• 27.6.2019

    Voisiko omavaraisuus olla yhä useammalle elämäntapa? Tätä pohditaan Valtimolla, minne nousee talkoin Omavaraopisto

    Valtimolla rakenteilla olevassa Omavaraopistossa on tarkoitus opiskella ekologisesti kestäviä elämäntapoja. Se edellyttää monista mukavuuksista luopumista, mutta tilalle voi saada merkityksellisyyden tunteen.

  • 19.6.2019

    Kuubassa on alettu viimein puhua naisten murhista – Myytit tekevät ilmiöstä kuitenkin usein näkymättömän

    Uuden raportin mukaan puolison tai ex-puolison aiheuttamat naisten kuolemat ovat viime vuosina vähentyneet Kuubassa. Tietoisuus aiheesta on kasvanut median ansiosta sekä sen jälkeen, kun kuubalaiset saivat joulukuussa internetyhteyden kännyköihinsä.

  • 19.6.2019

    Uusi hävikkiruokamyymälä vähentänyt jätettä yli 70 000 kiloa

    Kirkon Ulkomaanavun perustama myymälä on ylittänyt tavoitteensa, kertoo projektipäällikkö Else Hukkanen.

  • 12.6.2019

    Ilmastonmuutos vaikeuttaa viljelyä: Suomessa tutkitaan, voisiko yhteyttämisen tehostaminen keinotekoisesti vauhdittaa tulevaisuuden ruuantuotantoa

    Länsimaissa ei tehdä tarpeeksi kasvitutkimusta, koska ilmastonmuutos koskettaa enemmän eteläisen pallonpuoliskon köyhiä maita, sanoo dosentti Mikko Tikkanen Turun yliopistosta.

  • 5.6.2019

    Hallitusohjelman ihmisoikeuskirjaukset saavat järjestöiltä kiitosta – ”Tässä ajassa on todella tärkeää, ettei kumarrella populistisille johtajille vaan korostetaan oikeusvaltion merkitystä”

    Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila on tyytyväinen siihen että tuore hallitusohjelma korostaa oikeusvaltioperiaatetta sekä sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän tärkeyttä.

  • 3.6.2019

    Rinteen hallitusohjelma lupaa lisärahaa kehitysyhteistyöhön – Keinot ja summat ovat vielä epäselviä

    Hallitusohjelman teksti lupaa kehitysyhteistyön kannalta hyvää, mutta liitteet eivät vakuuta, summaa Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman.

  • 20.5.2019

    Maailma kylässä -festivaaleilla teemana ilmastonmuutos – Sähkönä jätteistä tehtyä dieseliä

    Viikonloppuna järjestettävä Maailma kylässä -festivaali juhlii 20-vuotista taivaltaan ajankohtaisesti ilmastonmuutosteemalla. Myös sunnuntain europarlamenttivaalit näkyvät ohjelmistossa.

  • 15.5.2019

    Selvitys: Vajaa puolet suomalaisista olisi valmis luopumaan ilmastolle haitallisista tuista jo tällä vaalikaudella

    Fingon kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat puolueita valmiimpia luopumaan ympäristölle vahingollisista tuista.

  • 13.5.2019

    Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan, jossa äänessä ovat maahanmuuttajat

    Maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta puhuvat mediassa yleensä ne, joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta. Maailma.netin juttusarja kääntää asetelman päälaelleen.

  • 9.5.2019

    Kehityspoliittinen toimikunta: Hallitusneuvotteluissa puututtava määrätietoisemmin globaaleihin haasteisiin

    Kehityspoliittisen toimikunnan vuosiarvion mukaan Suomen pitäisi luoda hallituskauden ylittävä kehityspoliittinen ohjelma.