• 2.10.2007

    Kestävästi johdonmukaisuuteen

    Kirjoittaja pohtii ministeri Paavo Väyrysen lausuntoa, jonka mukaan kestävän kehityksen tulisi olla kehityspoliittisen toiminnan tärkein tavoite. Ympäristöasiat ovat tärkeitä, mutta yhteiskunnallis-sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tavoittelua ei tulisi laiminlyödä niiden kustannuksella.

  • 2.10.2007

    Aivovuodolle riittää vastaanottajia

    Euroopan Unioni toivottaa köyhien maiden koulutetut lämpimästi tervetulleiksi. Britanniassa julkinen terveydenhuolto hyytyisi toimintakyvyttömäksi ilman Afrikassa ja Aasiassa koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia. Zimbabwen terveydenhuollon ammattilaisista yli puolet on muuttanut ulkomaille.

  • 2.10.2007

    Carmelia tekee työtä kaiken aikaa

    Meksikolainen Carmen työskentelee päivisin kotiapulaisena ja iltaisin lastenhoitajana. Aikaa lepäämiseen on vain sunnuntaisin. Vanhin tytär auttaa äitiään taloudellisesti.

  • 2.10.2007

    Mikä kulkemisessa kiehtoo?

    Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen, vai mikä on saanut 191 miljoonaa ihmistä lähtemään pysyvästi kotimaastaan? Siirtolaisia on nyt kaksi kertaa enemmän kuin puoli vuosisataa sitten. Vielä voimakkaammin on kasvanut muutto maiden sisällä.

  • 2.10.2007

    Travellerin repusta löytyy länsimainen passi

    Rikkaiden maiden rinkkamatkaajat eli travellerit kiertävät maailmaa kuukausien ajan mukavuuksista kieltäytyen. Travellerius käsitteenä syntyi 1970-luvulla, kun nuoret alkoivat seurata hippien jäljessä Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Thaimaassa travellereihin suhtaudutaan samalla tavoin kuin muihinkin matkaajiin.

  • 2.10.2007

    Presidentti Musharraf ja demokratian haaste Pakistanissa

    Pakistanin presidentti, kenraali Musharraf nousi valtaan vallankaappauksessa vuonna 1999. Diktaattori on muun muassa kumonnut naisten oikeuksia rikkovia sharia-lakeja. Demokratiasta kiinnostunut Pakistanin ainoa naisohjaaja tapasi presidenttinsä.

  • 2.10.2007

    Kehitysmaan viljelijät eivät hyödy hinnannoususta

    Usein kuulee sanottavan, että naisen euro on 80 senttiä, mutta köyhien maiden viljelijöiden euro on edellistä vielä paljon pienempi. Varattomat perustuotteiden viljelijät eivät pääse hyötymään tuloista, jotka kasaantuvat jalostajille ja maailmanmarkkinoiden suhdanteita hyödyntäville kauppiaille.

  • 2.10.2007

    Sovittelua 20 vuoden jälkeen

    Voivatko eri puolilla taistelleet sotaveteraanit olla ystäviä? Nicaragualaisten toverien tapaus osoittaa, että kyllä voivat. 1980-luvun sisällissotaan osallistuneet miehet kiertävät kertomassa kokemuksistaan ja sovinnostaan.

  • 2.10.2007

    Olympialaiset ja kiinalaisten arki

    Vuoden 2008 olympialaiset ovat Kiinalle kuin pääsykoe vaikutusvaltaisten ja modernien valtioiden eliittiin. Massiivisten rakennusprojektien lisäksi kisajärjestelyihin on rekrytoitu niin eliittiyliopistojen opiskelijoita kuin köyhiä siirtotyöläisiä.

  • 2.10.2007

    Kenialaiset naiset perustivat oman kylän

    Pohjoiskenialaiset samburu-naiset kyllästyivät miesten sortoon ja perustivat kylän, jonne miehillä ei ole asiaa. Ranskalainen dokumenttielokuva valottaa naisten kylän arkea.