää ohittaa.
20.9.2003
Kauppaneuvottelujen kaatuminen osoitti, ettei kehitysmaiden näkemyksiä voida enää ohittaa.
20.9.2003
Suomen oma kokemus hyvinvointivaltion rakentamisesta on kehitysmaiden tutkijoiden mukaan tärkeä esimerkki köyhille maille.
20.9.2003
Suomi kansainvälistyy tehokkaalla tavalla: Jo joka kymmenes maassamme vuosittain solmitusta avioliitosta on monikulttuurinen.
20.9.2003
Kiinan nopea talouskasvu on vaatinut veronsa ympäristöltä. Nopeasta aavikoitumisesta kärsivät tavalliset pekingiläisetkin.
20.9.2003
Kestävä kuluttaminen vaatii omaa ajattelua. Kuluttajalla on mahdollisuus vaikuttaa valinnoillaan siihen, käytetäänkö luonnonvaroja myös tulevia sukupolvia ajatellen.
20.9.2003
Mari Mero tahtoo yhdistää matkailun, yrittämisen ja tutkimuksen eettiseen vaikuttamiseen.
20.9.2003
Paljasjalkainen kerjäläispoikien lauma valtaa Dakarin kadut heti aamutuimaan. Pojat ojentavat säilykepurkista tehtyä almukuppiaan kohti jokaista ohikulkijaa. Siestan aikaan heitä tapaa lepäämässä huoltoasemien pihoilla tai puiston penkeillä.
20.9.2003
20.9.2003
Etelän kansalaisjärjestöt kertoivat Kumppanille, millaista yhteistyö suomalaisten kanssa on.
20.9.2003
Ähtärissä sijaitsevaan ekoyhteisöön ei kanneta kaupasta kuin kahvia, sokeria ja rasvaa.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.