Matokallio on alueensa viimeinen metsä. Pelkästään sen eteläsivua reunustavalla Puotinharjulla, Itäkeskuksen kupeessa, asuu yli 4000 ihmistä. Metsä on tärkeä retkikohde alueen päiväkodeille ja kouluille.
”Täällä asuu paljon pienituloisia, joilla ei ole autoja tai mökkejä. Ilman Matokalliota lapset eivät saa minkäänlaista luontokosketusta. Samoin alueella asuu runsaasti eläkeläisiä. Tämä on seudun ainoa hiljainen, rauhallinen paikka”, sanoo Jaana Patrakka, alueen asukas.
Nyt Matokallion kohtalo on vaakalaudalla: suunnitelmissa on räjäyttää 80 000 kuutiota peruskalliota ja kaataa metsä jäähallin tieltä. Matokalliosta ei jäisi jäljelle käytännössä mitään.
Maailma ympärillä on jo ehtinyt muuttua, mutta silti suunnitelmat viedään hinnalla millä hyvänsä loppuun.
Tonttivaraus on jo olemassa. Nyt pöydällä on lainahakemus ja maanvuokraussopimus, ja Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää sen kohtalosta pian.
Yksi jäähalli alueella jo on, aivan vieressä. Uuden hallin tarpeellisuutta perustellaan sillä, ettei Suomessa tällä hetkellä ole paikkaa, jossa pikaluistelua voisi harjoitella sisätiloissa. Hankkeen taustalla on Myllypuron jääurheilukeskus Oy, jonka omistavat puoliksi Luisteluliitto ry ja Taitoluisteluliitto ry.
Vika ei ole hankkeessa itsessään, alueen aktiivit muistuttavat, vaan sen toteutuksessa. Vaihtoehtoisia sijoituspaikkojakin olisi. Vaihtoehtoiset tontit löytyvät esimerkiksi Itä-Helsingin Roihupellosta tai Vuosaaresta. Ne sopisivat käyttöön kaavoitusmuutoksella. Kyse on siis nimenomaan siitä, että hallin sijoituspaikka on väärä, Patrakka korostaa.
”Suunnittelun pitäisi olla demokraattista ja lähialueen ihmiset huomioivaa. Luonto on kaikille avoin, pienituloisillekin, mutta luistelu on kallis harrastus, johon vain harvalla on varaa”, Patrakka sanoo.
Kun alueelle saapuu, viitteitä tulevasta voi jo nähdä: puiden kaato alueella on jo aloitettu. Viime viikolla hakattiin rivi haapoja. Rakenteilla on parkkipaikka 110 autolle.
”Tämä on siinä mielessä ironista, että hallin sijaintia on perusteltu nimenomaan kätevillä julkisilla liikenneyhteyksillä”, Patrakka huomauttaa.
Patrakka kuvailee tunnetta, jonka uhkaava metsätuho synnyttää:
”Kun näin kaadetut haavat, jalkani vapisivat monta tuntia. Paikallisille tämä aiheuttaa valtavasti ahdistusta ja unettomia öitä. Yritämme tehdä kaikkemme. Ajatus siitä, että vanhat puut hakataan ja lintujen laulu lakkaa, on järkyttävä.”
Jos Matokalliota ei enää ole, lähtee myös Patrakka. Eikä hän ole ainoa: on jo ihmisiä, jotka ovat muuttaneet alueelta pois lähiluonnon synkeiden näkymien takia.
Täällä asuu paljon pienituloisia, joilla ei ole autoja tai mökkejä. Ilman Matokalliota lapset eivät saa minkäänlaista luontokosketusta.
Näin käy usein: asukkaat heräävät lähiluonnon tilaan liian myöhään.
”Yleensä lähimetsän tuhoon havahdutaan silloin, kun sitä aletaan jo kaatamaan. Keinot vaikuttaa tilanteeseen ovat hyvin rajalliset: täytyisi seurata kaavoitusta aktiivisesti, mutta kaavoitusdokumentit ovat vaikeaselkoisia”, sanoo Ida Korhonen, Luonto-Liiton metsäryhmän aktiivi.
Matokallion kaava sai alkunsa 2006, kun Helsinki haki talviolympialaisia. Halli oli tarkoitus rakentaa kisoja varten. Kisoja ei kuitenkaan saatu ja hanke viivästyi, lähes unohtui.
”Kaavoitusprosesseissa on hyvin tyypillistä, että on vanhoja ja hautautuneita suunnitelmia, jotka sitten pitkän ajan kuluttua nousevat taas esiin. Maailma ympärillä on jo ehtinyt muuttua, mutta silti suunnitelmat viedään hinnalla millä hyvänsä loppuun”, sanoo Aino Juvonen, Luonto-Liiton Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanjan koordinaattori.
Matokallio on yksi Kaadetaan kaava -kampanjan kohteista. Kampanja vaatii, että rakentaminen tulee keskittää jo rakennettuihin ympäristöihin, ei kaupunkimetsiin. Lisäksi vaatimuksena on, että kaavaprosessi tehdään läpinäkyväksi ja kaupunkilaisille taataan aito mahdollisuus osallistua omaa lähialuettaan koskevaan päätöksentekoon.
