• 9.4.2020

    Sosiaalinen etäisyys on kulttuuri- ja varallisuuskysymys

    Korona ei leviä väestöissä satunnaisesti vaan tavoilla, joihin vaikuttaa esimerkiksi yhteiskuntaluokka, kirjoittaa valtiotieteen tohtori Henni Alava AntroBlogin uutiskommentissa. 

  • 25.3.2020

    Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla

    Saippua on monilla kehittyvillä alueilla luksusta. YK:n asiantuntijat muistuttavat vesipalvelujen tärkeydestä koronapandemian taltuttamiseksi.

  • 1.11.2019

    Afrikan homofobia – Euroopan afrofobia

    Homoille kuolemantuomiota ajavat ryhmät Ugandassa vetoavat Raamatun lisäksi jatkuvasti siihen, ettei homoseksuaalisuus ole ‘afrikkalaista’, kirjoittaa Henni Alava Antroblogin uutiskommentissaan.

  • 25.10.2019

    Ugandan sateenkaariyhteisö jälleen vaarassa – Kansalaisaktivisti murhattiin, ministeri ehdotti homoudesta kuolemanrangaistusta

    Hlbti-aktivisti Brian Wasswa murhattiin kotonaan, ja samaan aikaan poliitikot ovat lisänneet homovastaisia puheitaan.

  • 20.8.2019

    Tulikivenkatkuinen runo presidentistä johti 1,5 vuoden vankeustuomioon Ugandassa – Runoilija sai tuomion kyberhäirinnästä

    Tohtori Stella Nyanzi kirjoitti räävittömän runon, jossa toivotaan, ettei presidentti Yoweri Museveni olisi koskaan syntynytkään. Kovan tuomion pelätään tukkivan muidenkin kriitikoiden suut.

  • 10.7.2019

    Ugandalainen Ahmed Hadji selvisi hengissä terrori-iskusta ja ryhtyi ehkäisemään radikalisoitumista – ”Monella ei ole uskonnosta riittävästi tietoa”

    Ääriliike al-Shabaab houkuttelee nuoria Ugandassa, jossa on maailman nuorimpiin kuuluva väestö ja vain vähän työpaikkoja. Nuorisojärjestöä johtavan Ahmed Hadjin mukaan nuoret tarvitsevat töitä ja tarkoituksen elämälleen. Valtio näkee nuoret kuitenkin uhkana.

  • 5.7.2019

    Käsienpesuvesi loppuu Ugandan kouluissa usein kesken – Suomalais-ugandalainen projekti ratkoo ongelmaa ”elefanttihanan” avulla

    Likainen vesi aiheuttaa vuosittain satojen tuhansien lasten kuoleman. Ugandalaisten koululaisten kanssa kehitetty hana käyttää juuri sopivan määrän vettä kerrallaan. Keksintöä testataan muun muassa Ruisrockissa.

  • 2.7.2019

    Suomi tekee neljän miljoonan euron sijoituksen ugandalaiseen maatalousrahastoon – Tavoitteena työpaikkojen luominen pienyrittäjille

    Kirkon Ulkomaanavun perustama sijoitusyhtiö sai ulkoministeriöltä 16 miljoonan euron lainan toimintaansa varten. Nyt se sijoittaa Ugandaan, jossa tarkoituksena on tukea etenkin pienviljelijöitä.

  • 21.2.2019

    Suomalaisille kesämökeille tarkoitettu aurinkovoimala sähköistää ammattikoulua Ugandassa – Aurinkoenergian potentiaali on valtava, mutta esteenä on hinta

    Aurinko paistaa Ugandassa ympäri vuoden kuin Suomessa kesällä, mutta silti yli 80 prosenttia maaseudun asukkaista elää ilman sähköä. Suomalainen keksijä Janne Käpylehto opetti kolmessa päivässä ammattikoululaisille, miten asentaa aurinkovoimala. Kokeilua saatetaan laajentaa tulevaisuudessa.

  • 8.1.2019

    "Elämä on paras opettaja"

    Miltä vanheneminen tuntuu? Mikä elämässä on tärkeää? Mitä vuodet ovat opettaneet? Joseph, Hasnahar, Elsa, Seija ja Antonio kertovat.