18.3.2019
Politiikan supervaalikevät ulottuu yli Suomen ja Euroopan
Thaimaassa pidetään tänä vuonna ensimmäiset vaalit sitten vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen. Intian parlamenttivaalit kestävät yli kuukauden.
18.3.2019
Thaimaassa pidetään tänä vuonna ensimmäiset vaalit sitten vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen. Intian parlamenttivaalit kestävät yli kuukauden.
9.1.2019
EU piti lähes neljä vuotta Thaimaata varoituslistalla, joka uhkasi johtaa kalantuonnin kieltoon. Nyt maa on unionin mukaan edistynyt tarpeeksi laittoman kalastuksen kitkemisessä. Pakkotyö ja ihmiskauppa ovat kuitenkin kalastussektorilla yhä isoja ongelmia.
24.7.2018
Thaimaassa suunnitellaan hallituksen tuella kestävään kasvuun nojaava älykaupunkia. Tavoitteena on hakea kilpailukykyä ekologisesti järkevistä ratkaisuista työvoiman polkumyynnin sijaan.
1.6.2018
Finnwatchille Suomessakin myytävien ananasmehujen tuotanto-olosuhteita tutkinut Hall on käynyt oikeutta vuosia. Hän haluaa pian palata Thaimaahan.
31.5.2018
Siirtotyöläisiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia tutkinutta Andy Hallia vastaan on nostettu useita kunnianloukkaussyytteitä. Yksi hänen saamistaan tuomioista on nyt kumottu.
29.5.2018
Julkisuudessa on tämän tästä kohuja, joissa kerrotaan työntekijöiden oikeuksien loukkauksista halpatuotantomaissa. Vaikka kohut unohtuvat helposti, Finnwatchin tänään ilmestyneen raportin mukaan ne ovat johtaneet myös konkreettisiin parannuksiin.
26.3.2018
Brittitutkija paljasti Finnwatchin raportissa viisi vuotta sitten vakavia ongelmia siirtotyöläisten kohtelussa Thaimaassa. Kritiikin kohteena ollut yritys nosti syytteet, ja nyt Hall on tuomittu kunnianloukkauksesta.
8.2.2018
Yli 20-tuntisia työpäiviä tehneet myanmarilaiset työntekijät voivat saada vankeusrangaistuksen.
27.3.2017
Miten kanakastiketta ja riisiä sisältävä thaikuutio saapuu pikalounaaksi Suomeen?
3.11.2016
Ananasmehutehtaan väärinkäytöksiä Thaimaassa tutkineen Andy Hallin kunnianloukkaussyyte on kaatunut korkeimmassa oikeudessa. Syyskuun tuomio kuitenkin pysyy voimassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.