Nykyään tällaista mahdollisuutta ei Juvosen mukaan ole. Esimerkiksi Matokallion kaavaan olisi pitänyt vaikuttaa jo 2000-luvun alussa. Silloin Matokallion pohjoispuolen Puu-Myllypuroa ei vielä ollut edes olemassa. Eikä sen puoleen laajaa julkista keskustelua luontokadosta.
”Kaava on ihmisten keksintö, sen voi kaataa ja tehdä uuden. Mutta kun metsä kaadetaan, sitä ei saa enää takaisin”, Patrakka sanoo.
Helsingin kaupunkia rakennetaan syksyllä 2021 uusitun strategian voimin. Siinä keskeisenä kirjauksena on luontokadon pysäyttäminen.
”Strategiassa puhutaan metsien säästämisestä. Ongelma on se, että vanhoja kaavoja on vielä paljon, eikä poliitikoilla ole riittävää tahtotilaa arvioida niitä uusin silmin”, Juvonen sanoo.
Patrakan havaintojen mukaan kyse ei ole siitä, että kukaan varsinaisesti toivoisi Matokallion tuhoa.
”Kaikki poliitikot, joiden kanssa olemme keskustelleet, myöntävät että hallin paikka on huono. Sitten vedotaan kaavaan, että harmi kun se on jo tehty. Samalla Helsingissä tehdään noin 50 kaavamuutosta vuodessa – silloin kun halutaan rakentaa jotain uutta. Silloin ei yhtäkkiä olekaan mikään ongelma muuttaa kaavaa.”
Nämä metsät ovat viimeisiä saarekkeita monille uhanalaisille lajeille.
Kyse on tietenkin rahasta, Patrakka sanoo.
”Kaikki mitataan rahassa, metsän arvoa ei nähdä. Mutta jos mietittäisiin yhtään laajemmin, nähtäisiin että metsäkin tuottaa arvoa: terveyttä, hyvinvointia, monimuotoisuutta.”
Matokallio on vanha ja monimuotoinen metsä. Sen pohjoispuoli on määritelty kuuluvaksi arvokkaiden kasvillisuus- ja kasvistokohteiden kakkosluokkaan, siis huomattavan arvokkaisiin. Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa ja metsäverkostoselvityksessä (2015-2024) todetaan, että Matokalliolla esiintyy useita luontoarvoja, kuten harvinaista kasvillisuutta sekä linnustoa.
Matokalliolla on pieneen pinta-alaansa nähden monia erilaisia luontotyyppejä: on kalliota ja rinteitä, joilla kasvaa hyvinkin vanhaa kuusta. Alarinteillä on lehtoa, joka on itsessään uhanalainen luontotyyppi Suomessa.
Ja tietysti täytyy katsoa myös metsäverkoston kokonaisuutta, Korhonen sanoo. Matokallio on itään vievä vihersarvi, joka täydentää Kivikon, Viikin ja Herttoniemen viherkäytävää.
”Helsingin metsät ylipäänsä ovat Etelä-Suomen mittapuulla harvinaisen monimuotoisia, vanhoja ja suhteellisen luonnontilaisia. Toisin kuin suurimmassa osassa Suomea, metsä ei ole ollut intensiivisessä metsätalouden käytössä. Nämä metsät ovat viimeisiä saarekkeita monille uhanalaisille lajeille. Helsingin sietäisi olla ylpeä monimuotoisesta metsäluonnostaan”, Korhonen sanoo.
Kaava on ihmisten keksintö, sen voi kaataa ja tehdä uuden. Mutta kun metsä kaadetaan, sitä ei saa enää takaisin.
Kyse ei ole vain hallista, vaan alueen kokonaisuudesta. Kannattaisi siis muistaa, mitä muuta alueelle on tulossa, Patrakka sanoo. Esimerkiksi 300 lapsen päiväkoti.
Tältä alue jatkossa näyttäisi: kaksi jäähallia ja padel-halli. Autopaikat 110 autolle ja parkkialue neljälle bussille. Siihen päälle isot väylät, jotta rekoilla pääsee suoraan oville. Kaiken tämän kylkeen: päiväkoti ja lasten leikkialue.
”Tässä ei katsota ollenkaan kokonaisuutta. Sadoille lapsille olisi suoraan vieressä monimuotoinen metsä – mikä olisi sen parempi leikkipaikka? Sen sijaan suunnitelmissa on, ettei mitään luontoa olisi”, Patrakka sanoo.
Juvosen mukaan tämä on kaavoituksessa tyypillistä: on monta eri asemakaavaa, jolloin on haastavaa seurata, mitä kullakin alueella isossa kuvassa tapahtuu. Iso kuva hukkuu yksittäisten hankkeiden alle.
”Koko tämä alue tulisi muuttumaan ihan täysin. Vielä on kuitenkin mahdollista tehdä korjausliike: halli voidaan sijoittaa muualle”, Juvonen sanoo.